Ruohonjuuritason utopioita ihmislähtöisistä ja kestävistä kaupungeista eletään jo todeksi. Kaupunkitutkija Linda Karjalainen keskittyy niiden näkyväksi tekemiseen ja kehittää väylää, jonka avulla tutkimustieto voi tukea visioiden toteutumista.
Sanotaan, että kestävyysmurros tehdään kaupungeissa. Linda Karjalainen haluaa selvittää, mitä niissä aidosti tapahtuu: miten ihmiset tulevat yhteen ja toimivat tehdäkseen ympäristöstään sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän.
Suomen ympäristökeskuksessa sekä Aalto-yliopistossa postdoc-tutkijana työskentelevä Karjalainen sai Nesslingin säätiöltä marraskuussa 2023 apurahan kahden vuoden hankkeeseen. Hän tutkii kansalaisten luomia tapoja käyttää ja muovata kaupunkiympäristöä sekä miten näitä tapoja voitaisiin vahvemmin tukea ja valtavirtaistaa tutkimustiedon tuella.
“Tutkimus keskittyy kaupunkilaisten jo käynnissä olevaan toimintaan, jonka tarkoitus on tehdä kaupunkitilasta saavutettavampaa, miellyttävämpää ja toimivampaa siellä asuville ihmisille”, Karjalainen sanoo. Tarkoituksena on luoda matalan kynnyksen avoin materiaalipankki, josta kiinnostuneet näkevät, mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu.
Hänen tutkimuksensa asettuu osaksi ajankohtaista kaupunkilaisten liikehdintää: esimerkiksi Suvilahdessa pidetään ääntä uuden tapahtumakeskuksen jalkoihin jäävän DIY-skeittiparkin puolesta ja Helsinkiin perustettiin vastikään ensimmäinen jalankulkijoiden yhdistys. Kaikkien Helsinki -yhteisö käynnisti äskettäin toimintansa oikeudenmukaisen kaupungin kehittämiseksi.
“Kun riittävän moni ihminen saa saman idean samaan aikaan, ollaan jonkin tärkeän äärellä.”
Tutkimuksesta tukea argumentointiin
Karjalaisen tutkimushanke käynnistyy joulukuussa 2024 ja koostuu kahdesta päävaiheesta: kaupunkilaistoimijoiden ryhmähaastatteluista ja tutkijoiden yhteiskehittämistyöpajoista. Ne toteutetaan yhdessä osallistavaan kaupunkisuunnitteluun erikoistuvan Femma Planning -toimiston kanssa.
Tutkijat kehittävät työpajoissa kaupunkilaisten näkemysten pohjalta tapoja tukea kaupunkilaisten toimintaa entistä paremmin, ja levittävät samalla tutkimustietoa nykyistä saavutettavammin tavallisille kansalaisille. Karjalaisen on vaikea sanoa, miten tavoite viedään käytäntöön: se määritellään työpajojen avulla.
“Tutkimusta tehdään paljon politiikkasuositukset edellä. Mietitään, miten tätä tietoa voidaan viedä päätöksentekoon. Välistä putoaa herkästi pois se, miten kaupunkilaiset pääsevät tiedon äärelle.”
Karjalaisen mukaan kaupunkilaiset, oli kyse yksilöistä tai ryhmittymistä, argumentoivat usein samojen asioiden puolesta kuin tutkimus: he ajavat esimerkiksi yhdenvertaisemman ja monipuolisemman kaupunkitilan asiaa. Tutkija haluaa vahvistaa väylää kaupunkilaisten ja tutkijoiden välillä, jotta kaupunkilaiset voisivat vaikuttaa entistä paremmin omaan ympäristöönsä ja mahdollisuuksiinsa toimia siellä.
“Tieteelliset argumentit ja analyysit ovat hyödyksi kaupunkilaislähtöiselle toiminnalle”, hän sanoo. Argumentoinnissa auttaa myös, jos tuntee keskustelussa käytettävän terminologian. Kaupunkisuunnittelun ja politiikan prosessien tutkijat todella tietävät, mitä kieltä päätöksenteossa puhutaan.
Kiinnostus kaupunkitilaan lähti liikenteestä
Karjalainen työskentelee Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksella, mutta on koulutukseltaan ja sydämeltään yhteiskuntatieteellinen ympäristötieteilijä. Hän kiinnostui jo opintojensa alussa kaupunkitutkimuksesta ja ajautui sittemmin liikenteen tutkimukseen. Liikenteeseen liittyvät sosiaaliset näkökulmat veivät mennessään aina vuonna 2022 valmistuneeseen väitöskirjaan asti. Aiheet näkyvät myös Nesslingin säätiön rahoittamassa tutkimuksessa.
Karjalainen tuntee aiheensa hyvin, ja välillä tieto lisää tuskaa. Esimerkiksi liikennesuunnittelun kestämättömyys nostaa tuskanhien Karjalaisen otsalle: “Jopa 70 prosenttia kaupunkitilasta varataan autoilijoille, joita on vain noin 40 prosenttia kaikista kaupunkilaisista, ja tästä 40:stä prosentista reilusti yli puolet on miehiä”. Mitä kaikkea muuta kaupungeissa voitaisiinkaan tehdä autoilusta vapautuvalla tilalla?
Karjalainen haluaa kuitenkin ajatella kaupunkisuunnitteluun ja tilankäyttöön liittyvää turhautumista muutoksen näkökulmasta. Esimerkiksi valtamedioilla on tapana ylläpitää narratiivia, jonka mukaan ainoa tapa elvyttää näivettyvä ydinkeskusta on lisätä autoilua. Samaa argumenttia on toitotettu vuosia, vaikka se on toistuvasti kumottu tutkimuksessa. Se kertoo Karjalaisen mukaan jostakin.
“Esimerkiksi median tapa uutisoida kumpuaa autoilun hallitsevasta asemasta, joka on ollut vallalla kymmeniä vuosia. Joidenkin voi olla vaikea päästää näistä oikeuksista irti.”
Kiinnostus kaupunkilaisissa, ei hallinnossa
Vuonna 2015 käpyläläisen alakoulun oppilaat halusivat maalata läheisen alikulkutunnelin seinille kukkia ja perhosia. Ankea betonitunneli tuntui monista pelottavalta, joten värikkäät kuvat helpottaisivat sen läpi kulkemista – ja tekisivät rakennetusta ympäristöstä viehättävämmän. Lupahakemus tunnelin maalaamiseen pyöri erilaisten virastojen byrokratiamyllyssä neljä vuotta. Kun lupa vihdoin myönnettiin, alkuperäiset maalarit olivat jo yläasteella.
“Mietin tätä tapausta usein. Kyllähän ihmisillä täytyy olla joku toimijuus omassa ympäristössään”, Karjalainen sanoo.
Alikulkutunnelin kaltaisten tapausten vuoksi hän linjasi hankehakemukseensa, ettei aio tarkastella tutkimuksessa kaupunkitilaa koskevaa poliittista päätöksentekoa ja nykyjärjestelmää lainkaan.
“Jos haluaa saada aikaan systeemitason muutoksen, myös valtasuhteiden pitää muuttua. Haluan tässä tutkimuksessa vapauden tutkia vaihtoehtoja nykyiselle vallalle.”
Karjalainen keskittyykin pelkästään kaupunkilaisten luomiin ja todeksi elämiin narratiiveihin. Niitä voisi pitää utopioina, mutta moni kaupunkilainen elää jo valtavirran varjoon jäävää kestävää kaupunkielämää.
“Näyttämällä kaikkea, mitä esimerkiksi Helsingissä on käynnissä, voin tuoda toivoa kaupunkisuunnittelua koskevaan keskusteluun. Koko tutkimuksen asetelma on innostava: sen avulla voin voimaannuttaa sekä kaupunkilaisia että tutkijoita siitä, että heidän tekemällään työllä on merkitystä.”
Kuvat: Miikka Pirinen
