Luonnonsuojelu lukitsee alueen käyttötarkoituksen elonkirjolle, mutta tietyissä tilanteissa luonnonsuojelu voidaan syrjäyttää ja käyttää aluetta muuhun tarkoitukseen. Perusteita poikkeukselle etsitään sääntelystä, jonka määritelmä kestävästä kehityksestä on epäselvä. Apurahansaajamme Veera Salokannel pohtii, mitä lopulta arvostamme ja tarvitsemme.
Väitän, että kestävän kehityksen käsite tukee liikaa olemassa olevan järjestelmän säilyttämistä, eikä se kykene sellaisenaan vaikuttamaan elonkirjokadon pysäyttämiseen tai ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ajatus vaikuttaa vaaralliselta, koska kaikki tavoittelevat kestävää kehitystä enemmän kuin koskaan. Kestävä kehitys on kuitenkin määritelty sääntelyssämme taloudellinen kasvu edellä.
Tämä, jopa hieman kärkäs, ajatus nousi esille tutkiessani ja kirjoittaessani artikkelia Natura-suojelusta poikkeamisesta. Natura 2000 -verkosto on Euroopan unionin luoma luonnonsuojeluverkosto. Suomessa verkosto kattaa viisi miljoonaa hehtaaria. Suuri osa Suomen suojelualueista sisältyy Natura 2000 -verkostoon.
Pääsääntönä luonnonsuojelussa on, että suojelu lukitsee alueen käyttötarkoituksen elonkirjolle, mutta tietyissä tilanteissa luonnonsuojelu voidaan syrjäyttää ja käyttää aluetta muuhun tarkoitukseen. Natura-suojelusta voidaan poiketa silloin, kun poikkeamisen perusteena on erittäin tärkeä ja pakottava yleinen etu eikä vaihtoehtoista ratkaisua ole. Tällainen etu voi olla luonteeltaan taloudellinen tai sosiaalinen. Muita syitä ovat ihmisten terveyteen, yleiseen turvallisuuteen tai ympäristölle muualla koituviin erittäin merkittäviin suotuisiin vaikutuksiin liittyvät syyt.
Poikkeamistilanteissa punnittavana on tällöin kaksi lähtökohtaisesti vastakkaista yhteiskunnallista intressiä: luonnonsuojelu ja muu yhteiskunnan kehittäminen. Poikkeamisen oikeuttavia erittäin tärkeitä ja pakottavia taloudellisia ja sosiaalisia etuja ovat olleet suuret infrastruktuuri- ja väylähankkeet, kuten moottoritiet, rautatiet, satamien, vesiväylien ja lentokenttien laajentamiset, vesivoima sekä teollisuusalueiden laajentamiset.
Kirjoittaessani artikkeliani pohdin, millä perusteilla taloudellisin ja sosiaalisin syin poikkeuksia tehdään ja miten kestävän kehityksen määritelmä vaikuttaa päätöksentekoon.
Oikeuskulttuuri muuttuu hitaasti
Oikeuden tehtävänä on vaalia pysyvyyttä. On voitava luottaa, että perussäännöt pysyvät, jotta yhteiskunnan eri toimijat voivat rakentaa toimintaansa ja elämäänsä suunnitelmallisesti. Oikeus myös muuttuu hitaasti. Vaikka lainsääntelytasolla tapahtuisi muutoksia, syvemmät toimintarakenteet ja periaatteet muokkautuvat yhteiskunnallisiin arvomuutoksiin hitaammin.
Hitaus on hyvä asia, sillä kaikki uusi ei välttämättä toimi oikeudenmukaisesti. Hitaus alkaa kuitenkin olla sekä elonkirjon että meidän kannaltamme haitallista. Luonnonvarat – vedet, maaperä, elonkirjo – ovat ihmiselon ja talouden perusta. Ei toista ilman toista.
Natura-suojelusta poikkeaminen on hankala tapaus pohdittavaksi, sillä vastakkain punnittavia arvoja ei voida esimerkiksi rahamäärällisesti keskenään vertailla. Tällaisessa kiperässä tulkintatilanteessa perusteluja haetaan syvemmältä oikeusjärjestelmästä, kuten sääntelyn tavoitteista, taustatöistä, kansainvälisistä sopimuksista, politiikkatavoitteista, strategioista ja oikeuskäytännöstä.
Kestävä kehitys = taloudellinen kasvu
Poikkeamistilanteessa tulkinta kiteytyy lopulta kestävän kehityksen käsitteeseen, joka määritellään sopimuksessa Euroopan Unionista. Sopimuksen kolmannen artiklan määritelmän mukaan kestävän kehityksen perustana on tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen ja tieteellisen ja teknisen kehityksen edistäminen.
Jos asiaa tarkastelee sanajärjestyksen muodossa, kestävä kehitys perustuu tasapainoiseen taloudelliseen kasvuun. Ympäristö tulee viimeisenä.
Materiaaliseen kulutukseen vaikuttaa peritty infrastruktuuri sekä tarpeiden tuotanto ja tyydyttäminen. Nämä ovat erottamattomasti yhteydessä niin luonnonvarojen käyttöön kuin elonkirjokatoon. Kehitys ja kestävyys voidaan tulkita toiminnasta pidättäytymiseksi tai se voi olla ”vihreää kasvua.” Ollakseen ekologisesti kestävää materiaalisen kulutuksen tulisi kokonaisuutena vähentyä. Tämä on vaikea kysymys pohdittavaksi käytännössä.
Esimerkiksi tiet on nykyisellään tehty autoja varten, olemassa oleva tiestö kannustaa ajamaan, autoteollisuus ja samalla muu teollisuus on hyötynyt autoilun kasvusta, elinolojen parantaminen mahdollistaa autoilun kasvun. Nyt autot halutaan muuttaa sähköisiksi, ollakseen käytöltään päästöttömiä, ja tämä taas edellyttää lisääntyvää mineraalien tarvetta. Samalla nopea, suora tieyhteys tehostaa kaupunkien välistä liikkuvuutta, mikä taas tehostaa kaupankäyntimahdollisuuksia, kulutusta, liikkuvuutta ja kilpailua.
Samaa voidaan ajatella vaikkapa uudesta junahankkeesta. Juna on mitä mainioin tapa liikkua ekologisesti ja samalla raideyhteyksien arvioidaan lisäävän muita tavoitteita, pääasiassa taloudellista kasvua edellä mainituin perustein. Olennaista on pohtia, milloin olemassa oleva rakenne ei riitä ja tarvitaan lisää uusia rakenteita. Esimerkiksi milloin tarvitaan uusi junarata vai voiko olemassa olevia rakenteita ja toimintatapoja kehittää? Talouskasvu, liikkuvuus kilpailu ja kulutus ovat keskeinen osa systeemistä tavoitettamme – taloudellisia ja sosiaalisia syitä poiketa suojelusta.
Poikkeaminen suojelusta koskee yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita ja ne ovat harvinaisia. Suomessa tällaista poikkeusta ei olla vielä tehty, vaan suojeluarvoihin vaikuttavien hankkeiden ei ole katsottu merkittävästi heikentävän suojelua. Edistäessämme kestävyyttä ja kehittymistä voimme päätyä ratkaisuihin, jotka ovat elonkirjon kannalta kestämättömiä pidemmällä aikavälillä, vaikka ne olisivat talouden kannalta hyödyllisiä.
Kompensaatio ekologisen kestävän kehityksen tueksi
Paljon keskustelua on käyty ja käydään siitä, että kestävän kehityksen tulee olla nimenomaan ekologisesti kestävää, elonkirjon ja muun ympäristön vastaanottokyvyn sisällä toimivaa, mutta järjestelmätasolla tämä ei vielä ole näin. Luonnonsuojelusta poikettaessa tämä kestävää kehitystä koskeva epäselvyys näyttää saavan seuraavan muodon: ekologisesti kestävä kehitys tarkoittaa luonnonarvolle aiheutuvan haitan korvaamista luonnossa, kestävä kehitys olemassa olevan yhteiskunta- ja markkinarakenteiden säilyttämistä. Tämän kehityksen ja säilyttämisen negatiivisena sivuvaikutuksena on jo pitkään ollut elonkirjon heikkeneminen.
Voimme parantaa teknologiaa, lieventää haittoja ja hallita luontoa ja ympäristöä, luoda päästöttömämpiä tapoja liikkua, mutta kestävä kehitys, kestävyys tai kestävä luonnonvarojen hallinta itsessään eivät aseta rajoja elämäntavallemme.
Rajojen asettaminen sisältää pohdinnan siitä, mitä oikeastaan tarvitsemme ja arvostamme. Luonnonvarojen suojelun ja käytön yhteensovittaminen ei tällä hetkellä vaikuta olevan tasapainossa. Ekologisen kompensaatioon velvoittavaa mallia tulisikin laajentaa nykyisestä harvinaisesta suojelusta poikkeamisesta laajemmaksi osaksi jokapäiväistä arkisempaa päätöksentekoa.
Veera Salokannel tekee väitöskirjaa ekologisen kompensaation sääntelystä Lapin yliopistossa.
Twitter: @VeeraSalokannel
