Valokuvaaja Miikka Pirinen dokumentoi fossiilisen energian tuotantoa, kun sen käyttö on vielä osa jokapäiväistä elämäämme. Hän haluaa avata ikkunan eri tavoilla ajattelevien ihmisten maailmaan, koska vain ymmärryksellä ja yhteistyöllä voimme kääntää kehityskulun kohti parempaa tulevaisuutta.
Tätä ratkaisen -sarjassa esittelemme säätiön apurahansaajia. Vuoden 2018 lopussa myönsimme apurahoja noin 2,7 miljoonan euron edestä. Tällä kertaa esittelyvuorossa on valokuvaaja Miikka Pirinen.
Miikka Pirisen valokuvanäyttely Likainen työ on auki Tampereella Työväenmuseo Werstaassa 3.2.–6.8.2023. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 ja sinne on vapaa pääsy.
“Fossiilinen teollisuus on maailmantalouden perusta. Se on syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Ilmastokriisin tekniset ratkaisut ovat olemassa, mutta ratkaisujen käyttöönottoa jarruttavat vahvat poliittiset voimat. Fossiilisesta energiasta luopuminen on kuitenkin väistämätöntä ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Koko järjestelmän on muututtava perinpohjaisesti.
Fossiilienergian tuotannossa työskentelevät pelkäävät tätä muutosta. He eivät näe omaa paikkaansa tulevaisuudessa, jossa heidän työpaikkansa katoavat fossiilisen energian mukana. Olen huomannut, ettei työntekijöille perustella kunnolla tarvetta muutokselle eikä heidän tuntojaan kuunnella. Siksi he usein asettuvat sitä vastaan ja kokevat puheet ideologisena hyökkäyksenä. Tähän populistien on helppo tarttua ja luvata heille jotain parempaa. USA:ssa kansan kahtiajakautuminen on jo tapahtunut. Pelkään, että sama voi tapahtua pian Suomessa.
Dokumentoin fossiilisen energian tuotantoa neljässä eri maassa: Yhdysvalloissa kivihiilen kaivajia, Norjassa öljynporaajia, Saksassa ruskohiilen louhijoita ja Suomessa turpeennostajia. Keskityn demokraattisiin yhteiskuntiin, koska niissä kaikilla on yksi, yhtä arvokas ääni. Valta on kansalaisilla ja heidän valinnoillaan on merkitystä, sillä poliitikot ajavat äänestäjiensä asiaa. Keskusteluyhteyden avaaminen eri osapuolten välille on tehokkain tie saada ihmiset toimimaan tiiminä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.”
“Kummalla puolella sinä olet?” on yleensä ensimmäinen kysymys, joka minulle esitetään. Vastaan, että en kummallakaan, vaan etsin ratkaisuja. Haastattelujen sijaan elän arkea työntekijöiden kanssa, keskustelen ja opin. Näen itseni sovittelijan roolissa. Esimerkiksi monet suomalaiset turvetuottajat eivät ole koskaan tavanneet henkilökohtaisesti ketään, joka olisi heidän kanssaan ympäristöasioista eri mieltä. On ollut todella kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Olen kuvausmatkoillani kiertänyt laajasti eri maakuntia länsirannikolta itärajalle ja oppinut kotimaastani hyvin paljon.
Työskentelyni valokuvaajana on kokeilua, törmäilyä ja joskus eksymistäkin. En tiedä koskaan etukäteen, missä ja milloin saan otettua parhaat kuvat. Viimeisimmällä kuvausmatkallani eräällä suomalaisella turvesuolla vietin pelkästään kameran takana yli 40 tuntia neljän päivän aikana. Sain ehkä neljä käyttökelpoista kuvaa, jotka onnistuin taltioimaan yhden puolituntisen aikana. Kuvaajana en voi hetkeksikään herpaantua, sillä silloin saatan menettää tärkeimmät hetket.”
”Hankkeen tärkein lopputulos on kirja, joka nivoo yhteen fossiilisen työn tekijöiden arjen ja taustalla vellovat ympäristöongelmat. Kirja on tapa ikuistaa asiat historiaan. Tällä hetkellä etsin sopivia asiantuntijoita, joiden kirjoittamat tekstit käyvät vuoropuhelua ottamieni kuvien kanssa. Kirjan lisäksi haluan projektini näkyvän laajasti lehtiartikkeleissa ja näyttelyissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Kyseessä on koko maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuus. Siksi asia ei missään nimessä saa jäädä Suomen rajojen sisäpuolelle.”
”Mieleenpainuvin hetki tämän projektin aikana oli eräs ilta Länsi-Virginiassa, kun sain kutsun paikallisen kivihiilenkaivajan kotiin. Nuoruuden kovien kokemusten seurauksena miehen elämä oli ollut jo vähällä ajautua alamäkeen, mutta työtarjous hiilikaivoksesta oli pelastanut hänet. Nyt hän eli onnellista perhe-elämää, jonka puitteet oli rakennettu hiilen kaivamisesta saaduilla ansioilla. Juttelimme arvoistamme ja arjestamme, söimme yhdessä ja lapset pelasivat. Lopuksi sain todistaa koko perheen yhteistä hetkeä, josta huokui valtava rakkaus. Silloin ymmärsin, miksi kivihiiltä edelleen kaivetaan.”
Katso kaikki vuonna 2018 rahoittamamme hankkeet täältä.
