Nesslingin Säätiön syksyn 2020 yleisessä apurahahaussa myönnettiin apurahaa yhteensä 18 väitöskirja- ja jalkautushankkeelle. Yksi väitöskirja-apurahan saaneista tutkijoistamme on Daniel Fernandez Galeote Tampereen yliopistosta.
“On eri asia faktojen pohjalta järkeillä kuin kokemuksen kautta todella sisäistää jokin ilmiö. Siksi pelit antavat mahdollisuuden kertoa ilmastonmuutoksesta ja vaikuttaa ihmisten toimintaan. Väitöstutkimukseni käsittelee mahdollisuutta hyödyntää pelejä ja pelillistämistä ilmastonmuutoksen kaltaisten ympäristöongelmien ratkaisussa.
Ihmiselle on luonnollista oppia tarinoiden kautta. Pelit paitsi viihdyttävät myös avaavat silmät uusille todellisuuksille. Peliteollisuus on tärkeä ala sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Suositut suomalaiset pelifirmat kuten Rovio ja Supercell ovat jo sitoutuneet toimimaan kestävästi. Maailmalla suosituimpiin peleihin on jo sisällytetty ympäristöteemoja, joilla pyritään vaikuttamaan pelaajiin.
Ennen akateemista uraani työskentelin toimittajana ja pelisuunnittelijana. Kirjoitin työssäni vuorovaikutuksellisia tarinoita sekä loin pelejä ja sovelluksia, joiden oli tarkoitus sitouttaa pelaajia tiettyihin aiheisiin. Halusin kuitenkin ymmärtää syvällisemmin pelien ja pelillistämisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Siksi muutin Suomeen opiskelemaan aihetta, ja useiden keskustelujen ja lukemisen kautta sain lopulta idean väitöstutkimuksesta.
Juuri nyt kartoitan jo olemassa olevia pelejä ja pelillistettyjä sovelluksia, jotka auttavat käyttäjää toimimaan ilmastonmuutosta vastaan. Tutkin, mikä niissä toimii ja mitä voisi vielä kehittää eteenpäin.
Tutkimukseni huipentuu suunnittelemaani uuteen peliin, johon sovellan kaikkea tutkimuksen aikana oppimaani. Toivon, että työstäni hyötyvät yksilöiden lisäksi eri yhteisöt kouluista museoihin ja yrityksiin.
Vaikka moni meistä on lukenut faktoja ilmastonmuutoksesta, emme silti toimi tämän tiedon pohjalta. Toimintaamme vaikuttavat tunteet, aikaisemmat kokemukset, omaksutut tavat ja monet muut tilanteesta riippuvat seikat. Tässä pelit voivat auttaa.”
Daniel Fernandez Galeote on yksi vuoden 2020 apurahansaajista. Tutustu muihin apurahansaajiimme täällä.