Tuhoutuuko maapallo? kysyy elämänkatsomustiedon oppikirjan ilmastoluvun otsikko. Ihminen ei voi tuhota maapalloa, mutta hän voi tehdä siitä itselleen elinkelvottoman, kertoo uskonnon oppikirja ympäristöetiikan käsittelyn yhteydessä. Peruskoulun oppikirjoissa ympäristön tulevaisuus näyttäytyy usein hyvin synkkänä. Onko synkkyys ja maailmanlopun pohdiskelu ympäristökasvatuksessa pedagogisesti perusteltua?
Oppikirjat esittävät tulevaisuuden synkkänä mutta tarjoavat niukasti ratkaisuja
Olen tarkastellut tulevan väitöskirjani osajulkaisussa peruskoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjojen ympäristösisältöjä . Yksi tärkeä havainto oli, että monet oppikirjat kuvaavat ympäristön tulevaisuutta hyvin synkin sanakääntein, kun taas niiden ratkaisuille annetaan hämmästyttävän vähän tilaa. Ympäristöetiikkaa – toisin kuin vaikkapa ihmissuhde-etiikkaa – ei kytketä nuoren omaan arkeen, tai tarjotut mahdollisuudet toimia ympäristön puolesta ovat hyvin pieniä. Myös kuvitus saattaa tukea tätä maailmanlopun diskurssin ja pienten tekojen diskurssin välistä epätasapainoa: toisaalla kuvataan täydellistä ympäristötuhoa ja toisaalla jätteiden lajittelua.
Maailmanlopussa ei oppitunnin aiheena ole sinänsä mitään vikaa, jos aihetta käsitellään taitavasti. Maapallon tuhoutuminen joskus tulevaisuudessa on etenkin rippikoulu- tai protuleiri-ikäisen nuoren näkökulmasta kiinnostava pohtimisen aihe, ja aiheesta keskusteleminen tukee esimerkiksi elämän rajallisuuden hahmottamista.
Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kytkeminen maailmanloppuun samalla, kun jätetään ilmastonmuutoksen hillitsemisen mahdollisuudet keskustelematta, on mielestäni kuitenkin kyseenalaista. Vaarana on nuoren ahdistuminen tai uhkakuvien torjuminen vetäytymällä välinpitämättömyyteen. Niin vakavia kuin ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhkat ovatkin, opetuksen tavoitteena ei voi eikä saa olla oppilaan lannistaminen.
Tiedostava toivo
Ympäristöopetukseen pitäisikin mielestäni sisällyttää aina myös ratkaisujen näkökulma. Ympäristömuutosta ja sen syitä ja vaikutuksia koskeva tieto on tarpeellista. Ympäristöongelmien vakavuus on tärkeä tiedostaa. Yhtä tärkeää on kuitenkin ymmärtää sekä omia vaikutusmahdollisuuksia että yhteiskunnassa tehtävää työtä ongelmien ratkaisemiseksi. Yhdysvaltalaisen professorin David W. Orrin käyttämä käsite tiedostava toivo kuvaa ympäristökasvatuksen tavoitetta hyvin: pelkällä tiedolla tai pelkällä toiveikkuudella muutosta ei saada aikaiseksi, mutta yhdistämällä nämä voidaan vahvistaa sekä yksilön uskoa tulevaisuuteen että mahdollisuuksia ja halua toimia ympäristön puolesta.
Essi Aarnio-Linnanvuori
aarnioli (at)mappi.helsinki.fi
Twitter @aarniolinna
Kirjoittaja valmistelee Nesslingin säätiön tuella Helsingin yliopistossa väitöskirjaa aiheesta ”Vastuu ympäristöstä humanistis-yhteiskunnallisten oppiaineiden sisältönä”
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
