Jos Itämeren pohjaan pääsee kurkistamaan ja on tosi tarkkasilmäinen, näkee mudan seassa paljon pieniä mönkiviä elukoita. Avuksi tarvitaan ehkä suurennuslasi ja ainakin valoa. Maapallon merien pohjaeliöyhteisöt elävät hyvin salattua elämää, sillä syvänmerentutkimus on kallista ja siksi harvinaista. Kun syvänmeren elonkirjoa sitten häiritään, vaikutukset voivat olla arvaamattomia.
Jos Itämerellä eliöstö on pientä, on näky valtameren, esimerkiksi Tyynenmeren, pohjassa toinen: löytyy mutapohjaa, mutta myös kalliomuodostelmia ja hautavajoamia, jopa metrin korkuisia sieni- ja korallieläimiä. Ne voivat olla tuhansia vuosia vanhoja.
“Kun näiden yli sitten pyyhkäisee trooli, reaktio on yleensä hupsistakeikkaa. Tunnemme merien eliöstöstä vain murto-osan, joten tiedämme huonosti niitä vaikutuksia, joita merenpohjan häiritseminen aiheuttaa. Haluan vaikuttaa siihen, että pohjaan kajoamisen vaikutukset tiedettäisiin paremmin jo ennen kuin niin tehdään”, sanoo Laura Kaikkonen, meribiologi ja postdoc-tutkija. Nesslingin säätiö rahoitti hänen tutkimuksensa vuoden 2022 yleisessä haussa.
Kaikkosen tavoite liittyy niin sanotun ympäristövaikutusten arvioinnin laadun parantamiseen. Merenpohjan ekosysteemeille se olisi kirjaimellisesti elintärkeää, sillä monilla eliöillä kestää erittäin kauan toipua häiriöstä – jos ne toipuvat lainkaan.
“Usein ympäristövaikutusten arvioinnissa näkee arvion, että näillä ja näillä alueilla eliöstöllä kestää ‘aika kauan’ palautua. Paljon hyödyllisempää olisi pystyä sanomaan, että tällä ympäristöllä kestää 10, 50 tai 100 vuotta palautua. Siihen tutkimukseni tähtää.”
Sijainnista riippuen merenpohjassa harmia voivat aiheuttaa paitsi merenalaiset maanvyörymät tai tulivuorenpurkaukset, myös monenlainen ihmistoiminta. Ainakin kalastus ja rakentaminen, sekä tulevaisuuden uhkana merenalainen kaivostoiminta ovat häiriöksi pohjaeliöstölle.
“Nyt asiat etenevät enemmänkin niin, että annetaan lupa tehdä merellä jotain ja jälkikäteen huomataan, että tämä olikin vähän huono. Meillä on jo olemassa työkaluja siihen, että voisimme ennakoida tuhoja. Haluan löytää vastauksia siihen, kannattaako tiettyjä paikkoja merellä lähteä sörkkimään ollenkaan.”
Ratkaisuna mallinnustyökalu
Laura Kaikkonen antaa haastattelun Uudesta-Seelannista, jonne hän on jo karannut tekemään tutkimustaan. Meren ääreen, totta kai. Kaikkonen kertoo, ettei ole koskaan asunut paikassa, jonka lähellä ei olisi merta. Niin tärkeä meri hänelle on.
“Lukioaikana luin paljon ympäristökatastrofeista erityisesti Aasiassa. Silloin minussa heräsi tarve oikeudenmukaisuuteen: miksi joillakin on oikeus tuhota tai vahingoittaa ympäristöä, joka kuuluu kaikille ja vaikuttaa kaikkien elämään? Sama teema on läsnä työssäni edelleen, nyt postdoc-tutkimuksessani.”
Merenalainen kaivostoiminta on tulevaisuuden uhka merenpohjan eliöyhteisöille.
Kaikkonen yhdistää tutkimuksessaan dataa Tyyneltämereltä ja Itämereltä. Toisin kuin meritutkijalta ehkä odottaisi, suurin osa hänen työstään tapahtuu tietokoneen ääressä.
“Tutkimukseni tuloksena syntyvä työkalu on ikään kuin tapa järjestää eri eliölajeista ja niiden ominaisuuksista jo olemassa olevaa tietoa sekä aineistoja, joita kerään hankkeen yhteistyökumppanien kanssa. Kerään tietoa erilaisista eliölajeista muun muassa eri asiantuntijoilta ja analysoin jo valmista kuvamateriaalia, jota on otettu vedenalaiskameroilla. Kamerat ovat keränneet niin sanottuja aikasarjoja, eli paljon ennen–jälkeen-kuvia, joista voimme arvioida, miten meren pohjan ympäristö on muuttunut. Kuvista näemme, miten tietty paikka on kehittynyt sen jälkeen, kun se on joskus tuhoutunut.”
Kun aineisto on kasassa ja koodattu, hän ottaa avuksi huippuluokan koneoppimismenetelmiä ja mallinnusta. Näin Kaikkonen toivoo saavansa aikaan yleistyksiä, joita voitaisiin käyttää mallintamaan arvio siitä, miten sattumanvaraisesti merestä otettu kohta palautuisi mahdollisesta häiriöstä.
“Toivon työni vaikuttavan siihen, että jatkossa meidän ei tarvitse olla jälkiviisaita sen suhteen, miten tuho meren eliöihin vaikutti. Konkreettisesti toivoisin vaikutusta esimerkiksi siihen, miten kalastusta säädellään kansainvälisillä merialueilla. Haluaisin myös pystyä ravistamaan nykytilaa ja tuoda esiin ajatusta siitä, että nykyinen tapa tehdä ympäristövaikutusten arviointeja ei ole tarpeeksi hyvä. Voimme tehdä paremmin.”
Vuonna 2022 Nesslingin säätiö myönsi rahoitusta yhteensä 2,3 miljoonaa euroa 28 uudelle hankkeelle. Laura Kaikkosen postdoc-hanke Elpyvät syvyydet on yksi niistä. Hankkeen suorituspaikkoina ovat Uuden Seelannin kansallinen vesi- ja ilmakehätutkimuslaitos NIWA ja Helsingin yliopisto.
Voit seurata Laura Kaikkosen työtä Twitterissä: @laurakaikkonen
Katso lista kaikista rahoitetuista hankkeista.
Kuvat: Dawid Piotr Szlaga
