Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Niko Soininen pohtii työkseen sitä, miten oikeus ja lainsäädäntö vaikuttavat kestävyysmurroksen edistämiseen. Nesslingin säätiön hallituksessa hän haluaa olla kätilöimässä kestävyysmurrosta käytännössä. Karrikoiden voidaan ajatella, että luonnontieteilijät ovat jo kertoneet mikä mättää, nyt on muiden alojen aika viedä tieto käytäntöön, hän sanoo.
Nesslingin säätiö on määritellyt, että kaiken sen tukeman työn ja tutkimuksen keskiössä tulee olla kestävyysmurroksen edistäminen. Kestävyysmurroksella tarkoitamme sitä, että kaikkien yhteiskunnan toimintojen on nopeasti muututtava tukemaan ihmiselämää, joka mahtuu yhden planeetan rajoihin. Monessa tapauksessa kyseessä on perustavanlaatuinen muutos tavoissa tehdä asioita.
Niko Soininen, tutkit työksesi oikeuden ja lainsäädännön roolia kestävyysmurroksessa. Onko lainsäädäntö hyvä väline edistää kestävyysmurrosta?
”Oikeus on totta kai keskeinen väline viedä uutta politiikkaa käytäntöön ja velvoittaa toimimaan tietyllä tavalla. Lainsäädännöllä voidaan saada nopeitakin muutoksia aikaan, jos vain löytyy poliittinen tahto muuttaa lainsäädäntöä.
Usein kuitenkin unohtuu, että oikeus on paitsi ohjauskeino myös instituutio. Se on satojen tai tuhansien vuosien aikana rakentunut tietynlaiseksi. Tällä hetkellä valta jakautuu lainsäätäjän, tuomioistuimen ja viranomaisten välillä ja oikeus suojaa vahvasti yksityisomaisuutta ja kilpailtuja markkinoita. Esimerkiksi tämänkaltaiset institutionaaliset perusratkaisut saattavat hyvinkin hidastaa kestävyysmurrosta, mutta niille ei voida ainakaan kovin lyhyellä aikavälillä tehdä paljoakaan, koska ne ovat rakentuneet yhteiskuntien perustuslailliseen ytimeen.
Kiinnostavaa on myös se, miten EU-lainsäädäntö ja meidän kansallinen lainsäädäntömme on sovitettavissa yhteen. EU:ssa on esimerkiksi tällä hetkellä tavoitteena suojella 30 prosenttia kaikista maa- ja merialueista. Suomessa ja muissa EU-maissa esimerkiksi omistusoikeudet maahan ja luonnonvaroihin luovat rajoitteita tämän tavoitteen toteuttamiselle. Eli olemassa oleva lainsäädäntö voi vaikuttaa kestävyyden kannalta negatiivisesti tai positiivisesti siihen, miten kunnianhimoista ja edistyksellistä suojelupolitiikkaa voidaan tehdä.”
Olet tutkinut vaelluskalojen ja niiden reiteille osuvien patojen yhteensovittamista. Aihe herättää perinteisesti paljon tunteita. Miten toisistaan kaukana olevia näkemyksiä voidaan sovittaa yhteen?
”Tähän on monia tapoja. Kollegani ovat esimerkiksi useissa tapauksissa panostaneet paljon siihen, että kaikkia ääniä kuullaan ennen päätöksentekoa. Käytännössä saman pöydän ääreen istutetaan viranomaisia, vesivoimalan omistajia, paikallisia maan- ja vesistöjen omistajia ja ympäristöjärjestöjen edustajia. Tavoitteena on silloin löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Minun roolini on tarjota näihin keskusteluihin taustatietoa päätöksenteon ja prosessien tueksi. Oikeudellisella puolella on ensisijaisen tärkeää tunnistaa esimerkiksi erilaisten patojen erot. On isoja, valtavia voimalaitoksia, joissa on paljon varallisuutta kiinni, ja jotka ovat tärkeitä koko sähköjärjestelmämme kannalta. Tällaisiin hankkeisiin liittyy tyypillisesti myös sitovia oikeudellisia velvoitteita ylläpitää vesien pinnankorkeuksia, suojella rantoja tulvilta ja niin edelleen. On tunnistettava se, että näissä isoissa yhteiskunnallisissa hankkeissa ei oikeastaan ole mahdollista tehdä perustavanlaatuisia muutoksia lyhyellä aikavälillä. Voidaan ehkä tehdä kalateitä tai muuttaa vähän juoksutuksia, mutta iso kuva pysyy samana.
Päätösten pitäisi aina perustua tutkittuun tietoon ja ajantasaisiin selvityksiin.
Toisaalta meillä on paljon hyvin pieniä vesivoimalaitoksia, joiden kohdalla pystytään pääsemään neuvotteluilla ja julkisen vallan tai luontojärjestöjen kompensaatiolla jopa patojen purkuun, ja saada sitä kautta kaikkien kannalta hyviä ratkaisuja. Patojen purkamisen onnistuminen riippuu kuitenkin paljon myös oikeudellisesta tilanteesta: onko esimerkiksi padon luvassa mukana kalatievelvoitteet vai ei. Velvoite rakentaa toimiva kalatie on monessa tapauksessa vahva ajuri sille, että voimalaitoksen omistajat saadaan neuvottelupöytään pohtimaan jokien ennallistamista.”
Mikä on tieteen ja tutkitun tiedon rooli, kun toimeenpannaan erilaista ympäristölainsäädäntöä, käsitellään esimerkiksi ympäristölupia?
”Päätösten pitäisi aina perustua tutkittuun tietoon ja ajantasaisiin selvityksiin. Hyvin usein tähän tietopohjaan sisältyy kuitenkin epävarmuuksia. Uusien tehdashankkeiden kohdalla on olennaista tietää esimerkiksi, kuinka paljon kalakannat tietyssä paikassa kestävät ihmispainetta tai minkä verran haitallisia aineita voi päästä vesistöön niin, että kuorma ei vielä käy liian suureksi.
Mutta aina ei ole saatavilla täsmällistä tietoa siitä, kuinka paljon vaikkapa ravinteita voi päästää vesistöön, ennen kuin kalakanta kärsii. Silloin päätöksentekijä joutuu tekemään ratkaisun olemassa olevilla tiedoilla parhaaseen harkintaansa perustuen. Tästä hyvä esimerkki on Finnpulpin tehdashanke Kuopiossa. Se ei lopulta saanut ympäristölupaa, koska ympäristövaikutusten arvioinneissa ei lopulta pystytty varmuudella sulkemaan pois mahdollisuutta, että tehdas ei aiheuta merkittävää haittaa ympäristölleen. Päätöksentekijä katsoi oikeudellisesti tukevin perustein tehtaan riskin siksi liian isoksi.”
Millaisena näet Nesslingin säätiön roolin ympäristötoimijoiden kentällä?
”Säätiöllä on todella hyvä maine tieteentekijöiden keskuudessa ja yhteiskunnallisesti. Säätiöstä halutaan hakea rahoitusta. Näen, että Nesslingin säätiö on yksi keskeisistä toimijoista, jotka kätilöivät kestävyysmurrosta käytännössä. Ajatus siitä, että säätiö keskittyy erityisesti nuorten tutkijoiden tukemiseen, on todella arvokas. Meidän on tärkeää saada parhaat kyvyt jäämään ympäristötutkimuksen kentälle.”
Millaisin ajatuksin lähdet tekemään työtä Nesslingin säätiön hallituksessa?
”Näen, että yhteiskuntatieteiden roolin vahvempi esiintuominen on minun tehtäväni hallituksessa. Ympäristötutkimus on pitkään ollut luonnontiedevetoista, tietenkin, koska ensin meidän piti kartuttaa ymmärrystä siitä, mitä vesistöissä, metsässä tai ilmastossa tapahtuu ennen kuin voidaan miettiä, mitä asialle pitäisi tehdä. Edelleen luonnontieteillä on merkittävä rooli ympäristöä koskevan tietopohjan kartuttamisessa, mutta rinnalle olisi saatava nykyistä paljon enemmän yhteiskunnallista ympäristötutkimusta: tarvitaan esimerkiksi taloustieteellistä, oikeustieteellistä ja politiikan tutkimusta, jotta voimme viedä luonnontieteilijöiden viitoittamat ekologiset reunaehdot osaksi yhteiskuntamme ohjausta ja toimintaa.”
Tutustu myös muihin hallitusesittelyihin
Niina Bergring
Simo Honkanen
Timo Kairesalo
Johanna Kentala-Lehtonen
Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala
Pertti Lassila
Jari Niemelä
Niko Soininen
Ilari E. Sääksjärvi
Tuula Varis
