Miten tutkittu tieto kääntyy visuaalisesti kunnianhimoiseen kuvakerrontaan ja miten taiteellisilla ratkaisuilla voi tukea tutkijoiden ydinviestien painokkuutta? Arktista tutkimusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, tietää RARE Median toimitusjohtaja Vilma Rimpelä, joka päätyi yllättäen uuden haasteen eteen.
Syksyllä 2021 sain suuria uutisia: pääsen tekemään ensimmäistä pitkää dokumenttielokuvaa yhdessä uuden sukupolven aikakausmedia RAREn porukan ja toimittaja Johannes Roviomaan kanssa. Me rarelaiset ollaan unelmoitu pitkän dokkarin tekemisestä niin kauan, kuin muistan. Se on ollut myös mun henkilökohtainen unelma siitä asti, kun yläastelaisena pääsin kunnolla dokumenttielokuvien makuun.
Maj ja Tor Nesslingin säätiö myönsi meille rahoituksen dokumenttielokuvan tuottamiseen arktisesta tutkimuksesta ja vaikuttavuuskampanjan rakentamiseen sen ympärille. Hanke tuotettiin yhdessä Lapin yliopiston kanssa. Nyt, syksyn kynnyksellä 2023, elokuva on saanut nimekseen Dear Arctic ja se on valmis lähtemään kiertueelle.
Olen viimeisen neljän vuoden aikana RAREn taipaaleella tottunut työskentelemään viikottain lyhyiden, pääosin minuutin pituisten journalististen somevideoiden parissa. 49-minuuttisen dokumenttielokuvan tuottaminen muutti arkea ja opetti uudenlaista tekemistä audiovisuaalisen sisällöntuotannon kanssa.
Dear Arctic on RAREn ensimmäinen täysin tutkitun tiedon jalkauttamiseen ja yleistajuistamiseen omistettu hanke. On ollut mielenkiintoista pohtia yksin ja yhdessä työryhmän kanssa, miten tutkittu tieto kääntyy visuaalisesti kunnianhimoiseen kuvakerrontaan ja miten taiteellisilla ratkaisuilla voi tukea tutkijoiden ydinviestien painokkuutta. Leikkauspöydällä mieleen palasi aina sama kysymys: Miten tuoda esiin haastateltujen tutkijoiden relevanteimmat ajatukset niin, että mahdollisimman monen on helppoa ymmärtää ja sisäistää uutta tietoa?
Elokuva kuljetti meidät Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijoiden perässä Reykjavikiin, Rovaniemelle ja Ranualle aina seminaarisaleista tulivuoren höyryävän laavan tuntumaan ja poronhoitajan maatilalta takaisin arktisen keskuksen kahvihuoneeseen valtavan palapelin äärelle. Dear Arctic on palapeli, jossa arki Arktisella keskuksella yhdistyy tutkimushankkeiden suuriin, ihmiskunnan kohtaloa koskeviin kysymyksiin ja toisaalta tavallisiin, mutta samalla täysin erityislaatuisiin henkilöihin tutkimushankkeiden ytimessä.
Kun elokuvan leikkaus valmistui keväällä 2023, pääsimme käynnistämään täysillä sen ympärille kietoutuvan vaikuttavuustyön. Meidät valittiin Dear Arcticin kanssa Docpoint IMPACT -koulutukseen, jossa opimme, että vaikuttavuustyön tarkoituksena on dokumenttielokuvan kontekstissa tuoda esiin elokuvassa nousseita yhteiskunnallisia kysymyksiä ja tukea ympäröivän maailman muutosta kohti parempaa. Tavoitteenamme on lisätä yksittäisten suomalaisten – erityisesti nuorten – ymmärrystä arktisesta tutkimuksesta ja olla mukana luomassa dialogia eri osapuolten välillä arktisten kysymysten äärellä.
Dokumenttielokuvassa tutkijat lukevat kirjoittamiaan kirjeitä arktiselle. Ajattelen, että tämä elokuva on meidän tekijöiden kirje arktisesta. Olen ylpeä, että mun ja työryhmän ensimmäinen dokumenttielokuva käsittelee juuri tätä aihetta ja pääsemme jakamaan oppimamme liikkuvan kuvan muodossa. Arktista tutkimusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Dear Arctic on nähtävissä seuraavissa näytöksissä:
- 31.8. // Helsinki // Ennakkonäytös, Artic Momentum -tapahtuma, Kino Orion, klo 22
- 14.9. // Rovaniemi // Ensi-ilta, Kulttuuritalo Wiljami, klo 18
- 14.9. // Helsinki // R&A -elokuvafestivaalin erikoisohjelma, Puistokatu 4, 2. krs, klo 18
- 20.9. // Tampere // Tullikamarin Klubi, klo 18:30
- 13.11. // Rovaniemi // Rovaniemi Arctic Spirit TBA
Syksyllä 2023 elokuva ja siitä tuotetut opetusmateriaalit tulevat Koulukinon, eli valtakunnallisen elokuvakasvatusyhdistyksen, alustoille.
Elokuvan traileri löytyy täältä.
Kirjoittaja Vilma Rimpelä on RARE Median toimitusjohtaja ja yksi Dear Arctic -elokuvan ohjaajista.