Saavun lokakuussa 2019 Australian Brisbaneen vuoden mittaista tutkijavaihtoa varten. Vuodenvaihteen jälkeen Kiinasta alkaa tihkua tietoja uudenlaisen viruksen nopeasta leviämisestä. Monikaan ei vielä osaa arvata, kuinka suuri vaikutus viruksella pian tulee olemaan käytännössä koko maailman väestön arkeen. Omalla kohdallani korona tarkoittaa toisaalta kasvanutta koti-ikävää, toisaalta parempia edellytyksiä väitöstyöni jatkamiselle kuin koti-Suomessa, kirjoittaa väitöskirjatutkija Veera Koskue.
Koskuen blogikirjoitus on osa Ympäristötutkimus poikkeustilassa -blogisarjaa, jossa ympäristötutkijat kertovat koronakriisin vaikutuksista.
Olen asunut Brisbanessa seitsemän kuukautta jo muutama vuosi sitten diplomityötä tehdessäni, joten kaupunki ja yliopisto ovat minulle ennestään tuttuja. Diplomityöprojektin jälkeen olemme jatkaneet yhteistyötä tutkimusryhmiemme välillä, ja sen seurauksena saavun Brisbaneen toistamiseen. Minun on tarkoitus keskittyä ravinteiden talteenottoon liittyviin laboratoriokokeisiini ja saada väitöstyöni kokeellinen osuus pakettiin vaihtoni aikana.
Vaihtovuottani on ehtinyt kulua noin viisi kuukautta, kun pikkuhiljaa pahentunut koronavirustilanne on edennyt siihen pisteeseen, että maat vuoron perään alkavat sulkea rajojaan ja rajoittaa kansalaistensa liikkumista. Maaliskuun loppupuolella niin ulkoministeriö kuin kotiyliopistoni tiedustelevat sähköpostitse, aionko keskeyttää matkani ja palata Suomeen lähiaikoina. Ensimmäisen kyselyn saapuessa hymähdän itsekseni ja naputtelen vastauksen, että olen joka tapauksessa palaamassa Suomeen vasta loka-marraskuussa, mihin mennessä tilanne on varmasti jo normalisoitunut. Tilanne kuitenkin etenee niin nopeasti, että pian en enää olekaan niin varma asiasta. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt: aion viedä vaihtovuoteni suunnitellusti päätökseen.
Yliopiston ovet pysyvät auki tutkijoille
Väitöstyöni etenemisen kannalta olen itse asiassa varsin onnekkaassa asemassa. Yliopistot Suomessa on suljettu käytännössä kokonaan maaliskuun puolivälissä, eikä laboratoriokokeita näillä näkymin päästä jatkamaan ainakaan ennen toukokuun puoliväliä. Australiassa meillä tutkijoilla sen sijaan säilyy vapaa kulku yliopiston tiloihin, vaikka yliopisto suosittaakin kaikkia tekemään mahdollisuuksien mukaan töitä kotoa käsin ja lähiopetus keskeytetään.
Laboratorioarki muuttuu ainoastaan sen verran, että alamme kollegoideni kanssa aikatauluttaa töitämme jaetun Google-kalenterin avulla niin, että välttelemme mahdollisuuksien mukaan yhtäaikaista labrassa työskentelyä. Omat elektrokemialliset kokeeni ovat onneksi tyypillisesti melko lyhytkestoisia eivätkä reaktorit juuri vaadi ylläpitotoimenpiteitä, joten pystyn mukautumaan uuteen tilanteeseen. Perustan väliaikaisen työpisteen kimppakämppäni ruokapöydälle, ja jaamme journalistiikkaa opiskelevan kämppikseni kanssa kokemuksia siitä, millaisia haasteita etätyöskentely ja -opiskelu asettavat.
Eristyksissä eläminen – universaali mutta vaihteleva kokemus
Varsinkin pandemian alkuvaiheessa tuntuu, että Australia tulee kaikissa toimissaan hiukan Suomea jäljessä eivätkä rajoitukset ole yhtä tiukkoja kuin Suomessa. Lisäksi käytännöt vaihtelevat Australiassa osavaltiosta toiseen. Esimerkiksi Queenslandissa koulut pysyvät auki paljon Suomea pidempään, vaikka toisaalta ravintolat ja kahvilat suljetaan jo varhaisessa vaiheessa. Huhtikuussa yllätyn, kun suomalaisten kavereiden kanssa soitellessa kuulen, että Suomessa kuntosalit ovat edelleen auki. Australiassa kaikki liikuntapaikat on suljettu jo viikkoja aiemmin.
Poikkeustila johtaa luonnollisesti siihen, että näen paikallisia kavereitani normaalia harvemmin. Sen sijaan mikään ei käytännössä muutu Suomessa asuvien ystävieni ja perheeni suhteen – olenhan asunut täällä 15 000 km päässä jo useamman kuukauden ja pitänyt heihin yhteyttä ainoastaan viestien ja puheluiden kautta tähänkin mennessä. Mutta poikkeustilan myötä jokin muuttuu siinäkin suhteessa. Kun lentoja perutaan ja lentokenttiä suljetaan, tunnen, että minulta viedään mahdollisuus palata Suomeen, vaikka en sitä muutenkaan ole ennenaikaisesti suunnitellut käyttäväni. Se saa koti-ikäväni välittömästi kasvamaan, mutta toisaalta samalla myös aktivoi pitämään entistä tiheämmin yhteyttä läheisiin Suomessa.
Veera Koskue työskentelee tohtorikoulutettavana Tampereen yliopistossa ja suorittaa parhaillaan vuoden mittaista tutkijavaihtoa Queenslandin yliopistossa Brisbanessa, Australiassa osana väitöstyötään. Hänen väitöstutkimustaan ”Ravinteiden talteenotto jätevesistä bioelektrokemiallisilla menetelmillä” rahoittaa Nesslingin Säätiö.
