Lotta Kaila on tutkinut torjunta-ainejäämien vaikutuksia pölyttäjiin ja pyrkinyt viestimään sekä tutkimuksestaan että tutkijan työstään avoimesti.
Tieteentekijöiden liiton vuosittainen Vuoden tieteentekijän tunnustus on myönnetty marraskuussa väitelleelle MMT Lotta Kailalle.
Lotta Kaila sai Nesslingin säätiön apurahan vuonna 2020 aloittamaansa väitöskirjatyöhön “Torjunta-ainejäämät ja niiden vaikutukset pölyttäjiin pohjoisessa maataloudessa”. Tutkimuksessa pureuduttiin maataloudessa käytettäviin kasvinsuojeluaineisiin ja niiden vaikutuksiin pölyttäjiin. Aivan erityisesti Kaila keskittyi tarhamehiläisen ja kimalaisen oraaliin altistumiseen.
Kaila tutki tehoaineiden vaikutuksia kimalaisten värioppimiseen ja muistiin, kuinka paljon tehoaineita löytyi mehiläisten keräämästä siitepölyistä sekä kuinka hyvin EU-lainsäädäntö ja sen velvoittama riskinarviointi suojelee pölyttäjiä. Tutkimuksessa painotettiin, että lainsäädännön tulee vaatia kasvinsuojeluaineiden testausta laajemmin luonnonvaraisiin pölyttäjiin, eikä keskittyä niin vahvasti tarhamehiläiseen.
Kaila työskenteli Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa, kun hänen työpöydälleen tuli tapaus, jossa suuri määrä mehiläisiä oli kuollut mystisesti. Syyksi epäiltiin kasvinsuojeluaineita, mutta oikein käytettynä kasvinsuojeluaineiden ei pitäisi aiheuttaa joukkokuolemia. Niinpä Kaila päätti itse alkaa tutkimaan asiaa.
Tutkimustyönsä ohella Kaila on pyrkinyt viestimään työstään aktiivisesti ulospäin. Kaila on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin sosiaalisessa mediassa sekä esiintynyt Riikka Kaihovaaran ohjaamassa ja Ylen tuottamassa Kuningattaren kuolema -dokumentissa. Dokumentti herätti keskustelua epävarmuuden roolista osana tieteellistä tutkimusta. Keskustelua Kaila kommentoi Nesslingin säätiön blogissa näin:
“Epävarmuus ja keskeneräisyys kuuluvat tutkimuksen tekemiseen, minkä vuoksi hieman hätkähdin lukiessani erään somevaikuttajan mietteitä dokumentista. Päivityksessä pätevyyteni tutkijana kyseenalaistettiin, koska en dokumentissa osaa kertoa, mitä oikeastaan tutkimusaiheestani yritän sanoa. Onneksi en sano. Tutkija tietää tutkimuksen tulokset vasta, kun kokeet on tehty, tulokset analysoitu ja tutkimus vertaisarvioitu. Tutkimusta tehdessä ei vielä päätetä tutkimuksen lopputulosta. Sitä kutsutaan riippumattomaksi tutkimukseksi.”
Kaila väitteli tohtoriksi marraskuussa 2023 Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa. Väitöstilaisuuteensa Kaila suunnitteli ja tilasi taittajalta graafisen oppaan, jonka tarkoituksena oli auttaa väitöstilaisuuden seuraajaa ymmärtämään tilaisuudessa käytävää keskustelua paremmin. Opas lähti leviämään sosiaalisessa mediassa ja keräsi paljon kiitosta siitä, miten se onnistui yleistajuistamaan tieteellistä tutkimusta.
”Nesslingin säätiö on rahoituksensa lisäksi tukenut minua viestinnällisesti erilaisten koulutusten ja sparrailun avulla. Säätiön tarjoaman tuen kautta kertyneet opit ovat antaneet minulle rohkeutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä puhua tutkimusaiheestani ja työskentelystäni avoimesti”, Kaila kertoo.
Tieteentekijöiden liitto kertoo palkinneensa Kailan oma-aloitteisesta ja aktiivisesta tiedeviestinnästä sekä väitöskirjatyön ja tutkimustyön yhteiskunnallisen ulottuvuuden näkyväksi tekemisestä. “Kailalle tiedeviestintä ja tieteellisen tutkimuksen ymmärrettäväksi tekeminen suuremmallekin yleisölle on tärkeää, koska hänen tutkimusaiheensa on koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta kriittinen. Luonnon monimuotoisuuden kriisi on jo käynnissä, ja sitä torjuakseen tutkijoiden on tuotava osaamisensa ja tutkimuksensa yhteiskunnallisen päätöksenteon käyttöön”, kertoo Tieteentekijöiden liitto tiedotteessaan.
Nesslingin säätiö tukee erityisesti hankkeita, jotka edistävät eri tieteenalojen tai sektoreiden välistä yhteistyötä ja tiedon siirtymistä tiedon käyttäjille.
Vuoden tieteentekijä -palkinto on Tieteentekijöiden liiton vuosittain myöntämä 5000 euron arvoinen palkinto yhteiskunnallisesti aktiiviselle, ansioituneelle tieteentekijälle. Nesslingin säätiö onnittelee Lotta Kailaa tunnustuksesta ja liittoa erinomaisesta valinnasta!