Lähestyvä eräpäivä
Ihmisen historian mittakaavassa porskutamme ennennäkemättömän hyvin. Hyvinvointimme on kuitenkin rakennettu luonnon kustannuksella. Ilmastokriisi, monimuotoisuuden kato, maaperän heikkeneminen, merten saastuminen – ekologinen velka kasvaa koko ajan. Meidän on sovitettava toimintamme maapallon kantokykyyn, jotta hyvän elämän edellytykset maapallolla säilyvät. Muutostarpeen mittakaavaa havainnollistaa esimerkiksi arvio siitä, että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälkeä tulisi vähentää noin 90 % vuoteen 2050 mennessä, jotta se olisi Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen mukainen.
Tarvittavaa muutosvauhtia määrittävät maapallon biofyysiset olosuhteet, eivätkä ne neuvottele aikatauluista. Tieteentekijöiden viesti on, että haitallisimmat seuraukset ovat vielä vältettävissä, kunhan edistämme kestävyysmurrosta valtavalla vauhdilla. Seuraavat vuosikymmenet voivat määritellä perustavanlaatuisesti tulevien satojen, jopa tuhansien vuosien suunnan.
Visiot kompassina kohti hyvää elämää
Kestävyysmurros lävistää yhteiskuntamme ja elämäntapamme. Muutoksen ei tarvitse tarkoittaa kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta – päinvastoin. Se on mahdollisuus muuttaa maailmaa nykyistä oikeudenmukaisemmaksi paikaksi, jossa niin luonto kuin ihmisyhteisöt kukoistavat: missä ilma on puhdasta hengittää, ruoantuotanto tukee monimuotoisuutta, liikenne terveyttä ja talousjärjestelmä maailmanlaajuista hyvinvointia. Visioita voi ajatella jonkinlaisina johtotähtinä, majakkoina, kompassina. Ne voivat auttaa meitä navigoimaan kohti määränpäätä juuttumatta kiinni yksityiskohtiin ja harhautumatta suunnasta vailla laajempaa horisonttia.
Yhden pallon visiot -projektissa muodostetaan visioita maapallon rajoihin mahtuvasta kestävästä tulevaisuudesta. Tieteeseen pohjautuvat visiot tulkitaan taiteen keinoin kuvitettuina tulevaisuustarinoina. Kokonaisuus on tarkoitus julkaista kirjana ja näyttelynä vuonna 2022.
Mistä hyvät visiot sitten muodostuvat? Yhden pallon visioissa keskiössä ovat monialaisuus ja -äänisyys – siilojen ja rajojen ylittäminen. Reseptin voi kiteyttää seuraavasti: 1) tarkastele kestävyysmurrosta kokonaisvaltaisesti, 2) kuuntele tutkijoita ja perusta visiot tieteeseen, 3) yhteiskehittele toivottavia tulevaisuuskuvia ja 4) herätä visiot eloon taiteen avulla kuvitetuissa novelleissa. Taiteella on nähdäksemme tieteen rinnalla tärkeä rooli tulevaisuuden hahmottamisessa: taiteella on kykyä avata meille uusia, entuudestaan tuntemattomia maailmoja ja tavoittaa tunteita, joita arkikielellä on vaikea sanoittaa.
Yhdessä kohti maapallon kokoista tulevaisuutta
Tulevaisuus ei ole ennalta määritelty. Voimme vaikuttaa siihen, miten tulevaisuuden historioitsija kirjoittaa aikakaudestamme. Tämä vuosikymmen voidaan vielä nähdä aikana, jolloin käänsimme suunnan kasvavien ympäristökatastrofien polulta kohti aiempaa kukoistavampaa elämää elpyvällä maapallolla.
Ratkaisukeskeisten tulevaisuuskuvien parissa työskenteleminen on Hanna Hannulalle ja Daniela Rosqvistille tuttua esimerkiksi maankäytönsuunnittelun parista. Maisema-arkkitehteina he ovat tottuneet liikkumaan taiteen, luonnontieteiden, ihmistieteiden ja tekniikan rajapinnassa. Hanna ja Daniela vastaavat Yhden pallon visioiden kokonaisuudesta, jota on mukana toteuttamassa laaja, monialainen työryhmä.