Kukapa uskoisi, että muurahaisten teräviä leukoja kuhiseva muurahaiskeko houkuttelee vieraakseen suurta määrää muita ötököitä. Vierasvaraisina muurahaiset tarjoavat sekä pysyvimmille vuokralaisilleen että satunnaisille matkailijoille ruokaa (mikrobeja ja ötököitä – nam!), lämpöä (keot ovat jopa 7 astetta ympäristöään lämpimämpiä) sekä suojaa (hyönteissyöjät, kuten linnut ja päästäiset, eivät löydä keossa piilottelevia hyönteisiä).
Näin ollen muurahaispesä ylläpitää monimuotoista eliöyhteisöä; sen lajimäärä voi olla moninkertainen verrattuna muun metsän hyönteismäärään. Tällaisia habitaatteja eli elinympäristöjä kutsutaan monimuotoisuuden polttopisteiksi, jotka ovat erityisen tärkeitä luonnonsuojelun kannalta. Muurahaiskeoissa elää myös joukko maaperäpunkkeja, joista kuitenkin tiedetään hyvin vähän.
Suomessa on 1500 punkkilajia. Pahamaineisten puutiaisten vuoksi punkkeja pidetäänkin usein haittaeläiminä. Maaperäpunkit, joista runsaslukuisimpia ovat sammalpunkit, ovat kuitenkin hyödyllisiä; ne hajottavat kasvimateriaalin, kuten puiden pudonneet lehdet mullaksi, ja näin ne kierrättävät ravinteita mikä edistää kasvien kasvua. Muurahaiskeoissa hajottajapunkit popsivat suuhunsa kasvimateriaalia, sienirihmastoa ja bakteereja ja ylläpitävät näin keon puhtautta. Sammalpunkit ovat kooltaan mikroskooppisia, mutta määrä voittaa koon; niitä on jopa 200 000 neliömetrillä metsämaata!
Ekosysteemipalvelut ovat toimia, joissa saamme nauttia luonnon aherruksesta täysin ilmaiseksi: pölyttäjähyönteisten ansiosta voimme ihailla kukkia ja syödä hedelmiä, maaperän kivirakenteiden läpi suodattuvaa puhdasta vettä saamme juodaksemme, muurahaiset syövät kasvien tuhohyönteisiä ja metsistämme voimme kerätä puutavaraa uusiutuvana luonnonvarana. Myös maaperäeläinten hajotus- ja maanmuokkaustoiminta on ekosysteemipalvelua, sillä terve ja tuottava maaperä on elämän edellytys esimerkiksi ruoantuotannolle ja metsätaloudelle. Viime vuonna 2015 vietettiinkin YK:n kansainvälistä maaperän juhlavuotta.
Yksi biologian peruskysymyksistä on ”Mitä lajeja on missäkin?”. Seuraavana tulee mieleen ”Mitkä lajit ovat harvinaisia, mitkä runsaita?”; ”Millaisia ovat niiden elintavat?”; ”Millaisia ovat niiden tulevaisuuden näkymät?”
Näihin kysymyksiin etsin vastauksia väitöskirjassani, jossa selvitän muurahaiskekojen sammalpunkkilajistoa sekä miten tälle käy alati muuttuvassa ympäristössämme. Olemme jo saaneet selville, että kekoja asuttavat pääosin eri lajit kuin metsää keon ympärillä. Tieto on merkittävä eritoten siksi, että pystymme lajitiedon avulla päättämään esimerkiksi suojelualueiden sijaintia perustuen eri lajien esiintymiseen. Saimme myös selville, että sammalpunkit suosivat kosteaa ympäristöä eivätkä menesty yhtä hyvin kuivassa karikkeessa. Se on merkittävää siksi, että havaitsimme myös metsien avohakkuiden aiheuttavan muurahaiskekojen kuivumista. Se puolestaan saattaa aiheuttaa kekoja asuttaville eläimille elinympäristökatoa; tätä asiaa selvitämme tulevassa tutkimushankkeessamme.
Näin saamme tietoa monista lajeista; lapioin muurahaispesäainesta muovipussiin, nypin muurahaiset yksitellen takaisin pesään (niitä on muuten lapiollisessa satoja ellei tuhansia), ja vien lopun pesäaineiston laboratorioon mikroskoopin alle. Näidenkin lähes näkymättömien eläinten avulla voimme seurata elinympäristömme tilaa sekä pohtia keinoja miten ylläpitää luonnon monimuotoisuutta, maaperän hyvinvointia ja ekosysteemipalveluja myös tulevaisuudessa.
Riikka Elo
riaelo(at)utu.fi
Kirjoittaja työskentelee väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa Nesslingin säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Maaperäpunkkien näkymätön monimuotoisuus: ekologinen ja geneettinen tutkimus”.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
