Ympäristöä muuttavat teolliset hankkeet, kuten suuret kaivosprojektit, muokkaavat jo suunnitteluvaiheessa ihmisten kokemuksia omasta maastaan. Kaikkien luontosuhteet eivät ole samanlaisia, mutta niistä voi oppia.
Kävelen pitkin tuttua metsätietä, kun yhtäkkiä tien päässä näyttää oudon valoisalta: lapsuuden maisema on peruuttamattomasti muuttunut. Etelä-Suomessa sijaitsevan lapsuudenkotini lähimetsien hakkuut ja kokemani äkilliset muutokset tutussa maisemassa ovat konkreettinen esimerkki ihmisen suunnattomasta voimasta. Vallasta, jolla voi hävittää ja muuttaa luontoa silmänräpäyksessä.
Metsä voi olla pieni, mutta samalla se on koti lukemattomille lajeille puiden laulavista linnuista maan sisässä eläviin hajottajiin tai kannon päällä kasvaviin sammaleisiin. Tunnen surua, kun näen yhden paikan taas muuttuneen niin, että tilaa elämälle on vähemmän. Paluuta entiseen lajien runsauteen ei silloin ole.
Menetyksen tunteen vuoksi olen halunnut ymmärtää ihmisen suhdetta paikkaan, maahan ja maisemaan. Haluan ymmärtää, kuinka ihminen tekee maailmasta kodin itselleen ja muodostaa suhteen maahan ja luontoon. Miten ihminen tuntee kuuluvuuden luontoon? Samalla tiedostan, että kaikkien suhde maahan ei ole sama kuin minun. Maanviljelijän suhde luontoon on erilainen kuin minun. Alkuperäiskansaan kuuluvan ihmisen suhde luontoon on myös erilainen kuin minun. Muiden ihmisten luontosuhteista voi oppia.
Luonto on saamelaisille koti ja elämä
Olen tutkinut kysymyksiä ihmisen suhteesta luontoon useassa paikassa, ensin Ranskan Polynesiassa pienkalastajien keskuudessa, sitten juttumatkoilla Indonesiassa ja Beninissä, tutkimuksen parissa Uudessa Kaledoniassa ja viimeisimmän tutkimusprojektini kautta Pohjois-Suomessa. Haluan tuoda esiin vaihtoehtoista tietoa luonnosta, jossa luonto on ihmiselle koti, paikka ja juuret. Haluan kyseenalaistaa kehityksen ajatuksen, joka suuriin luonnonvaroja hyödyntäviin teollisiin prosesseihin usein liitetään. Kaikki teollisuus ei ole kehitystä, vaan olennaista on, miten se toteutetaan.
Läheisessä yhteydessä luontoon elävät kansat jakavat eri puolilla maailmaa samankaltaista ymmärrystä ihmisen ja luonnon suhteesta. Viime kesän kenttätöissäni Utsjoella haastattelin saamelaisia ja tutustuin saamelaiseen luontosuhteeseen.
Saamen kielen lehtori Outi Länsman selitti tammikuisessa Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa -hankkeen loppuseminaarissa Helsingissä, kuinka saamelainen tapa nähdä ja kokea ympäristö on omanlaisensa. Luonto on saamelaisille koti ja elämä, eikä saamelaisille ole olemassa käsitettä erämaasta.
Kaikki luonto kuuluu jollakin tavalla kulttuuriin tai on potentiaalista kulttuuria. Luonto on myös täynnä merkkejä ihmisen läsnäolosta. Paikkojen nimet luonnossa viittaavat ihmisten elämään ja historiaan, menneisiin tapahtumiin. Raja luonnon ja kulttuurin välillä ei ole selkeä toisin kuin länsimaisessa teollisessa valtakulttuurissa. Länsimaisessa kulttuurissa luonto nähdään ihmisestä ulkopuolisena ja nykyisessä talousjärjestelmässä ensisijaisesti laskennallisena hyödykkeenä.
Tutkimus tarjoaa laajempaa ymmärrystä luontosuhteiden moninaisuudesta
Anna Tsing totesi lokakuisessa konferenssissa Helsingissä, että sijoittajat voivat vaikuttaa laajojen ekosysteemien tuhoutumiseen toisella puolella maailmaa, ilman että he näkevät koskaan toimiensa seurauksia. Tsing on eräs tunnetuimmista globalisaation ja ympäristön antropologeista maailmassa. Myös Suomessa poliittinen ilmapiiri suosii teollista ja luonnon laajamittaiseen hyväksikäyttöön perustuvaa näkemystä luonnosta.
Utsjoella haastattelin saamelaisia tapauksesta, jossa irlantilainen Karelian Diamond Resources -kaivosyhtiö oli suunnitellut timanttikaivosta Utsjoen rannalle, Kevon luonnonpuiston alueelle ja saamelaismaille. Tässä ja muissa tutkimukseni tapauksissa selvitän, millä tavalla tulevaisuuden kaivosprojektit muuttavat ihmisten käsitystä omasta maastaan, ja millaiseksi muutos ihmisen ja luonnon suhteessa koetaan.
Tutkimus tuo havaintojen, haastattelujen ja luovien visuaalisten keinojen avulla esiin luontosuhteiden syvällistä merkitystä olemassaololle ja paikallisen kulttuurin jatkuvuudelle. Tutkimuksessa pääsen sen äärelle, mikä on ihmisten suhde paikkaan ja maisemaan. Mikä on erityisyys paikallisille ihmisille juuri siinä luonnon paikassa, johon kaivosta suunnitellaan.
Toivon, että tutkimukseni vaikuttaa ymmärrykseen luontosuhteiden moninaisuudesta myös Suomessa, ja että yhteiskunnassa yhä enemmän asetettaisiin ympäristön ja ihmisen yhteinen etu ensisijalle pelkkien taloudellisten näkökohtien sijaan. Politiikassa on valta tehdä näitä päätöksiä, ja viime kädessä valta on kansalla.
Millainen tulevaisuus olisi, jos voisimme kuvitella luonnon runsauden merkityksen omalle jatkuvuudellemme?
Kirjoittaja Maija Lassilan väitöskirjatutkimus Helsingin yliopiston sosiaali-ja kulttuuriantropologian laitokselle käsittelee kolmen suuren kaivosprojektin tuottamia tulevaisuuden maisemia Pohjois-Suomessa ja niiden paikkojen erityisyyttä, joihin kaivoksia suunnitellaan. Twitter: @MaijaMLassila
Kirjoitus on alun perin julkaistu osoitteessa Skolar.fi.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
