Tarvitsemme yhdessä-tuntemista, kirjoittaa Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja ympäristöteologian dosentti Panu Pihkala. Monimutkaisten asioiden ja tunteiden näkyväksi tekeminen näyttämöllä voi kasvattaa myötätuntoa sekä itseä että toisia kohtaan.
Seeni? Symbioottinen kuin sieni. Symbioseeni on vastavoima Antroposeenille.
Ympäristöfilosofi Glenn Albrecht on luonut uusia sanoja uusiin olosuhteisiimme. Olen itsekin ottanut haasteen vastaan ja kehittänyt omia suomenkielisiä ehdotuksia. Antroposeeni tarkoittaa ”ihmisen aikakautta”: nykyaikana ihmisen toiminta näkyy kaikkialla maapallolla. Tuloksena on alati vakavoituva ympäristökriisi. Albrecht ehdottaa vastavoimaksi symbioseenia: keskinäiseen yhteyteen perustuvaa elämäntapaa.
Symbioseenissa oliot oivaltavat keskinäisen riippuvuutensa. Kohtalomme ovat sidottu toisiimme. Olemme yhteishaavoittuvia. Parhaimmillamme olemme yhteisvoimakkaita.
Ihmislaji on viime vuosisatoina yrittänyt olla näkemättä yhteisriippuvuutta. Olemme halunneet nousta ”luonnon” yläpuolelle, päättää itse kohtalostamme. Ja nyt olemme tilanteessa, jossa omakin hyvinvointimme ja jopa olemassaolomme on uhattuna. Monet pienenpienet olennot ja verkostot pitävät meidät elossa. Kun ne ovat uhattuina, samalla olemme mekin.
Ympäristökriisin tuottama uhka on vaikeaa kestää. Mieluummin pakenisimme sitä. Tunteet voivat vaihdella ärtymyksestä kauhuun. Kriisi herättää väistämättä vaikeita syyllisyydentunteita, koska elämäntapamme ovat tällä hetkellä kietoutuneita tuhovoimiin. Pohjalla on usein valtavaa surua, mutta sitä ei yleensä tavoiteta kaiken tohinan alta. Halu ratkaista ongelmia näkyy ja tuntuu myös: joskus se ohjaa meidät elämäntapamuutoksiin.
Taideperustaiset metodit ovat erittäin tärkeässä roolissa ympäristökriisin herättämien vaikeiden tunteiden tarkastelussa. Tarvitsemme heijastuspintoja, kehollista kokonaisvaltaisuutta ja lupaa tutkia ilmiöitä eri näkökulmista. Monimutkaisten asioiden ja tunteiden näkyväksi tekeminen näyttämöllä voi kasvattaa myötätuntoa sekä itseä että toisia kohtaan. Muuttuminen on vaikeaa, mutta elinehto.
Keväällä 2022 Espoon Kaupunginteatterissa Silentopia-esitys tutkii ympäristötunteita. Se heijastaa Antroposeenin keskellä elämisen ristiriitaisuutta ja etsii polkuja kohti symbioseenia: yhdessä-elämistä yli lajirajojen. Silentopian perustana on alati kasvava tutkimustieto sekä ekologiasta että ympäristötunteista. Esitys ei ole yksinkertainen moraaliopetus, mutta sen taustalla on vahva eettinen viesti: olioiden vaientaminen on väärin ja myös tunteiden liiallinen tukahduttaminen on haitaksi. Tarvitsemme yhdessä-tuntemista, jotta voimme yhteiselää.
Dos. Panu Pihkala on johtava suomalainen asiantuntija ympäristöahdistukseen liittyvässä tutkimuksessa. Pihkala toimii tutkijatohtorina ja hänellä on ympäristöteologian dosentuuri Helsingin yliopistossa. Hän on laatinut Ilmastoahdistus-raportin Suomen Mielenterveysseuralle 2019. Pihkalan uusin tietokirja, Mieli maassa? Ympäristötunteet, ilmestyi lokakuussa 2019. Pihkala korostaa taiteiden sekä kulttuurin mahdollisuuksia ympäristöahdistuksen ja toivon käsittelyssä, ja hän on usein tehnyt yhteistyötä eri taiteilijoiden kanssa.
Panu Pihkalan kuva: Uzi Varon
Silentopian ennakkokuva: Tanja Ahola
