Iso kysymys lajikadon ja ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden äärellä on, alkaako ihminen näkemään oman asemansa maailmassa uudella tavalla, pohtii arvotutkija Jaakko Kaartinen. Johtaako se ratkaisuihin ja toimintamalleihin, jotka ovat terveellisempiä sekä ihmiskunnalle että koko muulle elonkehälle?
Vuonna 1999 Intelligent Life -lehden viimeisessä numerossa julkaistiin artikkeli, jossa viideltäkymmeneltä huippututkijalta kyseltiin näkemyksiä merkittävimmistä muutoksista, joita tieteellinen tutkimus tuo seuraavan vuosisadan aikana käsityksiimme. Huomiota herätti se, kuinka moni mainitsi eläinten kognitioon liittyvät edistysaskeleet, ja sen kuinka ne johtavat eläinten oikeuksien uudenlaiseen hahmotukseen.
Nyt, parin vuosikymmenen mentyä, voidaan nähdä, että tutkimuksen tuoma käsitys siitä, miten eläimet tuntevat, oppivat ja hahmottavat maailmaa, itseään ja tekemisiään on todellakin nopeasti laajentunut. Tutkimuksen etenemisen voi arvioida myös jo muuttavan sitä, miten eläimiin suhtaudutaan.
Iso kysymys lajikadon ja ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden äärellä on, alkaako ihminen näkemään oman asemansa maailmassa uudella tavalla ja johtaako se ratkaisuihin ja toimintamalleihin, jotka ovat terveellisempiä sekä ihmiskunnalle että koko muulle elonkehälle. Merkkejä ensin mainitusta, ihmiskuvan muuttumisesta, on olemassa. Sitä on näkyvissä esimerkiksi nuorempien sukupolvien ilmastoliikkeen piirissä. Kyltit, joita ilmastolakkotapahtumissa kannetaan, viestivät voimakkaasti koetusta yhteydestä toisiin lajeihin ja koko ekosysteemiin.
Asenteet eivät jää vai puheiksi. Myös ilmastoasenteiden ja käyttäytymisen välillä nähdään yhteyksiä. Vastikään kerätyssä väestöllisesti edustavassa tutkimusdatassa näkyy esimerkiksi, että niiden kohdalla, jotka ovat havahtuneet ilmastonmuutoksen torjumiseen, kasvissyönti, veganismi tai ainakin fleksaus on selvästi yleisempää kuin niiden kohdalla, jotka eivät koe ilmastotoimia tärkeiksi.
Asenteiden vaikutus on itse asiassa ratkaisevan suuri. Mainitusta tutkimusaineistossa käy ilmi, että ne, jotka ovat täysin samaa mieltä siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta on jokaisen velvollisuus, ovat kuusi kertaa useammin kasvissyöjiä kuin muut.
Miten yleistä kasvissyönti sitten oikeastaan on? Reilu kymmenen prosenttia suomalaisista on kasvissyöjiä tai vegaaneja ja fleksausta sanoo noudattavansa kahdeksan prosenttia. Mutta 18-24-vuotiaista jo 40% on vähintään fleksaajia ja alle 34-vuotiaista useampi kuin joka kolmas.
Samanlaisia yhteyksiä voi löytää ympäristöasenteiden ja liikkumisen ratkaisujen väliltä. Asenteet heijastuvat käyttäytymiseen ja toiminta muuttuu.
Kun ihmiskuvan muutosta pohditaan suhteessa ekokysymyksiin, näyttää siltä, että vahva yksilökeskeisyys ja ihmisen erityisyyttä korostava ajattelutapa olisi ainakin jossain määrin liukumassa kohti relationaalisempaa käsitystä. Relationaalisuuden kasvaminen tarkoittaa tässä osapuilleen sitä, että ihmisenä olemista aletaan tarkastella enemmän suhteisuuden kautta: olemme jatkuvasti suhteessa toisiin ihmisiin ja ympäröivään elottomaan ja elävään maailmaan ja nämä suhteet vaikuttavat jatkuvasti meihin ja me vaikutamme maailmaan.
Filosofisesti kyse on mittavasta muutoksesta. Sen sijaan että ajattelen yksin, ajattelen muiden kanssa. Sen sijaan että keskityn itseeni, keskityn siihen, miten olen suhteessa muihin. Tällaisen suhteisuuden piiriin voivat mahtua myös eläimet: tässä mielessä ihminen koettaisiin lajiksi keskinäissuhteisten lajien joukossa.
Ajattelutapa ei oikeastaan tunnu nykyään vieraalta. Ja kun Instagramissa (@hunger4words) katselee, miten amerikkalainen puheterapeutti Christina Hunger juttelee koiransa Stellan kanssa painikenappeja käyttäen, näkyy, miten ideasta kasvaa meemi. Stella yhdistelee eri sanoja fraaseiksi ja kommentoi omia havaintojaan: ”Eat. All done.” ”Outside. Beach. Now.” ”Love You”, Stella sanoo, ja kulttuurinen muutos kasvaa somen välityksellä. Niin siitä tulee arkea, itsestään selvä tapa ajatella, miten asiat ovat.
Suhteisuudessa oleminen on elävän musiikin ja tanssin tärkein ominaisuus. Muusikot ovat suhteessa toisiinsa, musiikilliset laadut ja dynamiikka on suhteisuuden toteutumista. Musiikki soitetaan yleisölle ja yleisö on suhteessa soittajiin. Samoin tanssijat ja yleisö keskenään: tanssia katsoessa kokee omassa kehossaan sen, mitä lavalla tanssijassa tapahtuu. Liike on lisäksi jatkuvassa suhteessa tilaan.
Sellaisessa ajassa, jossa ihmiskuvakin avautuu äärimmäisestä yksilökeskeisyydestä suhteisuuden suuntaan, esitystaiteiden rooli erilaisten suhteisuuksien käsittelemisessä saattaa aueta uudenlaisella tavalla tärkeänä – esitys rituaalina, joka hienovaraisesti vahvistaa arkista ymmärrystä siitä, että olemme osa elämän rihmastoa, ja koetamme päästä kohti tasapainoa.
Johdonmukainen jatkokysymys lienee, millaiseksi eläinten rooli taiteessa sitten voi kehittyä?
Kirjoittaja Jaakko Kaartinen on arvotutkija, jota kiinnostavat ihmisen valintojen taustalla vaikuttavat taipumukset, syyt ja päämäärät.
Kirjoitus kuuluu kerran kuussa ilmestyvään blogitekstien sarjaan, joka liittyy huhtikuussa 2022 ensi-iltansa saavaan Silentopia-teokseen. Silentopian toteuttavat yhteistyössä Tanssiteatteri Sivuun Ensemble, Espoon kaupunginteatteri ja April Jazz -festivaali. Teoskokonaisuus toteutetaan Maj ja Tor Nesslingin Säätiön, Niilo Helanderin Säätiön, Taiteen edistämiskeskuksen, Helsingin kaupungin ja Espoon kaupungin tuella. Blogitekstejä kirjoittavat Jaakko Kaartinen, muurahaistutkija Unni Pulliainen, ympäristösosiologi Marja Mesimäki ja ympäristötutkija Panu Pihkala.
