Kaivamme teepusseja maan alta aurinkoisena lokakuun päivänä pikkupakkasilla. Maa on jo hieman kohmeessa ja sormia paleltaa. Meillä on kiire saada kerättyä teepussit talteen – emme voi tietää, milloin maa on pysyvästi jäässä. Olemme metsäpuron rannalla. Välillä maaperä on kuivaa ja kasvillisuus varpuvaltaista, välillä taas kosteaa ja erilaiset sammalet ja ruohovartiset kasvit hallitsevat maa-alaa. Kun monotonisen mäntymetsän läpi kävellessä saapuu puron varteen, on kuin astuisi toiseen maailmaan, kirjoittaa apurahansaajamme Mari Tolkkinen.
Puro tarvitsee metsää ympärilleen
Rantametsän maaperän kosteusvaihtelu johtuu puron tulvimisherkkyydestä ja puron läheisistä pohjaveden purkauspisteistä. Purot ja niiden rantametsät ovatkin hyvin erityisiä paikkoja. Puron läheisyydestä johtuva kostea mikroilmasto tarjoaa erilaiset elinolosuhteet kasveille, eläimille ja mikrobeille kuin kuivempi ylämetsä. Metsä puolestaan ruokkii puroa veteen putoavilla hyönteisillä ja lehtikarikkeella, jotka ovat arvokas ravinnonlähde purojen sienille, pohjaeläimille ja kaloille.
Purot eroavat toiminnaltaan ja lajistoltaan isommista joista juuri rantametsän tarjoaman varjostuksen ja uomaan tippuvan lehtikarikkeen ansiosta. Myös rantametsästä peräisin olevalla lahopuulla on tärkeä tehtävä puron monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Kuollut puu tarjoaa puron pohjalla eläville eliöille piilopaikkoja, tarttumispintaa ja erilaisen kasvualustan kuin esimerkiksi kivet. Monimuotoinen elinympäristö mahdollistaa monenlaisten lajien yhteiselon.
On selvää, että puron ja rantametsän yhteys häiriintyy, jos metsä hakataan lähelle puron reunaa.
Asiaa on kuitenkin tutkittu verrattain vähän Suomen olosuhteissa. Tässä teepussit astuvat kuvaan, sillä ne ovat yksi tärkeimmistä tutkimusvälineistäni puron ja rantametsän yhteyttä avaavassa tutkimuksessani. Niiden avulla selvitän mikrobien hajotustoiminnan nopeutta kuivemmissa ja kosteammissa rantametsän kohdissa. Kolme kuukautta maaperässä hautuneet vihreä- ja rooibosteepussit pääsevät seuraavaksi uuniin kuivattelemaan ja sitten loppupunnitukseen. Painon muutoksia ja eri teelaatujen hajoamisnopeuksia vertailemalla voin laskea ”teepussi-indeksin”, joka kertoo, onko hajotusnopeus erilainen kuivissa ja märissä rantametsissä. Maaperästä eristetyn hajottajamikrobien DNA:n avulla saan lisäksi selville eroavuudet mikrobilajistossa.
Hajotustoimintaa ja hakkuita
Mitä väliä maaperän mikrobeilla ja hajotusnopeudella sitten on? Orgaanisen aineksen hajoaminen on yksi tärkeimmistä ekosysteemiprosesseista. Se on välttämätön osa ravinteiden kiertoa. Aina kun muutamme toiminnallamme eliöyhteisöjä tai ympäristön prosesseja, vaikutamme samalla muihin eliöihin ja prosesseihin. Syntyy ketjureaktio.
Muutokset rannalla heijastuvat muutoksiin puroissa, ja puroista muodostuu joet, järvet ja meri, joista me ihmisetkin olemme riippuvaisia. Jos siis luonnolliset prosessit ranta-alueilla muuttuvat laaja-alaisesti metsähakkuiden vuoksi, seuraukset vesistöihin voivat olla arvaamattomat. On viitteitä siitä, että metsähakkuut kuivattavat kosteita rantametsiä ja muuttavat niiden lajistoa ja todennäköisesti myös ekosysteemiprosesseja, kuten ravinteiden kiertoa ja veden puhdistusta.
Puroistamme ylivoimaisesti suurin osa sijaitsee metsäisillä alueilla. Metsistämme taas suurin osa on metsäteollisuuden käytössä ja luonnontilaista metsää on vain alle kolme prosenttia Suomen pinta-alasta. Sisävedet ovat yksi uhanalaisimmista elinympäristöistä: niiden lajisto on köyhtynyt 83% 1970-luvun tasosta.
Meidän olisikin syytä pysähtyä miettimään, ovatko taloudelliset ja ekologiset arvot tasapainossa metsänhoitokäytänteissämme.
Mitä suojellaan, miten suojellaan ja kuka maksaa?
Tutkimusten mukaan puron ja rantametsän luontoarvojen suojelemiseksi tarvittaisiin jopa sadan metrin suojavyöhyke purouoman ja avohakkuuaukean välille. Tarvittava suojavyöhykkeen leveys riippuu maaston piirteiden lisäksi siitä, mitä halutaan suojella. Esimeriksi lintujen suojeleminen vaatii leveämmän suojavyöhykkeen kuin sammalten.
Vaikka laki antaa viitteelliset ohjeet pienvesien suojeluun, käytännössä suojavyöhykkeiden leveys riippuu metsän omistajasta. Yksityisellä metsänomistajalla riittää pohdittavaa puronvarsimetsiensä hoidon suunnittelussa, sillä erilaisten suositusten, sertifikaattien ja lakipykälien tulkinta voi olla vähintäänkin haastavaa. Erityisen tärkeät luontokohteet on lain mukaan säästettävä, mikäli ne täyttävät ”pienialaisuuden” kriteerin. Myös pienvesien erityispiirteet täytyy lain mukaan säilyttää, mutta ovatko kaikki metsänomistajat tietoisia siitä, mitä ne ovat ja kuinka ne säilytetään? Metsäneuvojien ammattitaito on yksityismetsien hoidossa avainasemassa.
Kun jokainen hakkaamatta jätetty neliömetri jättää metsän omistajan kukkaroon loven, täytyy jokainen suojavyöhykemetri olla perusteltu – tai valtion rahoituksella tuettu. Onneksi monille metsänomistajille myös virkistys- ja luontoarvot ovat tärkeitä metsästä saatavan taloudellisen hyödyn lisäksi. On kuitenkin selvää, että suojavyöhykkeen koon määrittely ravinne- ja kiintoainekuorman pidätystehokkuuden perusteella ei riitä, jos tavoitteena on puron ja rantametsän hyvän ekologisen tilan säilyttäminen tai palauttaminen.
Jatkuvaa kasvatusta ja joustavia suojavyöhykkeitä
Yksi ratkaisu suojavyöhykepulmaan olisi siirtyminen avohakkuista peitteiseen kasvatukseen, jossa hakkuut tehdään yksittäisten puiden poimintahakkuina. Metsä säilyisi koko ajan puustoisena, eikä maata tarvitsisi muokata taimien istuttamista varten. Tällöin varsinaisia suojavyöhykkeitä ei tarvittaisi lainkaan. On kuitenkin metsiä, joissa on perusteltua käyttää avohakkuumenetelmää, mikäli niistä halutaan taloudellista hyötyä. Tällaisissa kohteissa suojavyöhykekäytäntöjä täytyy kehittää joustaviksi kohteen luonne ja ekologiset arvot huomioiden.
Tarvitsemme tutkimukseen perustuvaa tietoa ja yhteistyötä tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välille, jotta siirtyminen tasalevyisistä kategorisista suojavyöhykkeistä dynaamisempiin ja ekologisesti perusteltuihin malleihin on mahdollista.
Kirjoittaja työskentelee post doc -tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa ja hänen tutkimustaan ”Pienvesistöt ja metsäluonnon monimuotoisuus: luontoarvojen luokittelu ja luonnonhoidollinen metsätalous” rahoittaa Nesslingin Säätiö sekä Suomen Metsätieteellinen Seura, Suomen Luonnonsuojelun Säätiö ja Ilmari Räsäsen Säätiö.
Kuvat: Mari Tolkkinen.
