Ympäristöliikkeiden ja ammattiliittojen on nähty perinteisesti tavoittelevan eri asioita: toinen taistelee ympäristön, toinen työntekijöiden aseman puolesta. Ympäristöajattelua tulisi kuitenkin suunnata yksilönkulutuksen hillinnästä siihen, miten työ organisoidaan, sanoo tutkija Ville Kellokumpu, joka haluaa ottaa ammattiliitot mukaan taistoon.
Nykyinen ekokriisin käsittelyä hahmottava ajattelutapa on tehoton, eikä ympäristöliikkeillä ole riittävästi strategista voimaa päämääriensä ajamiseksi. Näin ajattelee Oulun yliopiston postdoc-tutkija Ville Kellokumpu, jonka mukaan kestävyysmurroksen edistämiseksi tarvitaan uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja.
”Ympäristöliikkeiden strategiat keskittyvät usein tietoisuuden lisäämiseen sekä yksilöiden kulutuksen vähentämiseen. Nämä eivät kuitenkaan käänny tarvittavaksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi ja poliittiseksi voimaksi, jota kestävyysmurros edellyttää”, Kellokumpu toteaa.
Kellokumpu on kääntänyt katseensa työväenluokkaan. Hän tarkastelee ihmismaantieteen postdoc-tutkimuksessaan ilmastonmuutoksen luokkapolitiikkaa sekä ammattiliittojen strategista roolia kestävyysmurroksessa. Tarkoituksena on selvittää, miten voidaan vedota tuotantojärjestelmien ytimessä toimiviin työntekijöihin ja sitä kautta rakentaa laajapohjaisempaa poliittista voimaa ekokriisin ratkaisemiseksi.
Havainnot metsäalasta johdattivat Kellokummun tutkimusaiheen äärelle jo väitöskirjaa tehdessä. Kysymys työntekijöiden ja ammattiliittojen toimijuudesta tuotantojärjestelmien murroksessa tuli eteen, kun hän tarkasteli metsäteollisuuden rakennemuutosta ja metsäbiotalouden muotoa. Tämä herätteli hänet ajattelemaan mahdollisia yhteyksiä ammattiliittojen ja ympäristöliikkeiden tavoitteiden välillä.
”Tarkastelen tutkimuksessani kysymystä siitä, onko ympäristöajattelussa laiminlyöty luokkanäkökulmaa ja työväenluokan poliittista toimijuutta. Ajattelen, että etenkin teollisten sektoreiden ammattiliitot voisivat olla keskeisessä asemassa edistämässä ympäristön kannalta merkittäviä muutoksia luomalla yhteiskunnallista voimaa vaateiden taakse.”
Ammattiliittojen roolia kestävyysmurroksessa on tarkasteltu viime aikoina oikeudenmukaisen siirtymän viitekehyksen kautta. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt laajempi tarkastelu ekokriisin ja luokan välillä. Juuri tähän hiljalleen kasvavaan akateemiseen keskusteluun Kellokumpu tutkimuksellaan osallistuu. Esimerkiksi Matt Huberin vuonna 2022 julkaistu Climate Change as Class War -kirja käsittelee ilmastonmuutoksen luokkakysymystä työn organisoinnin ja ammattiliittojen näkökulmasta. Huber esittää, että kestävyysmurroksen kannalta tärkeiden teollisuudenalojen työntekijät ja ammattiliitot ovat niitä toimijoita, joiden kanssa tulisi rakentaa kumppanuuksia.
Ajattelun uudelleenkohdentaminen kulutuksesta tuotantoon
Kellokumpu nostaa esiin huolen siitä, että vallitseva ympäristöajattelu painottuu liikaa kulutukseen. Tämän seurauksena vastuu siirtyy yksityisille kuluttajille, jolloin ongelma epäpolitisoituu. Kulutukseen keskittyvän lähestymistavan heikkoutena on myös sen kyvyttömyys vedota laajempaan joukkoon kulutuksestaan huolestuneen korkeakoulutetun keskiluokan ulkopuolella. Täten on vaikea synnyttää yhteiskunnallisesti laajempaa, eri yhteiskuntaluokkia yhdistävää visiota.
Ympäristöliikkeiden haasteena onkin saada suuri yleisö vakuuttumaan kestävyysmurroksen välttämättömyydestä myös heille itselleen. Kellokummun mukaan ympäristöliikkeet kompuroivat siinä oletuksessa, että mitä enemmän ilmastonmuutoksen katastrofaalisista elementeistä viestitään, sitä enemmän ihmisten tietoisuus herää, mikä puolestaan muuttaa heidän käyttäytymistään tai saa poliitikot ottamaan ongelman vakavasti.
”On kuitenkin käynyt selväksi, ettei tämä toimintamalli toimi odotetulla tavalla. Tietoisuuden herättämisen strategia ei ole onnistunut läpäisemään laajempaa joukkoa, eikä se tavoita niitä työntekijöitä, joiden päällimmäisenä intressinä on oman työn ja toimeentulon turvaaminen.”
Teollisten sektoreiden työntekijöiden näkökulmasta kestävyysmurros voi uhata työpaikkoja ja johtaa taloudelliseen epävarmuuteen. Monet ovatkin huolissaan siitä, ettei ympäristöpolitiikkaa toteuteta oikeudenmukaisesti.
Kellokummun pyrkimyksenä on purkaa näitä ekokriisin hahmottamiseen liittyviä poliittisia umpikujia suuntaamalla ajattelua kulutuksesta tuotantoon ja työn organisointiin. Hän toivoo, että tämä näkökulman muutos voisi avata uusia polkuja ympäristötoimille, jotka ovat sekä poliittisesti että taloudellisesti relevantteja laajemmalle väestönosalle.
”Tarvitsemme laajempaa strategista pohdintaa siitä, miten kestävyysmurros tuo mukanaan työtä, toimeentuloa ja taloudellista turvaa erityisesti taloudellisesti haavoittuvassa asemassa olevalle työväenluokalle.”
Ammattiliitot kestävyysmurroksen strategisina toimijoina
Kellokumpu tarkastelee tutkimuksessaan myös kahta kestävyysmurroksen kannalta keskeistä teollisuudenalaa, sähkö- ja metsäteollisuutta, sekä näiden ammattiliittoja. Hän pyrkii näiden alojen kautta hahmottamaan, kuinka ammattiliitot ja ympäristöliikkeet voisivat toimia yhdessä teollisuuden ekologisessa rakennemurroksessa.
”Teollisten sektoreiden työntekijät ja ammattiliitot ovat muutettavien tuotantojärjestelmien ytimessä ja siten merkittävässä asemassa siirtyessämme uudenlaisiin työn ja tuotannon muotoihin ekologisten reunaehtojen asettamissa puitteissa. Niillä on mahdollisuus esittää erilaisia vaatimuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon.”
Kellokummun mukaan esimerkiksi metsäteollisuuden nykyinen rakenne ei asetu kestävyysmurroksen asettamien reunaehtojen sisään. Tämä on seurausta alan pitkään kestäneestä rakennemuutoksesta, joka on johtanut matalan jalostusarvon tuotantomalliin: paperin kysynnän laskua on paikattu selluloosan ja kartongin kaltaisilla tuotteilla. Samalla taloudellinen arvonlisä käytettyyn puuraaka-aineeseen nähden on laskenut. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa hakkuupaine on kasvanut, samalla kun ylimääräisestä kapasiteetista ja työpaikoista on karsittu.
Metsäteollisuuden viime vuosia ovatkin värittäneet merkittävät muutokset alan työmarkkinoilla. Vuonna 2020 työnantajapuolen Metsäteollisuus ry irtautui sektorikohtaisista työehtosopimuksista siirtäen sopimusten tekemisen yrityksille. Uusien työehtosopimusten neuvottelujen myötä esimerkiksi UPM:n tehtailla nähtiin 112 päivää kestänyt lakko alkuvuodesta 2022.
Kellokumpua kiinnostaa ammattiliittojen ja työntekijöiden toimijuus tässä kontekstissa. Tarkoituksena on kuulla ja ymmärtää heidän näkemyksiään alansa murroksesta.
“Työntekijät näillä aloilla kokevat aivan oikeutetusti huolta työpaikkojensa ja toimeentulonsa puolesta aiemman kehityksen huomioon ottaen. Vaarana onkin, että puhtaasti markkinavoimien varaan jätetty murros jättää nämä ihmiset pitkälti oman onnensa nojaan.”
Miten siis edistää teollisuuden ekologista rakennemurrosta tavalla, joka turvaa myös työntekijöiden edut? Kellokumpu nostaa esille BIOS-tutkimusyksikön tarjoaman ehdotuksen tiedevetoisen taloudellisen suunnittelun mekanismeista [1], joissa suunnittelun keskeisiksi toimijoiksi sisällytetään myös työntekijät ja ammattiliitot.
Kellokumpu itse pureutuu tähän selvittämällä millaisia yhtymäpintoja ja toisaalta ristiriitoja alan ammattiliittojen ja ympäristöliikkeiden tavoitteiden väliltä löytyy. Tavoitteena on rakentaa yhteyksiä, jotka mahdollistaisivat kumppanuuden ja poliittisesti vaikuttavan yhteisen toiminnan ekokriisin ratkaisemiseksi oikeudenmukaisin keinoin. Vaikka keskustelu oikeudenmukaisesta siirtymästä on hiljalleen ujuttautunut ammattiyhdistysliikkeen piiriin, ovat varsinaiset yhteenliittymät ympäristöliikkeiden ja ammattiliittojen välillä kuitenkin Kellokummun mukaan hyvin alkuvaiheessa.
”On tarpeen tarkastella laajemmin, minkälainen toimija ammattiyhdistysliike on kestävyysmurroksen piirissä sekä suhteessa luontoon.”
Voit seurata Ville Kellokummun työtä X:ssä: @spatial_politiq.
Kuvat: Kati Leinonen
[1] Järvensivu, P., Toivanen, T., Vadén T., Lähde V., Majava, A., Ahokas, J., Hakala, E., ja Eronen. J. T. 2023. Teollisen kestävyyssiirtymän tiedevetoinen suunnittelu. Poliittinen talous 11 (1). Helsinki: 8–47.
