Jotta kulutuksemme mahtuisi planeetan rajoihin, on muutoksen mentävä syvälle rakenteisiin. Vuonna 2025 myönnämme ylimääräiset miljoona euroa Murros-haun kautta hankkeille, jotka tuottavat ymmärrystä, tuoreita näkökulmia ja tutkimuspohjaisia ratkaisuja rakenteellisesta ylikulutuksesta irtautumiseksi.
Hakemus tehdään apurahajärjestelmä Nesslinkissä
Rahoitushakemus laaditaan Nesslinkissä. Hakulomake aukeaa Nesslinkiin haun alkamispäivänä maanantaina 11.8.2025. Hakijana toimii hankkeen vastuullinen johtaja, joka edustaa päätoteuttajaorganisaatiota. Hakija rekisteröityy Nesslinkiin organisaatiokäyttäjänä.
Voit tehdä hakemuksen suomeksi tai englanniksi. Myös kaikki liitteet voit tehdä suomeksi tai englanniksi. Poikkeuksena ovat hakulomakkeen kohdat Hankkeen nimi ja Lyhyt tiivistelmä hankkeesta – täytä nämä kohdat suomeksi ja englanniksi, sillä käytämme niitä viestinnässämme, mikäli rahoitus myönnetään.
Järjestelmässä on mahdollista tallentaa ja muokata keskeneräistä hakemusta. Järjestelmä ohjaa sinua eteenpäin ja antaa ohjeita. Huomioimme vain määräaikaan mennessä Nesslinkin kautta saapuneet hakemukset.
Näin täytät hakemuksen
Ohje eri hakemuskohtien täyttämiseen on kuvattu alla siinä järjestyksessä, jossa ne esiintyvät hakulomakkeessa.
Hankkeen toteuttaja
Rahoitusta voivat hakea suomalaiset tutkimusorganisaatiot. Tutkimusorganisaatioita ovat yliopistot ja valtion tutkimuslaitokset. Tutkimusorganisaatioita voivat olla myös esimerkiksi rekisteröidyt yhdistykset, yhteiskunnalliset yritykset tai ajatushautomot, joiden säännöissä tutkimus on määritelty organisaatiolle toimintamuodoksi, tai joilla on pitkää ja vakiintunutta tutkimustoimintaa.
Hankkeessa voi olla mukana useita osatoteuttajia. Osatoteuttajat voivat olla organisaatioita kuten yliopisto, tutkimuslaitos, yhdistys, osuuskunta, kunta, säätiö tai yritys tai freelancer. Osatoteuttajat voivat olla myös muita kuin suomalaisia toimijoita.
Hakemukseen on liitettävä vapaamuotoinen aiesopimus pää- ja osatoteuttajien välillä. Katso tarkemmin kohta Liitteet.
Hakijana eli hakemuksen jättäjänä toimii aina hankkeen vastuullinen johtaja, joka edustaa päätoteuttajaorganisaatiota. Hankkeen vastuullisella johtajalla täytyy olla tohtorintutkinto ja dosentin arvo tai dosentin arvoa vastaava kokemus tutkijana. Vastuullinen johtaja voi olla mukana vain yhdessä hakuun jätetyssä hakemuksessa, eli siinä hakemuksessa, jossa on vastuullisena johtajana.
Hakija rekisteröityy Nesslinkiin organisaatiokäyttäjänä.
Täytä lomakkeelle hankkeen vastuullisen johtajan etu- ja sukunimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, vastuullisen johtajan titteli tai oppiarvo, tiedekunta tai yksikkö ja ORCID-tunniste.
Hankkeen suorituspaikka
Nimeä työn suorituspaikaksi se tutkimusorganisaatio, joka toimii hankkeen päätoteuttajana, eli se organisaatio, jolle mahdollinen rahoitus maksetaan kokonaisuudessaan.
Esittely hankkeen toteuttajista
Nimeä hankkeen päätoteuttaja ja osatoteuttajat. Kuvaa hankkeen vastuullisen johtajan ja osatoteuttajien ansiot ja pätevyys tieteellisen ja/tai yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Mikäli osatoteuttaja ei osallistu tutkimukseen, pelkkä yhteiskunnallinen vaikuttavuus riittää. Jos kaikki hankkeessa työskentelevät henkilöt eivät ole vielä hakuvaiheessa tiedossa, kerro, millaisella profiililla hanketiimiä täydennetään. Tässä mainittujen pää- ja osatoteuttajien välinen aiesopimus on liitettävä hakemukseen Liitteet-välilehdellä. Vastauksen maksimipituus 1500 merkkiä.
Hankkeessa mukana olevan tiedon hyödyntäjät
Nimeä hankkeessa mukana olevat tiedon hyödyntäjät. Tiedon hyödyntäjien kanssa ei tarvitse tehdä aiesopimusta. Vastauksen maksimipituus 1000 merkkiä.
Hankkeen tiedot
Täytä hakulomakkeelle hankkeen nimi suomeksi ja englanniksi ja hankkeen arvioitu toteutusaikataulu. Hankkeen kesto on kaksi vuotta, eikä lyhyempää toteutusaikaa voi hakea. Hankkeen tulee alkaa myöntöä seuraavan kalenterivuoden aikana (1.12.2026 mennessä).
Valitse lisäksi hankkeen teema seuraavista. Valittavana on kaksi teemaa, jotka hakija voi myös halutessaan yhdistää:
- länsimaisen yhteiskunnan ja talouden rakenteet ylikulutuksen taustalla
- ylikulutus isoissa infra- ja rakennushankkeissa
Hankkeen tieteenalat
Rahoitamme Murros-haussa monitieteisiä hankkeita. Hankkeen toteuttajissa täytyy olla mukana vähintään kolmen eri alan tutkijoita tai asiantuntijoita. Eri alojen asiantuntijat voivat tulla saman organisaation sisältä. Valitse hankkeen keskeiset tieteenalat seuraavista:
- Humanistinen
- Kauppa-/taloustieteellinen
- Kasvatustieteellinen
- Luonnontieteellinen
- Yhteiskuntatieteellinen
- Oikeustieteellinen
- Tekninen
- Terveystieteellinen
- Kestävyystiede
- Muu
Lyhyt tiivistelmä hankkeesta
Kuvaa yleistajuisesti, mitä hankkeessa tehdään, mitkä ovat sen päätavoitteet ja miten hanke tuottaa ratkaisuja rakenteellisesta ylikulutuksesta irtautumiseen. Tämä osa julkistetaan Nesslingin säätiön verkkosivuilla, mikäli hanke saa rahoituksen. Tiivistelmä pyydetään myös englanniksi. Vastauksen maksimipituus 1500 merkkiä.
Tutkimuksen uutuusarvo, omaperäisyys ja siihen liittyvät riskit
Kuvaile, millä tavoin tutkimuksenne voi haastaa vakiintuneita käsityksiä, tuottaa uutta tietoa tai johtaa merkittävään tieteelliseen tai yhteiskunnalliseen edistysaskeleeseen. Mitä epävarmuuksia ja epäonnistumisen mahdollisuuksia tutkimukseenne tällöin liittyy? Miksi riskinotto on perusteltua ja mitä sillä voi saavuttaa? Miten riskit tunnistetaan ja hallitaan? Vastauksen maksimipituus 1500 merkkiä.
Budjetti
Murros-haussa on jaossa miljoona euroa ja siitä rahoitetaan kaksi kaksivuotista hanketta. Nesslingin säätiön osuus haettavan hankkeen budjetista on maksimissaan 500 000 euroa (suosittelemme hakemaan mahdollisimman tarkasti tuota summaa). Hanke voi saada lisärahoitusta muualta. Hakijan on kuvattava hakemuksessa hankkeen kokonaisrahoitussuunnitelma ja eriteltävä selvästi se, mikä osa hankkeesta toteutetaan Nesslingin säätiön rahoituksella.
Nesslingin säätiö maksaa koko rahoituksen päätoteuttajaorganisaationa toimivalle tutkimusorganisaatiolle, joka vastaa rahoituksen jakamisesta eteenpäin osatoteuttajille. Päätoteuttaja vastaa hankkeen toteuttamisesta ja kulukirjanpidosta, sekä näiden raportoimisesta Nesslingin säätiölle ja hankkeen muille osapuolille ja muille mahdollisesti tarvittaville tahoille.
Haettavan hankkeen kesto on kaksi vuotta eikä lyhyempää toteutusaikaa voi hakea. Hankkeen budjetti eritellään Nesslinkissä hakulomakkeen Budjetti-osion taulukkoon ja tarkempi kuluerittely lisätään hakemuksen liitteeksi. Nesslinkin budjettitaulukkoon eritellään summat molemmille vuosille erikseen kategorioihin:
- Henkilöstökulut
- Tutkimuskulut
- Matkakulut
- Viestintä ja vuorovaikutus
- Muut (tämä tulee avata hyvin erittelyssä)
- Yleiskustannusosuus
Vastuullisen johtajan palkkakulut
Mikäli hankkeen vastuullinen johtaja on professori, emme myönnä rahoitusta johtajan palkkakuluihin. Mikäli vastuullinen johtaja on dosentti tai hänellä on sitä vastaava kokemus tutkijana, voimme myöntää rahoitusta johtajan palkkakuluihin. Palkkataso määritellään tässä tapauksessa hakemuksessa Yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti.
Henkilökohtaista apurahaa ei voi hakea
Hausta ei myönnetä henkilökohtaista apurahaa. Kaikki henkilöille maksettava rahoitus merkitään budjettitaulukossa palkkakuluiksi, jotka päätoteuttajaorganisaatio hoitaa.
Henkilösivukulut
Henkilösivukulut lasketaan budjettiin lakisääteisten sivukulujen mukaan. Haettavaan summaan voi sisällyttää myös ei-lakisääteisiä, organisaatiokohtaisia sivukuluja, kuten esimerkiksi lomarahan, vapaa-ajan matkavakuutuksen tai työterveyskuluja. Yhteensä haettavat työnantajan sivukulut voivat olla maksimissaan 30 %. Henkilöstökulut raportoidaan toteutuneiden kulujen mukaan.
Sallitut hankinnat
Hankkeen budjettiin ei voi sisällyttää pysyviä hankintoja kuten laitteet, tai toteuttajaorganisaation työhuone-/toimistovuokria. Tällaiset hankinnat kuuluvat osaksi yleiskustannusta eikä näihin voi erikseen hakea rahaa.
Yleiskustannusosuus
Yleiskustannusosuus tarkoittaa niitä hallinnollisia kuluja, jotka aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta, mutta joita ei suoraan voi erotella kirjanpidossa. Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi henkilöstöhallinnon kulut tai toimitilavuokran laskennallinen osuus. Yleiskustannusosuus voi olla maksimissaan 15 % hankkeen muista kuluista (esimerkiksi haettavien hankekulujen ollessa 100 000 euroa voi niiden lisäksi siis hakea korkeintaan 15 000 euroa yleiskustannusosuutta).
Yleiskustannusosuuden hakijoita pyydetään hakulomakkeella esittämään lyhyt sanallinen kuvaus siitä, millaisista kuluista yleiskustannusosuus hankkeessa muodostuu.
Yleiskustannusosuus voi olla maksimissaan 15 % hankkeen kaikista kuluista. Kokonaisuudessaan Murros-haussa haettava summa voi olla maksimissaan 500 000 euroa sisältäen yleiskustannusosuuden.
Yleiskustannukset yrityksille
Yleishyödyllisenä säätiönä emme voi maksaa yleiskustannusosuutta yritykselle. Tämä koskee sekä hankkeen pää- että osatoteuttajia.
Yleisiä hankkeeseen liittyviä kuluja voidaan kuitenkin korvata yrityksille seuraavilla ehdoilla:
- Korvattavat kulut kohdistuvat raportoinnin perusteella varmennetusti hankkeelle.
- Korvattavat kulut eivät voi sisältää pysyviä hankintoja yritykselle (kuten laitteet ja koneet).
- Korvattavat kulut eivät kohdistu yrityksen taloudelliseen toimintaan. Taloudelliseksi toiminnaksi katsotaan kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan markkinoilla, riippumatta siitä tavoitellaanko tai syntyykö toiminnasta tuottoa.
- Yrityksen taloudellinen toiminta on erotettu rahoitettavasta toiminnasta eli hankkeesta. Yrityksen pitää toisin sanoen eriyttää kirjanpidollisesti taloudellinen toimintansa ja hankkeessa tapahtuva toimintansa, ja näin estää tehokkaasti tuen siirtyminen taloudelliseen toimintaan.
- Yleiset kulut saavat olla korkeintaan 15 % hankkeen muista kuluista (esimerkiksi yrityksen hankekulujen ollessa 100 000 euroa voi niiden lisäksi siis hakea korkeintaan 15 000 euroa yleiskuluja).
Yrityksen yleiskustannusten raportointi
- Kaikki yrityksen yleiskulut tulee raportoida toteutuneen mukaan. Yrityksen tulee osoittaa, että se erottaa taloudellisen toiminnan ja hankkeen sekä niiden kustannukset, rahoituksen ja tulot selkeästi toisistaan. Raportointi tulee toteuttaa lähtökohtaisesti pääkirjatasolla.
- Nesslingin säätiö varaa oikeuden pyytää lisäselvityksiä. Säätiö voi myös todeta raportoidun kulun ei-korvattavaksi kuluksi, mikäli toteuttajan selvitys ei ole riittävä, tai mikäli selvityksen perusteella ei voida osoittaa, että kulut kohdistuvat hankkeelle ja ovat erilliset toteuttajan taloudellisesta toiminnasta.
- Erilaiset yleiset hallintokulut voidaan kohdistaa hankkeelle esimerkiksi henkilötyövuosilaskelman perusteella. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi laskemalla yrityksen kaikki henkilötyövuodet yhteen, laskemalla hankkeelle osoitetun työajan osuus kaikista yrityksen henkilötyövuosista, ja kertomalla yrityksen yleiset hallintokulut tällä kertoimella.
Ohje alihankintojen kilpailutuksista
Hankkeen puitteissa tehtävät yli 30 000 euron hankinnat tulee kilpailuttaa ja kilpailutus dokumentoida. Nesslingin säätiö voi pyytää kilpailutusasiakirjoja nähtäväkseen. Tähän 30 000 euron rajaan lasketaan kaikki hankekauden aikana samalta palveluntarjoajalta hankittavat ostot ja palvelut. Myös pienemmissä hankinnoissa suosittelemme kilpailutusta, mutta se ei ole pakollista.
Matkustusohje
Tutustu huolellisesti Nesslingin säätiön matkustusohjeeseen ja noudata sitä budjettia tehdessä.
Liitteet
Hakemuksen pakolliset liitteet ovat
- Ohjeen mukainen tutkimus- ja vuorovaikutussuunnitelma. Maksipituus 5 sivua.
- Aiesopimus hankkeen pää- ja osatoteuttajien välillä
- Hankkeen vastuullisen johtajan ja osatoteuttajien CV:t ja julkaisuluettelot
- Budjettierittely
Liite 1: Tutkimus- ja vuorovaikutussuunnitelma
Käytämme suunnitelman tietoja pääasiallisena perusteena rahoituspäätösten teossa. Noudata tutkimus- ja vuorovaikutussuunnitelman muotoa ja pituutta (riviväli 1, kirjasinkoko 11, fontti Calibri). Suunnitelma on jaettu neljään osioon. Suunnitelman maksimipituus on 5 sivua.
- Hankkeen ydinajatus ja tavoiteltu yhteiskunnallinen vaikuttavuus (noin 1,5 sivua).
Tässä osiossa kuvataan tutkimuksen keskeinen idea ja tarkoitus. Vastaa selkeästi seuraaviin kysymyksiin:
- Mihin rakenteelliseen ylikulutukseen liittyvään yhteiskunnallisesti merkittävään ilmiöön, rakenteeseen tai järjestelmään hanke kohdistuu, ja miksi siihen tarvitaan tutkimuspohjaisia ratkaisuja?
- Mitkä ovat tutkimuksen tieteelliset ja yhteiskunnalliset tavoitteet? Miten hanke toteuttaa monitieteisyyttä ja miten eri tieteenalat täydentävät toisiaan hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi?
- Miten hanke tuottaa nykyistä syvempää ymmärrystä, tuoreita näkökulmia ja tutkimuspohjaisia ratkaisuja rakenteellisesta ylikulutuksesta irtautumiseksi? Mihin kestävyysmurrokseen liittyvään tieteelliseen tietopohjaan hanke pohjautuu?
- Miten hanke tekee yhteistyötä sidosryhmien kanssa ja vie tutkimuksen tuloksia yhteiskuntaan? Keihin hankkeen vaikutukset kohdistuvat?
- Tutkimuksen toteuttaminen (noin 1, 5 sivua).
Tässä osiossa kuvataan toteutussuunnitelma, joissa esitetään seuraavat tiedot:
- Tutkimuksen teoreettinen tausta ja tieteenalat
- Menetelmät ja aineistot sekä niiden valinnan perustelut
- Työvaiheet tai työpaketit, aikataulu ja työnjako hankkeen toteuttajien kesken
- Odotettavissa olevat tulokset
- Miten hanke noudattaa vastuullisen tieteen periaatteita? Vastuullisen tieteen periaatteita ovat luotettavuus, eettisyys, toistettavuus ja läpinäkyvyys.
- Viestintä ja vuorovaikutus (noin 1 sivu).
Tässä osiossa kuvataan hankkeen viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma ja vastataan kysymyksiin:
- Viestinnän ja vuorovaikutuksen tavoitteet ja keinot
- Keskeiset sidosryhmät: keiden kanssa, miksi ja miten yhteistyötä tehdään?
- Miten yhteistyökumppanit hyötyvät hankkeesta?
- Tieteelliset saavutukset ja yhteiskunnallinen kompetenssi sekä lähdeluettelo (noin 1 sivu).
Kuvaa osiossa lyhyesti:
- Hankkeen johtajan tieteellinen osaaminen ja kokemus monitieteisistä hankkeista
- Osatoteuttajien erityisosaaminen hankkeen tavoitteiden näkökulmasta
- Hankkeen toteuttajien kyky toteuttaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta
- Hankkeen kannalta keskeinen kirjallisuus- tai lähdeluettelo (max 20 viitettä).
Liite 2: Aiesopimus
Aiesopimus tehdään pää- ja osatoteuttajien välillä. Aiesopimus voi olla vapaamuotoinen, mutta se on pakollinen osa hakemusta. Nesslingin säätiö ei toimita aiesopimuspohjaa, vaan hakija huolehtii siitä itse. Mikäli hanke saa rahoituksen, Nesslingin säätiö edellyttää uutta varsinaista mutta vapaamuotoista kirjallista yhteistyösopimusta hankkeen toteuttajien välillä. Nesslingin säätiö ei toimita yhteistyösopimuspohjaa, vaan hakija huolehtii siitä itse.
Liite 3: Vastuullisen johtajan ja osatoteuttajien CV:t ja julkaisuluettelot
CV:t ja julkaisuluettelot edellytetään hankkeen vastuulliselta johtajalta ja osatoteuttajilta, joille haetaan rahoitusta Nesslingin säätiöltä. Akateemisten toteuttajien osalta ansioluettelon tulee olla Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ansioluettelomallin mukainen. CV ja julkaisuluettelo voivat olla suomeksi tai englanniksi ja niiden maksimipituus on yhteensä 2 sivua per henkilö.
Liite 4: Budjettierittely
Liitä mukaan kustannuserittely hankkeen budjetista. Jos haet rahoitusta hankkeelle, joka on osa isompaa kokonaisuutta ja sillä on useampia rahoittajia, esitä budjettierittelyssä myös kuvaus hankkeen kokonaisrahoituksesta. Huom! Kokonaisrahoitus on tässä tapauksessa esitettävä selkeästi ja omassa taulukossaan. Katso tarkemmat ohjeet budjetin tekemiseen kohdasta Budjetti.