Lassila Maija

Millaisia käsityksiä tulevaisuudesta ja elämän jatkuvuudesta suuret kaivoshankkeet ja valtion territoriaalinen politiikka tuottavat paikallisyhteisöille Pohjois-SuomessaKaivosteollisuus on viime vuosina laajentunut yhä uusille alueille, kuten luonnonsuojelualueille, pohjoisemmaksi tai alkuperäiskansojen maille. Suomi on kansainvälisen vertailun mukaan globaalisti houkuttelevimpia maita kaivosyhtiöille suotuisan poliittisen ilmapiirin, matalien verojen ja toimintaympäristön vuoksi. Kehitysmaatutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassani tutkin, millaisia tulevaisuuden näkemyksiä, ympäristön muutoksia ja elämän jatkuvuuden ehtoja suunnitteluvaiheessa olevat kaivoshankkeet ja Suomen valtion alueita ja resursseja rajaava ja hallinnoiva ja kaivoksia suosiva politiikka tuottavat paikallisyhteisöille Pohjois-Suomessa. Tutkimukseen valitut paikalliset ihmiset ovat saamelaisia ja muita paikallisia asukkaita, joilla on sukupolvien mittainen yhteys omiin ympäristöihinsä ja joille ympäristö on merkityksellinen ja vuorovaikutuksellinen asia pikemmin kuin pelkkä hyödyke.