Ilmastonmuutos ja luontokato ei vaikuta kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Sen takia myös näihin kriiseihin ehdotetut ratkaisutoimet pitää politisoida. Kasvava ympäristöhuoli on nostanut pinnalle retoriikkaa, jossa rasismia ja maahanmuuttovastaisuutta edistetään ympäristönsuojelun nimissä. Apurahatutkijamme Sonja Pietiläinen peräänkuuluttaa kriittistä näkökulmaa ekologiaan ja nostaa esille ympäristöliikkeen historiallisen suhteen rasismiin.
Ihmiset vieraslajeina
Luontokadon ja ilmastokriisin saadessa enemmän huomiota julkisessa ja poliittisessa keskustelussa myös perinteisesti ilmastonmuutosvastaista linjaa ajaneet puolueet ja liikkeet ovat alkaneet ottaa ilmasto- ja ympäristöhuolia omikseen niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Enenevässä määrin nämä liikkeet käyttävät ympäristönsuojelua ja ilmastokriisiä Troijan hevosena nationalististen ja rasististen tavoitteiden ajamisessa.
Yleiseksi on noussut esimerkiksi retoriikka, jossa globaalin etelän ’liikakansoitusta’ syytetään ilmastokriisin aiheuttamisesta tai jossa ’vieraslajeihin’ rinnastettuja maahanmuuttajia syytetään Suomen luonnon monimuotoisuuden ja kantokyvyn horjuttamisesta. Nämä päätelmäketjut selittävät yhteiskuntien toimintaa luonnonlakien kautta samalla epäpolitisoiden maahanmuuttovastaisuutta.
Rasismin ja ekologian yhteen nivoutuminen ei ole uutta ympäristöliikkeen synkän historian kontekstissa. 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ensimmäisen ympäristöliikkeen ajajat olivat korkeissa asemissa olleita valkoista ylivaltaa kannattavia yksilöitä, jotka rinnastivat luonnonsuojelun valkoisen ’rodun’ suojeluun. Luonnonsuojelua ei harjoitettu pelkästään kansallispuistoja perustamalla ja villieläinten suojelulla vaan myös eugeniikalla. Vastaavasti Euroopassa kansallissosialismiin olennaisena pilarina kuulunut romantisoitu luontokäsitys korosti ’rotujen’ ja maaperän orgaanista yhteyttä. Luonto nähtiinkin arjalaisen ’rodun’ puhtauden lähteenä.
Vihreä nationalismi ei ota huomioon ilmastokriisin todellisia syitä
Ympäristöliikkeen historian kontekstissa nationalismin ja ympäristönsuojelun nivoutumaan, eli vihreään nationalismiin, on suhtauduttava kriittisesti. Sen ajajat eivät ota kantaa ilmastokriisin juurisyihin, kuten fossiilisiin polttoaineisiin, jatkuvan kasvun logiikkaan perustuvaan markkinatalouteen tai korkean tulotason maiden ylikulutukseen, vaan sen sijaan käyttävät ihmisten ilmastohuolia hyväkseen naamioidessaan maahanmuuttovastaista agendaansa yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpään muotoon.
Vihreiltä nationalisteilta jäävät mainitsematta globaalit erot varallisuudessa ja energian sekä muiden resurssien kulutuksessa. Kaikki ihmiset eivät ole vaikuttaneet ilmasto- ja ympäristökriisiin samalla tavalla. Samanaikaisesti kuin noin 15 prosentilla maailman väestöstä ei ole pääsyä sähkön käyttöön ja siten mahdollisuutta edes alkeelliseen elintasoon, on kymmenen prosenttia maailman väestöstä vastuussa noin 50 prosentista maailman kasvihuonepäästöistä. Vaikka väestönkasvu on paikoitellen korkeampaa globaalin etelän maissa, tulee kasvihuonepäästöjä huomattavasti enemmän vauraiden maiden suurta määrää energiaa ja resursseja vaativasta elintasosta, joka ruokkii fossiilisen energian kulutusta globaalisti.
Ilmastokriisin ratkaisemisen suhteen on tärkeää, että virheellisiin väittämiin pohjautuva ja sosiaalista eriarvosuutta vahvistava vihreä nationalismi ei valtavirtautuisi. Tutkijoilla on avainrooli kyseenalaistaa epätieteellisiin olettamuksiin perustuvaa ympäristöretoriikkaa tarjoamalla sen sijaan tutkittuun tietoon perustuvia faktoja. Jos annamme vahingollisen ympäristöretoriikan kukkia ja olemme puuttumatta ilmastokriisin todellisiin juurisyihin, ilmastokatastrofi pahenee. Tällöin länsimaat varallisuutensa ja resurssiensa johdosta pystyvät varautumaan ja suojautumaan esimerkiksi pystyttämällä muureja, jättäen köyhempien maiden ihmiset pulaan kärsimään katastrofista, jonka on aiheuttanut vain rikkain murto-osa maailman ihmisistä.
Guatemala on yksi maailman köyhimpiä maita, ja asukkaiden hiilijalanjälki on vain murto-osa suomalaisen hiilijalanjäljestä.
Lisää aiheesta
- Bernhard Forchthner (2019). The far-right and the Environment, Routledge
- Matt Huber (2021). Rich People Are Fueling Climate Catastrophe – But Not Mostly Because of Their Consumption https://www.jacobinmag.com/2021/05/rich-people-climate-change-consumption
- John Hultgren (2015). Border Walls Gone Green: Nature and Anti-Immigrant Politics in America Minneapolis: University of Minnesota Press.
- Andereas Malm and the Zetkin Collective (2021). White Skin Black Fuel: On the Dangers of Fossil Fascism, London: Verso
- Oxfam (2015). Extreme Carbon Inequality: Why the Paris Climate Deal Must Put the Poorest, Lowest Emitting and Most Vulnerable People First.
