Ilmastokriisi etenee, ja samalla poliittinen tahto ratkaisujen löytymiseksi uhkaa horjua. Tarvitsemme yhä parempaa ymmärrystä siitä, miten yhteiskunnan keskeisiä järjestelmiä voidaan uudistaa luonnon kantokyvyn rajoissa ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Blogitekstissään Kestävyyspaneelin pääsihteeri ja Nesslingin säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Johanna Kentala-Lehtonen kuvaa maailmantilaa säätiön elokuun rahoitushakukierroksen kynnyksellä.
Teksti: Johanna Kentala-Lehtonen
Kesältä 2026 ei ilmastouutisia puuttunut, vaikka oma kesäsäämme pysyi miellyttävän viileänä ja tutun sateisena. Viime vuosista poiketen, tänä kesänä emme kokeneet yhtään yli 30 asteen helleviikkoa – ja hyvä niin. Ei sellainen ole perinteisesti Suomen kesään kuulunutkaan. Tulevaisuudessa joudumme kuitenkin yhä useammin niitäkin sietämään.
Ranskan metsäpalot tulivat tällä kertaa erityisen lähelle, sillä perheemme kuopuksella oli vuosi sitten vaihtoperhe Bordeaux’n lähiöalueelta Saint-Selvestä. Pikkukaupunki sijaitsee Bordeaux’n kaakkoispuolella, joten se ei tällä kertaa ole ollut tulilinjalla, mutta helteiden ja palojen vaikutukset ovat tuntuneet sielläkin. Voin vain kuvitella, millaista kesää tyttäremme vaihtoperhe ja meillä vaihdossa ollut perheen Manon-tytär ovat tänä vuonna viettäneet.
Ilmastonmuutos ei ole enää kaukainen uhka, joka tapahtuu joillekin muille jossain etäisessä tulevaisuudessa. Se on täällä nyt ja tapahtuu keskellä Eurooppaa. Tonavan ja Reinin vedenpintojen lasku vaikeuttaa energiantuotantoa ja teollisuuden kuljetuksia samalla, kun Etelä-Euroopassa jatkuvat äärimmäiset helteet ja metsäpalot. Kesä ei ole vielä ohi, mutta jo nyt helteiden arvioidaan vaatineen Euroopassa 20 000 ihmisen hengen ja metsäpalojen aiheuttaneen miljardien eurojen vahingot. Vähemmilläkin uhreilla ja kustannuksilla on johtajien hätäkokouksia järjestetty. Nyt sellaista ei ole ilmastokriisin seurauksena kuitenkaan kutsuttu koolle.
Yleisessä rahoitushaussa etsitään aktiivisia tutkijoita ja toimijoita, joiden hankkeet vauhdittavat luonnon järjestelmien ehdoilla tapahtuvaa kestävyysmurrosta. Lue lisää.
Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Poliitikkojen reaktiot ilmastokatastrofin etenemiseen ovat vaihdelleet sekä suunnaltaan että nopeudeltaan, mikä on valitettavasti hidastanut mahdollisuuksiamme torjua tulevia ongelmia. Vielä 2020-luvun alussa Eurooppa näytti etenevän ilmastopolitiikassa nopeasti ja kunnianhimoisesti, kun Ursula von der Leyenin ensimmäisen komission vihreän kehityksen ohjelma (EU Green Deal) vauhditti ilmasto- ja ympäristöpoliittisia toimia. Viime vuosina politiikan suunta on kuitenkin kääntynyt: nyt keskitytään kilpailukykyyn ja maanpuolustukseen, mikä on hidastanut ilmastotoimia. Ilmastokatastrofi ei kuitenkaan ole hidastunut, ja toimilla sen hillitsemiseksi on kiire.
Tutkimuksella on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemissä ja luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Myös Nesslingin säätiössä ajatellaan, että kestävyyskriisien ratkaiseminen edellyttää sekä uutta tutkimustietoa että parempia keinoja hyödyntää jo olemassa olevaa tietoa. Viime vuosikymmeninä on onnistuttu selvittämään paljon näiden ilmiöiden taustasyitä ja mahdollisia ratkaisuja, mutta olemassa olevaa tietoa voitaisiin hyödyntää nykyistä vahvemmin poliittisessa päätöksenteossa. Myös aukkoja riittää, etenkin siinä, millaisia systeemisiä ratkaisuja olisi kehitettävä, jotta kriiseistä voitaisiin nousta ja rakentaa yhteiskuntaa kestävämmälle pohjalle sekä elvyttää ja palauttaa luonnonympäristöä tilaan, jossa se ei ole jatkuvassa romahdusvaarassa ihmistoiminnan seurauksena.
Kestävyyspaneeli, jonka pääsihteerinä toimin, on kansainvälistä kestävän kehityksen raporttia (GSDR) noudatellen ottanut kestävyysmurrosta edistäville ehdotuksilleen pohjaksi kuusi järjestelmää, joissa kestävyysmurroksen tulisi tapahtua, jotta maailma, yhteiskunnat ja luonnonympäristöt olisivat nykyistä elinkykyisemmällä pohjalla ja kykenisivät ylläpitämään elämää myös tulevaisuudessa. Nämä järjestelmät ovat talousjärjestelmä, planeettajärjestelmä, hyvinvointijärjestelmä, energiajärjestelmä, ruokajärjestelmä sekä kaupunki- ja aluejärjestelmä. Kaikissa näissä järjestelmissä kestävyysmurrosta tarvitaan tavalla, joka ottaa huomioon planeetan rajat, mutta myös ihmisten tarpeet ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.
Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen osalta tarvitaan sekä isoja että pieniä löytöjä. Emme tiedä tarkasti, kuinka lähellä mahdollisten keikahduspisteiden ylittyminen on tai miten voisimme järkevästi varautua niihin. Esimerkiksi AMOC-kiertoliikkeen voimakas heikkeneminen ja jopa mahdollinen pysähtyminen voisi viilentää Pohjois-Eurooppaa merkittävästi ja uhata Suomen ruoan- ja energiantuotantoa. Miten tähän voisimme edes kohtuudella varautua, kun ainoa varmasti toimiva keino ovat maailmanlaajuiset nopeat päästövähennykset?
Ihmistä viime vuosikymmeninä pahasti vaivannut teknologiahybris ei näytä olevan hidastumassa kiihtyvän datakeskusrakentamisen ja kaikkialle puskevan tekoälyhypen myötä. Emme voi luottaa siihen, että teknologia ratkaisee ongelmamme, vaikka se näyttelisikin avustavaa sivuroolia kokonaisuudessa. Ilmakehään jo päästetyn hiilidioksidin poisto olisi massiivinen operaatio ihmisteknologialla, ja se vaatisi paitsi uusia keksintöjä myös merkittävästi energiaa. Luonto kyllä korjaa itsensä omalla ajallaan, mutta sen aikaskaalat ovat ihmiselämän perspektiivistä kestämättömiä ja käsittämättömiä. Kukaan meistä nyt elävistä eikä ihan läheisistä jälkipolvistakaan ole niitä ilmastonmuutoksen osalta todistamassa.
Tämän vuoksi tarvitsemme ennen kaikkea muutoksia käyttäytymiseemme ja sitä ohjaaviin järjestelmiin: talousjärjestelmä etunenässä. Ylikulutuksen karsiminen niin rakenteiden kuin yksilöiden tasolla on yksi ratkaisuista, johon emme ole vielä tosissamme ryhtyneet. Tähän tutkimuksella olisi paljon sanottavaa: millaiset rakenteet tukevat kohtuullisempaa kulutusta ja hyvää elämää kaikille? Millaisia kiertotalousratkaisuja tai toisaalta työn tekemisen rakenteita tarvitaan yhteiskunnassa, joka ei perustu jatkuvan BKT:n kasvun tavoitteluun vaan talouden pääoman rinnalla luontopääoman ja inhimillisen sekä sosiaalisen pääoman maksimointiin ja kaikkien kolmen huomioimiseen tasapuolisesti? Millainen voisi olla kehittyneempi, parempi yhteiskunta, jossa ilmastonmuutos ja luontokato ovat ratkaistu?
Nesslingin säätiö etsii yleisessä rahoitushaussaan tutkijoita ja toimijoita, jotka tarttuvat esimerkiksi tällaisiin kestävyysmurroksen kannalta ratkaiseviin kysymyksiin. Mihin ratkaisevaan kysymykseen sinä etsit vastausta – tai miten voisit muuttaa olemassa olevan tutkimustiedon toiminnaksi? Syksyn rahoitushaku on avoinna 17.–28.8.2026. Katso täältä tarkemmat tiedot siitä, sopisiko juuri sinun hankkeesi rahoitettavaksi.
Johanna Kentala-Lehtonen on Nesslingin säätiön hallituksen varapuheenjohtaja, Kestävyyspaneelin pääsihteeri ja yhteiskuntatieteiden tohtori.
