Vaikka ministeri Lintilän ilmoitus sähkön siirtohintojen suitsimisesta oli rohkeudessaan mieluisa, taustalla olevaa trendiä muutos ei poistanut. Hintojen korotuspaineita voidaan todella suitsia vain asettamalla verkkoyhtiöille entistä yksilöllisempiä tavoitteita, kirjoittaa apurahansaajamme Tuomas Vanhanen.
Sähkön siirtomaksujen suuruus on jälleen kuuma puheenaihe. Se oli sitä jo vuonna 2013, kun kirjoitin dilpomityöni sähköverkkoyhtiöiden sääntelystä ja myöhemmin kun tein töitä teollisuudessa sähköverkkojen automaation parissa.
Uskon, että sähkön siirtomaksut tulevat jatkossa nousemaan yhä lisää. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että sähköverkkojen merkitys kasvaa entisestään kun uusiutuvan energian tuotanto Suomessa kasvaa ja sähköautot valtaavat parkkihallimme. Energian jakeluun kohdistuu ennennäkemättömiä odotuksia ja näiden odotusten lunastaminen maksaa. Toisaalta kokonaisuutena energia voi muuttua jopa entistä edullisemmaksi.
Siirryin päätoimiseksi jatko-opiskelijaksi vuoden alussa. Väitöskirjatyössäni tutkin, miten energia-alan sektorit kuten sähkö, lämpö ja liikenne saataisiin entistä paremmin toimimaan yhteistyössä. Ilmiön nimi on sektorikytkentä. Esimerkiksi sähköverkko liittää yhteen niin kotien lämpöpumput ja sähköautot kuin valtavan määrän uutta tuuli- ja aurinkovoimaa. Tämä kyky suunnitellaan jo tänään vuosikymmeniksi eteenpäin.
Energia-alan pitkistä investointisykleistä johtuen alan sääntelyn tempoilu turhauttaa alan toimijoita. Viimeisimmästä valtiovallan tempaisusta kertoi meille elinkeinoministeri Lintilä jokunen viikko sitten. Hallituksen esityksen tavoitteena on ratkaista siirtohintojen kohtuuttomuudet, samalla kun taajamien ja haja-asutusalueen verkkojen uusimisesta huolehdittaisiin.
Taustaksi sen verran, että sähköverkkojen maksuja säädellään, mistä vastaa Energiavirasto. Vuodesta 2016 alkaen sääntely-ympäristö on ollut poikkeuksellisesti jäädytetty, jotta energiayhtiöt ovat saaneet investointirauhan.
Miksi juuri nyt investoidaan?
Vuonna 2011 iskivät myrskyt nimeltä Tapani ja Hannu, jotka kaatoivat laajoilta alueilta metsää ja aiheuttivat laajat sähkökatkot äänestäjille. Talvimyrskyistä ja sähkökatkoista sikisi somemyrsky. Poliitikot säntäsivät tekemään asialle jotain. Vuonna 2013 säädettiin laki, joka takasi äänestäjille, ettei tällaista enää pääsisi tapahtumaan. Tämä on sinänsä kaukokatseista, sillä ilmastokriisin keskeisiä vaikutuksia ovat lisääntyvät myrskyt, joiden aiheuttamien tuhojen korjaaminen tulee tuottamaan sähköttömiä päiviä tulevina vuosina joka tapauksessa, kustannuksista puhumattakaan.
Sähköverkkojen säävarmuuden parantaminen taas vaatii investointeja. Investointien käynnistämiseksi Energiavirasto vakuutti, että vuoteen 2024 saakka valtiovalta ei tee muutoksia sähköverkkomaksut määräävään lainsäädäntöön. Näin luvattiin yhtiöille kahdeksan vuoden selvyys tulevaisuudesta tavallisen neljän vuoden sijaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi, joten tiettyä ennustettavuutta lienee kohtuullista pyytää.
On siis varsin ymmärrettävää, että ministerin ilmoitus sopii varsin huonosti yhteen alan yrityksille tehdyn lupauksen kanssa.
Kuvakaappaus, Energiavirasto.fi 17.02.2020
Miksi investointien seisauttaminen on huono asia, ja kenelle?
Ongelmallista tämä on alan teollisuudelle siksi, että samaan aikaan ei päätetty keventää investointivaatimuksia (eli vaatimuksia myrskyjen kestävyydelle) vaan vain lykätä vaatimusten täytäntöönpanoa. Näin ollen näyttää siltä, että nyt tehdyllä päätöksellä hallitus yksinkertaisesti siirtää investointeja tuleville vuosille.
Näin ollen me asiakkaat tulemme edelleen maksamaan investointien laskun, mutta myöhemmin, ellei muita muutoksia lainsäädäntöön tehdä. Hallituksen esitys saa kuitenkin aikaan sen, että verkkoyhtiöt sekä niiden alihankkijat joutuvat mylläämään lähivuosien urakkasuunnitelmansa uusiksi.
Voiko esityksellä olla myös positiivisia vaikutuksia energia-alan yrityksille?
Suuri joukko sähköverkkoinvestointeja jää nyt odottamaan toteutuslupaa. Mitä jos näille investoinneille löytyisikin uusi yhteinen suunta, jolla olisi laajempia, sektorit yhdistäviä positiivisia vaikutuksia? Voiko sektorikytkennän näkökulma auttaa hillitsemään sähkönjakelun kustannusten kasvua?
Kehitystyötä on jo meneillään: Työ- ja elinkeinoministeriön perustama työryhmä selvittää parasta aikaa, mitkä ovat sektorikytkennän haasteet ja hyödyt. Työryhmän väliraportissa todetaan, että sektorikytkennän avulla esimerkiksi uusiutuvan energian lisääminen Suomessa onnistuu entistä paremmin. Siirtohintojen kohtuullistamiseksi tehdyssä hallituksen esityksessä asetettaisiin myös akateeminen työryhmä, jonka tehtävä on ottaa kantaa siirtomaksujen sääntelyn kehittämiseen.
Sähköverkkoyhtiöiden regulaatiomalli päivitetään seuraavan kerran vuonna 2024, ja ministeri Lintilä avasi päivitykseen liittyvän keskustelun varsin näyttävästi. Se mistä ei juuri julkisuudessa ole puhuttu, on orastava mahdollisuus kohdentaa vääjäämättä edessä olevat investoinnit entistä paremmin palvelemaan hiilineutraalin Suomen kehityspolkua muutenkin kuin säävarmuuden näkökulmasta.
Regulaatiomallin uudistamisessa tulisi siis olla kyse paljon enemmästä kuin siirtohintojen hetkellisestä noususta tai sen estämisestä.
Kaksi ehdotusta siirtohintojen sääntelyn kehittämiseen
Seuraavat ehdotukset ovat enemmän tutkimushypoteeseja kuin absoluuttisia totuuksia. Siitä huolimatta ehdotan kahta muutosta pohdittavaksi niin Energiavirastolle kuin maamme hallitukselle:
- Yhden mallin sijaan tulisi mennä kohti yksilöidympää valvontamallia. Nyt maaseudulla ja kaupungissa toimivia yhtiöitä valvotaan saman mallin mukaan. Vaikka yksityiskohtaisempi hinnoittelun sääntely vaatisi kenties lisäresursseja Energiavirastossa, se voisi tuottaa tehokkuutta ja siten suitsia siirtohintojen nousua kokonaisuutena. Erityisesti muutos voisi varmistaa, että yhtiöillä todella on mahdollisuus investoida järkevällä tavalla. Yhtiöiden erilaiset toimintaympäristöt paremmin huomioon ottava sääntely on myös kirjallisuuden mukaan seuraava askel valvontamallin kehittämisessä.
- Muokataan verkkoyhtiöiden tavoitteita vahvasta säävarmuuspainotuksesta kohti sitä, että koko energiajärjestelmän joustavuus, energian varastointikyky sekä uusiutuvan energian liittämisen kyky paranevat. Näin annetaan alan teollisuudelle kannustin kehittää ratkaisuja aikamme suurimpiin ongelmiin. Jakeluverkkoyhtiöiden rooli koko energiasektorin palasten yhteen liittäjänä korostuu tulevina vuosina, kun sähköistyminen etenee. Tästä syystä sektorikytkennän näkökulma ja mahdollisuudet tulisi ehdottomasti ottaa huomioon kun sähköverkkoyhtiöiden valvontamallia päivitetään.
Miten tämä kaikki tehdään? En tiedä. Mutta seuraavien vuosien kuluessa toivon, että voimme yhdessä avoimesti löytää tähän vastauksia.
