Tutkijavierailulla voi päästä mukaan valitsemaan vuoristoeläinlääkäreiden kolmikielisessä konferenssissa parasta opiskelijaesitelmää, miettimään ovatko yölliset pistokset luteita vai hyttysiä ja ihmettelemään kaupunkiluonnon rikkautta villisioista majaviin.
Pääsin lähtemään tutkijavierailulle, kun sain Nesslingin Säätiöltä post doc –tutkimukseeni liittyen avustusta myös matkakuluihin. Vierailun kohteeksi valikoitui Ranskan valtion IRSTEA -ympäristötutkimuslaitos (Suomen SYKEttä vastaava). Kirjoitin tänä keväänä artikkelin (Nygren & Peltola 2014, Alue ja ympäristö-lehti) yhdessä suomalaisen kollegan kanssa, joka on töissä siellä. En ole opiskellut ranskaa, mutta vahvan italian kielen pohjalta pärjäsin yllättävänkin hyvin – ainakin tekstien kanssa. Lähimmät ranskalaiskollegat puhuivat kyllä sujuvaa englantia.
Tutkimusvierailun olisi varmaankin voinut suunnitella pidemmäksikin, mutta lähinnä perhesyistä se kesti yhteensä 12 päivää. Käytännössä aikaa IRSTEAssa oli yhden arkipyhän, matkustamisen viemän ajan ja vierailun ajalle sijoittuneen konferenssin vuoksi vielä vähemmän. Oma aikansa ja energiansa menee tietysti uuteen paikkaan, kieleen ja maahan totutteluun. Toisaalta IRSTEA on, kuten tutkimuslaitokset kai usein, hieman vaikeasti vierailijalle avautuva laitos, joten tärkeämpää kuin tutustuminen tutkimuslaitokseen on ihmisiin tutustuminen.
Näin jälkeenpäin ajatellen vierailua ja työskentelyäni paikan päällä olisin voinut itse suunnitella vähän paremminkin. Toisaalta en tiennyt oikein mitä odottaa vierailulta. Eniten odotin muiden tutkijoiden tapaamista. Pidin luennon posthumanismin ja sosiaalisen oppimisen yhdistämisestä, ja pienen vuorovaikutuskeinoja käsitelleen seminaarin keynote-luennon, mutta tilaisuuksiin osallistuneihin tutkijoihin en sitten muuten törmännytkään. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt siinäkin asiassa olla proaktiivisempi ja järjestää esimerkiksi erilainen seminaaritilaisuus.
Paikallisiin ympäristösosiologeihin ehdin kuitenkin tutustua, ja sen lisäksi parasta antia oli osallistuminen kolmikieliseen (italia, espanja, ranska) vuoristovillieläinlääkäreiden seminaariin Italian puolella, johon suhtauduin etnografisella mielenkiinnolla. Eläinlääketieteen tutkijoiden lajissaan 33. kolmikielinen pieni seminaari on kansainvälisyyden taidonnäyte ja useimmat esitellyt tutkimusaiheet olivat käytännönläheisiä ja ongelmakeskeisiä. Eläinlääketieteen tauti- ja sairauskeskeinen näkökulma luonnonsuojelukysymyksiin oli itselleni uusi.
Lisäksi vuoriston materiaalinen, kehollinen ja emotionaalinen vaikutus yllättää aina – en esimerkiksi pysynyt läheskään vuoristoeläinlääkäreiden vauhdissa vuorikaurisekskursiolla joka lähti liikkeelle 1800m korkeudesta. Toisaalta vuoristomaiseman avoimuus ja rinteiden muoto (ja myös majapaikan suolaruokinnan tarjonta) toivat vuorikauriit jo edellisenä iltana niin lähelle autotietä, että pystyimme näkemään ne oikein mainiosti. Suomessa isompien villieläinten näkeminen luonnossa vaatii paljon enemmän vaivaa, vaikka toisaalta vuorikauriit muistuttivat monin tavoin poroja, joita kyllä näkee.
Toinen antoisa retki oli kun ranskalaiskollega tutustutti minut ja toisen suomalaistutkijan Grenoblen vuoristoseudun murmelikonfliktiin, jossa osallisina olivat paikallisen maatilan omistaja, luonnonsuojelualueen viranomaiset sekä murmelitutkijat.
Matka oli siis monin tavoin onnistunut, mutta matkan kaikki potentiaaliset hyödyt, esimerkiksi verkostojen luomisen ja erilaisiin konteksteihin tutustumisen avaamat mahdollisuudet, toteutunevat vasta myöhemmin. Tutkimusvierailuille kannattaa lähteä avoimin mielin, panostaen kollegoihin tutustumiseen.
Nina Nygren
nina.nygren (at) uta.fi
Twitter @NinaVNygren
Kirjoittaja työskentelee Nesslingin Säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Luontoarvojen kompensointi maankäytön suunnittelussa” Tampereen yliopistossa.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
