On absurdia, että professorin työajasta valtaosa kuluu tehtäviin, joihin hänellä ei kenties ole lainkaan intohimoa saati sitten niihin valmistavaa koulutusta. Tarkoitan tietenkin laajaa kirjoa hallinnollisia tehtäviä. Onneksi professoreille on tarjotunut mahdollisuus täysipäiväiseen ja –palkkaiseen tutkimusvapaaseen – jopa vuoden mittaiseen sellaiseen. Maj ja Tor Nesslingin Säätiön osaksi rahoittama vuoden mittainen tutkimusvapaa on juuri sellainen kädenojennus, mikä tarjoaa professoreille, kuten minulle, loistavan tilaisuuden toteuttaa sitä työtä josta professorit tunnetaan ja jota professorin tuleekin tehdä – tutkimusta. Pirstaloituneiden työpäivien aika lienee siis vähäksi aikaa ohi ja on aikaa paneutua oleelliseen: tutkimustiedon tuottamiseen ja vanhan aineiston syntetisoimiseen. Miten olen kuluvan vuoden aprillipäivänä alkavan tutkimusvapaani aikonut hyödyntää?
Valtaosan tutkimusvapaastani aion viettää Suomessa, Ympäristötieteiden laitoksella Lahden yliopistokampuksella, jossa ahkeroi kattava osa tutkimusryhmästäni ja jossa on tutkimustyöhön tarvittava laitteisto ja muut täysimittaiseen tutkimustyöhön tarvittavat palvelut. Oleellinen osa kaupunkiekosysteemitutkijan arkipäivästä kuluu konttorilla, mutta onneksi toimenkuvaan kuuluu myös maastopäivät tutkimusalueilla. Niihin liittyvät pitkäaikaiset koealueet sijaitsevat nekin pääosin Lahden ja Helsingin ympäristössä, joten kovin kauaksi ei konttorilta tarvitse poistua. Maastopäivien lukumääräinen kasvattaminen, olkoonkin se kuinka rentouttavaa hyvänsä, ei kuitenkaan ole sapattivapaani tavoitteellisessa keskiössä. Toivon tutkimusvapaan paremminkin antavan aikaa ja rauhaa lukematta jääneiden tieteellisten julkaisujen lukemiseen ja uusien tutkimusideoiden kypsyttelyyn. Niin kummallista kuin se onkin asiain hiljalleen kypsyttely meheväksi tuotteeksi on sellaista herkkua josta nykyprofessori – tieteellisen osaamisensa perusteella työhönsä valittu – saa tuskin koskaan nauttia.
Tutkimusrauhasta nautiskelu ei tietenkäänn tarkoita sitä, että tutkija voisi sulkea silmänsä ympäröivältä maailmalta. Asia on oikeastaan päinvastoin: Minulla on par’aikaa käynnissä useita kansainvälisiä tutkimushankkeita, jotka mahdollistavat tutkimuksen teon ulkomailla. Professoripoolin tukema sapattivapaa antaa tähänkin erinomaiset mahdollisuudet tarjoamalla stipendin lisäksi viiden tuhannen Euron tukipaketin ulkomailla tehtävää tieteellistä työtä varten. Tämä extra-tuki korvaa muun muassa matkoista ja asumisesta aiheutuvia kuluja. Minnekö sitä siten matkaisi? Mistä saisi tutkimukselleen parhaan panos-tuotos –hyötysuhteen niin, että julkaisuprofiili vahvistuisi samalla kun kansainvälisen liikkuvuuden merkitystä korostavan yliopistomaailman tavoite täyttyisi?
Pian tutkimusvapaani päästyä kunnolla käyntiin matkustan runsaan kuukauden ajaksi koillis-Kiinaan, Shenyangin miljoonakaupunkiin Kiinan Tiedeakatemian vieraaksi. Matka liittyy Suomen Akatemian ja Kiinan Tiedeakatemian rahoittamaan bilateraaliseen yhteistyöprojektiin ”Organismal diversity and its importance to perceived ecosystem services across ecological gradients, ECOGRAD”. Tämän Kiinaan kohdistuvan ensimmäisen matkani aikana tutkin mm. kaupunkien viheraluiden merkitystä ilmansaasteiden vähentäjänä. Perehdyn myös kaupungistumisesta aiheutuvien, maaperään kohdistuvien muutosten vaikutusten selvittämiseen niin kaupunkipuistoissa ja –metsissä kuin luonnonmiljöössä. Olen lähinnä kiinnostunut kaupunkien viheralueiden tuottamista ekosysteemipalveluista, ”luonnon hyödyistä”. Runsaan kahdeksanmiljoonaisen Shenyangin kaupungin ihmispopulaation vaikutukset kaupunki- ja lähiluontoon ovat varmasti erilaisia kuin Lahdessa ja Helsingissä: jännittäviä tutkimustuloksia odotettavissa!
Aion palata Kiinaan kuluvan vuoden lokakuussa – tällä kertaa matkaan kuukauden ajaksi Kiinan Tiedeakatemian omistamaan ja hallinnoimaan metsäntutkimuslaitokseen. Laitos sijaitsee lähellä Pohjois-Korean rajaa Shangbai-vuorilla, jossa on laajoja, lähes koskemattomia erämaita alkuperäisine eläin- ja kasvilajeineen. Siperiantiikereitä en kuitenkaan lähde tutkimaan vaan metsämaan hajotustoimintaa, tarkemmin sanottuna metsämaan roolia hiilen kierrossa – lähinnä sen sitomisessa maaperään. Tutkimusvierailun aikana tarkoituksena on perustaa monivuotisia koealoja paikalliseen Korean-mäntyä ja sikäläistä tammea kasvavaan metsäekosysteemiin. Kiinan Tiedeakatemian minulle myöntämä vierailevan professorin status helpottaa tutkimusta ja luo maaperätutkimuksille tarvittavaa pitkäkestoisuutta.
Kiinan suuntautuneiden matkojeni välissä matkaan elokuussa kuukaudeksi USA:han, Baltimoreen ja siellä sen maineikkaaseen Johns Hopkins -yliopistoon (Dept. of Earth and Planetary Sciences). Matka liittyy USAn tiedeakatemian (NSF) rahoittamaan kansainväliseen ja monitieteiseen yhteistyöhankkeeseen ”Global Urban Soil Ecological Education Network GLUSEEN”), jossa olen mukana. Globaalissa tutkimushankkeessa perehdytään kaupungistuneiden maa-alueiden maaperän rooliin ekosysteemipalveluiden perspektiivistä. Yksi pääkysymyksistä on selvittää muovautuvatko kaupunkien maaperät samanlaisiksi riippumatta niiden maantieteellisestä sijainnista. Tällaisen ”konvergoitumisen” eli maaperän ja sen toimintojen yhdenmukaistumisen tutkiminen olisi lähes mahdotonta, ellei tutkimukseen saada mukaan kaupunkilaisia. Lähtökohtana tutkimuksessamme on nk. ”citizen science approach”, jossa kaupunkilaiset ympäri maailmaa osallistuvat näytteiden keräämiseen ja analysoimiseen hyödyntäen laajaa, nettipohjaista verkostoa. Aikani Baltimoressa tulee kulumaan niin konttorilla (mm. jatkotutkimusten ja -hakemusten suunnittelu, aiheeseen liittyvien julkaisujen kirjoitus) kuin maastossa maaperänäytteiden otossa ja maaperäeläinten tunnistamisessa.
Viimeisen tutkimusvapaaseeni liittyvän matkani olen suunnitellut viettää Etelä-Afrikassa, Potchefstroomin yliopistokaupungissa (North-West University, School of Biological Sciences) tammi-helmikuussa 2016. Sikäläinen kollegani kuuluu yllämainittuun GLUSEEN-verkostoon, joten kaupunkimaaperän parissa tulen ”eteläisen” kuukauteni viettämään. Kahden viimeisen viikon ajaksi tarkoituksemme on koota yhteen kirjava joukko GLUSEEN-projektiin kuuluvia kaupunkiekologeja työstämään kerättyä aineistoja ja laatimaan niistä käsikirjoituksia. Toivottavasti kollegani ovat yhtä onnekkaita kuin minä, eli voivat hakea tutkimusvapaita ja matkata niiden turvin Etelä-Afrikkaan lämmöstä ja tieteestä nauttimaan.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori, joka on saanut Säätiöiden Professoripoolista Nesslingin Säätiön apurahan vuodeksi 2015.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
