Nesslingin säätiön miljoonan euron Murros-haussa rahoitetuksi valikoitui kaksi uutta hanketta, jotka lähtevät etsimään ratkaisuja rakenteellisen ylikulutuksen juurisyihin. Nesslingin säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilari E. Sääksjärvi avaa blogikirjoituksessaan taustoja Murros-haun takana.
Teksti: Ilari E. Sääksjärvi
Kirjoitan tätä blogitekstiä perjantaina 28.11.2025, joka tunnetaan myös Black Friday -nimellä. Jo perinteeksi muodostunut alennuspäivä aloittaa kauppojen seuraavan kuukauden kestävän joulusesongin.
Musta perjantai on valitettavasti nimensä veroinen, jos kulutusjuhlaa tarkastelee maapallon näkökulmasta. Olemme jo vuosikymmenten ajan kuluttaneet luonnonvaroja yli maapallon kantokyvyn huomioimatta, miten se vaarantaa taloutemme ja hyvinvointimme pohjan. Luonnonvarojen ylikulutus on jatkunut siitä huolimatta, että tutkijat ovat jo vuosikymmenten ajan varoittaneet ilmaston muuttuvan ja luonnon köyhtyvän.
Meidän ja tulevien sukupolvien hyvän elämän mahdollisuuksia nakertavien kehityskulkujen vauhdittajina ovat toimineet erityisesti vauraat maat, joiden luonnonvarojen kulutus on jo pitkään ollut kaukana kestävästä tasosta. Esimerkiksi Suomessa asukaskohtainen materiaalinkulutus ylittää globaalin kestävyysrajan lähes seitsenkertaisesti ja suomalaisten ylikulutuspäivää vietetään jo huhtikuussa. Tästä huolimatta, tai ehkä sen sokaisemana, olemme valmiita juoksemaan joukoin tarjousten perässä vielä marraskuun lopussakin.
Ylikulutus ei ole kuitenkaan yksilöiden syytä. Me kaikki sorrumme välillä alennuksiin ja sokaistumme houkuttelevien tarjousten edessä. Tulevaisuutemme mahdollisuuksia horjuttavaa jatkuvaa ylikulutusta ylläpitävät lopulta talouden ja infrastruktuurien järjestelmät, jotka ohjaavat kuluttamaan luonnonvaroja yli planetaaristen rajojen. Jotta kulutuksemme olisi tulevaisuudessa kestävää, onkin muutoksen ulotuttava syvälle rakenteisiin. Tätä haluamme myös Nesslingin säätiössä edistää seuraavien vuosien aikana.
Vuoden 2025 rahoitushaun yhteydessä päätimme myöntää ylimääräiset miljoona euroa Murros-haun kautta tutkimusryhmille, jotka tuottavat ymmärrystä, tuoreita näkökulmia ja tutkimuspohjaisia ratkaisuja rakenteellisesta ylikulutuksesta irtautumiseksi.
Haku ylitti odotuksemme. Saimme määräaikaan mennessä yhteensä 41 upeaa hakemusta, jotka kertovat siitä, että rakenteellisen ylikulutuksen hillintää pohditaan monipuolisesti suomalaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Hakemukset ja tutkimussuunnitelmat arvioi tätä erikoishakua varten koottu Murros-asiantuntijalautakunta. Rahoitettaviksi valikoitui lopulta kaksi hienoa hanketta, jotka pureutuvat seuraavan kahden vuoden ajan rakenteellisen ylikulutuksen ytimeen.
BLINK – Rakenteellisen ylikulutuksen juurisyyt ja muutosmahdollisuudet rakentamisen arvoketjussa – betoni linssinä -hanke tarkastelee rakentamisen rakenteellista ylikulutusta, joka ei synny yksittäisistä virheistä vaan vakiintuneista normeista, ohjeista, päätöksenteon rakenteista ja insentiiveistä.
ResPro – Väärästä proteiiniturvallisuuden tunteesta proteiiniresilienssiin: siltojen rakentaminen proteiinikestävyyden edistämiseksi -hanke puolestaan etsii vaihtoehtoisia realistisia kompromisseja, jotka parantavat sekä ympäristön että eläinten hyvinvointia ja samalla puuttuvat eläinperäisten tuotteiden ylikulutukseen.
Murros-haku on Nesslingin säätiölle uudenlainen rahoitusmuoto, josta haluamme ammentaa oppeja myös tulevia hakuja varten. Säätiönä yritämme tarkkailla jatkuvasti toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tätä työtä tehdään aktiivisesti toimiston, asiantuntijalautakunnan ja hallituksen toimesta. Tänäkin vuonna kokoonnuimme kesäkuussa kaikki yhdessä Nuuksioon keskustelemaan aiheista ja ilmiöistä, joihin meidän olisi hyvä tulevaisuudessa panostaa.
Nesslingin tämän vuoden strategiakeskusteluissa nousi esille myös tarve tuleville erikoishauille. Vuonna 2026 emme järjestä uutta Murros-hakua, mutta jatkamme erikoishakujen pohdintaa ja toivomme, että voisimme jatkossa rahoittaa uudenlaisia hakuja myös yhteistyössä muiden säätiöiden kanssa. Näin voisimme rahoittaa jatkossa myös suurempia hankkeita, jotka rakentavat luonnon järjestelmät turvaavan kestävyysmurroksen pohjaa yhteiskunnassa.
Ekologisen kestävyyskriisin ilmentyminä vaikuttavista globaalihaasteista puhutaan edelleen usein ”ympäristöongelmina”. Tutkijat ovat kuitenkin jo pitkään tunnistaneet termiin liittyvän haasteen. Maapalloa uhkaavat kehityskulut eivät ole vain ympäristön ongelmia vaan pohjimmiltaan juontuvat yhden lajin koko muuta elonkehää haastavasta toiminnasta.
Säätiössä tiedämme, että kestävyysmurroksessa tärkeää roolia pelaavat yksilöt ja ryhmät, jotka ovat valmiita edistämään ihmisen ja muun luonnon yhteishyvinvointia tavoilla, jotka inspiroivat myös muita mukaan muutokseen. Toivomme, että Murros-hankkeet inspiroivat myös muita tärkeän aiheen pariin ja raivaavat tietä uudenlaisille tutkimusajatuksille.
Haluan onnitella lämpimästi molempia Murros-haussa rahoitettuja hankkeita ja kiittää kaikkia niitä tutkimusryhmiä, jotka valmistelivat upeita hanke-ehdotuksia erikoishakuun. Teitte kaikki hienoa työtä – suuret kiitokset! Samalla haluan kiittää lämpimästi Nesslingin säätiön toimistoa, asiantuntijalautakuntaa, Murros-asiantuntijalautakuntaa ja hallitusta hyvästä työstä Murros-haun parissa. Varmistetaan yhdessä, että nyt aloitettu taival jatkuu myös tulevaisuudessa!
Kirjoittaja Ilari E. Sääksjärvi on Maj ja Tor Nesslingin säätiön hallituksen puheenjohtaja.
