Joskus tutkijan on virkistävää tuulettaa omia ajatuksiaan tutusta työympäristöstään eriävissä konteksteissa, ja koettaa esimerkiksi sanoittaa tutkimusaihettaan hyvin arkisesti. Vuorovaikutuksesta voi saada vahvistusta omalle ajattelulle ja ammentaa uutta motivaatiota tutkimustyöhön. Näin kävi Nesslingin säätiön apurahansaajille Heurekan NOX-tiedetapahtumassa, jossa mm. ympäristökasvatuksen väitöskirjatutkija Elias Pielikko järjesti inspiroivan työpajan ja pohtii nyt sen antia tässä blogissa.
Teksti: Elias Pielikko
Kestävyystietoa on olemassa niin arkisiin kuin rakenteellisiin teemoihin liittyen, mutta haasteena on, ettei se ole kanavoitunut riittävissä määrin toiminnaksi. Väitöskirjatutkimuksessani pyrin selvittämään ratkaisuja tähän haasteeseen aikuisten ympäristökasvatuksen keinoin.
Heurekan NOX-tiedeilta aikuisyleisölle tarjosi tästä näkökulmasta erinomaisen tilaisuuden päästä keskustelemaan tiedeillan osallistujien kanssa kestävän elämäntavan edellyttämistä konkreettisista arjen taidoista. Järjestämässäni työpajassa osallistujat eläytyivät kuvitteellisen ”Kansalaisten ilmastotaitokoulun” opettajiksi ja koulutussuunnittelijoiksi ja pohtivat pienryhmissä millaisia oppitunteja, kevätjuhlia ja taksvärkkipäiviä tällaisessa koulussa voitaisiin järjestää. Ajattelun tukena osallistujilla oli EU:n GreenComp-viitekehys, johon on koostettu 12 erilaista kestävyystaitoa neljän yläotsikon alle.
Työpajan vilkkaiden keskustelujen lopputuloksena oli liuta erilaisia ehdotuksia koulun oppisisällöiksi. Osallistujat ehdottivat esimerkiksi käytännöllistä opastusta kestävyystoimien harjoittamiseen, lähiyhteisöille suunnattuja tietoiskuja, joiden pohjalta voidaan rakentaa yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa, kuten yhteisöviljelmiä ja kompostointia sekä kokkikoulua kasvisruoan valmistamiseen ja kestävien ruokailutapojen arkipäiväistämiseen. Myös työpajat, joissa voi korjata vaatteita ja kalusteita, herättivät kiinnostusta.
Tärkeäksi nähtiin myös oman ajattelun ja tuntemisen kultivointi: toisista välittäminen ja huolehtiminen, empatian kehittäminen, omien arvojen reflektointi, ylikulutuksen kyseenalaistamisen harjoittelu, sekä keinot kokea tyytyväisyyttä siitä mitä jo on.
Työpajassa minua ilahdutti erityisesti nähdä miten avoimesti ja ennakkoluulottomasti tapahtuman kävijät osallistuivat keskusteluun ja jakoivat ajatuksiaan pienryhmissä ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa. Kyky määritellä ja eritellä erilaisia kestävyyteen liittyviä haasteita onkin yksi kestävyystaito.
Työpajan keskusteluissa nousi esiin myös oman tieteellisen työni kannalta tärkeä aihe: mikä on tietojen ja taitojen suhde? Vaikka kestävyystietoa on olemassa runsaasti, joku tekijä tai joukko tekijöitä vaikuttaisi kuitenkin hidastavan tai jopa kokonaan estävän sen, että kestävyystieto realisoituisi kokonaisvaltaiseksi, systemaattiseksi kestävyystoiminnaksi. Edellyttääkö kestävyystoiminnan toteuttaminen lisää tietoa, esimerkiksi tietoa miten, vai taitoja, esimerkiksi taitoa toteuttaa kestävää toimintaa? Vai onko kysymyksenasettelu väärä, ja puuttuva elementti on jotain muuta, liittyen esimerkiksi motivaatioon?
Tiedeviestinnällinen työpaja oli varsin hyvä oppimisen paikka myös itselleni, niin tietojen kuin taitojenkin osalta. Niin kuin lähes aina käy, työpajan edetessä kehittelin jo keinoja, joilla olisin kenties voinut tavoittaa vielä lisää tietoa osallistujien kestävyystaitoihin liittyvistä ajatuksista. Paluu tutkijan yksinäisen työpöydän ääreen tapahtui siis aiempaa reilusti rikkaampana: yhden arvokkaan kokemuksen lisäksi mukaan tarttui rinkallinen uusia ajatuksia sekä hiottuja taitoja. Kiitos Heureka ja kiitos työpajani osallistujat!
Suositukseni tutkijakollegoilleni on tarttua tällaisiin tilaisuuksiin avoimin mielin. Oman tutkimusaiheen ulkoiluttaminen aika ajoin voi tarjota mahdollisuuden oppia uusia näkökulmia ja taitoja.
Blogiin liittyvää luettavaa:
- Mitä on kestävä arki? Tätä pohditaan Senja Laakson ja Riikka Aron toimittamassa teoksessa Planeetan kokoinen arki.
- Eurooppalainen kestävyysosaamisen viitekehys GreenComp.
- Mistä kestävät elämäntavat rakentuvat? Sitä on pohdittu mm. 1.5 asteen elämäntapoja käsittelevissä tutkimuksissa.
Elias Pielikko toimii väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa Nesslingin säätiön rahoituksella. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee aikuisten ympäristökasvatusta. Hänen tutkimustyötään motivoi kysymys siitä, miksi monitieteinen kestävyystieto ei ole riittävän laajasti realisoitunut systemaattiseksi monialaiseksi kestävyystoiminnaksi. Tutkimuksessaan hän pyrkii selvittämään, voisiko tämän kysymyksen ratkaisuja kehittää muun muassa aikuisten ympäristökasvatuksen keinoin