Säätiön visio ja olemassaolon tarkoitus
Säätiön olemassaolon tarkoitus on rakentaa ekologisesti kestävää tulevaisuutta. Tarkoitus kiteytyy myös säätiön latinankielisessä tunnuslauseessa Pro aere aqua terra – veden, ilman ja maan puolesta. Säätiön visio puolestaan on toimia ympäristötutkimuksen ja ekologisesti kestävän tulevaisuuden suunnannäyttäjänä.
Kaiken toimintamme perusta on säätiön säännöt, joiden mukaan säätiön tarkoitus on ”edistää ympäristönsuojelua kehittävää tutkimusta”. Säännöt mahdollistavat tarkoituksen toteuttamisen monin eri keinoin.
Kuluvalla strategiakaudella 2023–2027 säätiön tarkoitus on merkittävämpi kuin koskaan aikaisemmin sen 50-vuotisen historian aikana, sillä elämme ekokriisin ratkaisemisen osalta ratkaisevan toiminnan vuosikymmentä. Samaan aikaan on huomioitava, että monet muutkin toimijat edistävät ekologisesti kestävää tulevaisuutta. Jotta säätiö toimii visionsa mukaisesti suunnannäyttäjänä, sen on fokusoitava tarkoin roolinsa yhteiskunnassa juuri nyt.
Ympäristöhaasteet ovat tänä päivänä kompleksisia, toisiinsa kietoutuneita globaaleja ongelmia, joiden ymmärtäminen ja ratkaiseminen vaatii systeemistä ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista. Yhteiskunnan eri osa-alueiden on muututtava huomioimaan planeetan kantokyky ja ihmisen riippuvuus luonnon järjestelmistä kuluvan vuosikymmenen aikana, jotta voimme vastata ekologiseen kriisiin.
Muutos vaatii kestävyysmurrosta. Siinä koko yhteiskunta ja sen kaikki osat kokevat nopeita muutoksia: politiikka, yritykset ja organisaatiot, kaupungit, maaseutu, ihmiset ja tavat ajatella.
Jotta säätiö toteuttaisi parhaiten tässä ajassa tarkoitustaan, se tukee kuluvalla strategiakaudella tutkimusta ja toimintaa, joka edistää luonnon järjestelmät turvaavaa kestävyysmurrosta. Keskiössä ei ole pelkästään uuden tiedon tuottaminen ratkaisujen pohjaksi, vaan erityisesti se, miten tutkittu ympäristötieto siirtyy yhteiskuntaan uudenlaiseksi, planeetan luonnon järjestelmien reunaehdot huomioivaksi toiminnaksi. Tässä tarvitaan tutkimuksen tekemisen lisäksi aktiivista viestintää, vuorovaikutusta ja eri sektorit rikkovia kohtaamisia.
Säätiön missio
Nesslingin säätiön missio on etsiä systeemisiä ratkaisuja ekologisesti kestävään tulevaisuuteen tarjoamalla tukea tutkimukselle, mahdollisuuksia kohtaamisille sekä tutkittua tietoa yhteiskunnan käyttöön.
Kolme strategiakaudelle 2023–2027 valikoitunutta keinoa edistää säätiön tarkoitusta eivät ole toisistaan irrallisia, vaan sidoksissa toisiinsa ja eri tavoin toisiaan tukevia.
1. Tarjoamme tukea tutkimukselle
Uskomme, että tutkija voi muuttaa maailmaa. Edistämme yhteiskunnassa vaikuttavaa, aktiivista ja kestävyysmurroksen edistämiseen osallistuvaa tutkijuutta.
- Säätiö etsii yleisessä apurahahaussa innovatiivisia hankkeita ja aktiivisia tutkijoita, jotka työllään edistävät luonnon järjestelmät turvaavaa kestävyysmurrosta. Säätiö tukee erityisesti tutkijan uran alkuvaiheissa olevia tutkijoita.
- Säätiölle jokainen hakija ja rahoitettu tutkija on tärkeä. Säätiö panostaa tutkijan haasteet huomioivaan asiakaspalveluun hakuprosessin alusta lähtien ja tukee rahoittamiaan tutkijoita heidän tavoitteissaan muun muassa koulutuksin ja tapahtumin.
- Säätiö etsii merkittäviä kestävyysmurrosta edistäviä tutkimusaloitteita, joissa se toimii ajurina tai luotettavana ja osaavana rahoituskumppanina.
- Säätiö palkitsee tutkimustietoon pohjautuvista vaikuttavista ratkaisuista ja nostaa palkinnon keinoin tutkimustiedon ja tutkijuuden arvostusta yhteiskunnassa.
2. Tarjoamme mahdollisuuksia kohtaamisille
Kestävyysmurroksen edistäminen vaatii yhteiskunnassa nopeaa kulttuurinmuutosta. Edesautamme tätä toteuttamalla säätiön säännöissä mainittua ”mielipiteen saamista suosiolliseksi ympäristösuojelua edistävälle tutkimukselle ja sen päämäärille”.
- Säätiö tarjoaa työskentelytilaa ja tapahtumia tutkijoille mahdollistaakseen tutkimuksen koko kaareen aina yhteiskunnan haasteiden kuulemisesta tutkimuksen tekemiseen ja tutkimustiedon jalkauttamiseen saakka.
- Säätiö tarjoaa tilaa ja tapahtumia eri sektoreiden väliselle vuorovaikutukselle edistääkseen tutkimustiedon käyttöönottoa yhteiskunnassa ja kulttuurinmuutosta, jota tarvitaan ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
3. Tarjoamme tutkittua tietoa yhteiskunnan käyttöön
Edistämme kaikilla toiminoillamme tutkitun ympäristötiedon päätymistä yhteiskuntaan kestävyysmurroksen tueksi.
- Säätiö jatkaa vaikuttavaa viestintää omasta ja apurahansaajien työstä. Säätiön viestinnälle on laadittu oma strategiansa.
- Säätiö tukee tutkimuksen ja päätöksenteon rajapinnassa tapahtuvaa fasilitointia ja toimintaa.
Säätiön omaisuudenhoito
Säätiön varainhoidossa on huomioitava, että se on perustettu määräämättömäksi ajaksi, joten sijoitustoiminnassa on pyrittävä hyviin pitkän aikavälin tuottoihin. Tuottoja saadakseen sijoittajan on hyväksyttävä normaali lyhyen aikavälin markkinariski ja heilunta. Säätiön sijoitustoiminnassa on kuitenkin kartettava suuria, säätiön ydintoiminnan vaarantavia riskejä. Tutkimukseen perustuvan tiedon valossa ympäristöhaasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon, huomiotta jättäminen on yrityksille valtava riski. Jos sijoitustoiminnallamme edistämme sellaista yritystoimintaa, joka ei huomioi ympäristölle aiheutuvia haittoja, toimimme sekä tarkoitustamme vastaan että vaarannamme sijoitusten tuoton. Sen vuoksi säätiö jatkaa jo vuosia jatkunutta työtä vastuullisen sijoitussalkun eteen ja toimii yhä säätiökentällä vastuullisen sijoittamisen edelläkävijänä.
Säätiön vastuullista sijoittamista ohjaa erillinen, vuonna 2024 päivitetty vastuullisen sijoittamisen strategia.
Säätiön toimiston käytänteet
Säätiö huomioi ympäristön kannalta kestävät valinnat myös omassa toiminnassaan. Huomioimme tarjoiluissamme ja toimiston muissa käytänteissä luonnonvarojen käyttöä minimoivat sekä ilmastoystävälliset valinnat.
Säätiö on laatinut apurahansaajille ja henkilökunnalle matkustusohjeen, jossa kannustetaan ilmastoystävälliseen matkailuun. Säätiö mahdollistaa ulkomaille suuntautuviin työtehtäviin maata pitkin matkustamisen ja kompensoi työntekijöiden lentomatkustamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Säätiössä on myös mahdollista saada polkupyöräetu tukemaan työmatkapyöräilyä.
Säätiön toimiston henkilökunnan hyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat säätiön omaisuudenhoidon lisäksi toinen merkittävä menestystekijä. Ilman työstään innostuvaa ja työssä hyvin jaksavaa henkilökuntaa ei ole säätiön toimintaakaan. Työssä jaksamiseen ja siinä kehittymiseen kiinnitetään erityistä huomiota vuosittaisissa kehityskeskusteluissa. Arjessa huomioimme työntekijöiden tarpeet työn ja muun elämän yhteensovittamiseksi muun muassa mahdollisuutena tehdä osa-aikaista työviikkoa ja työskennellä itselleen sopivaksi katsoman määrän etänä. Säätiö myös mahdollistaa työntekijöiden virkistyspäivät, kattavan työterveyspalvelun sekä lounas- ja liikuntaedun.
Strategian toimeenpano
Strategian toimeenpano määritellään toimintasuunnitelmassa ja sen toteutumista seurataan jatkuvasti. Strategia on laadittu, jotta on olemassa jaettu näkemys siitä, mitä Säätiön säännöissä määrättyä tarkoitusta toteutetaan tässä ajassa. Strategia mahdollistaa hallituksen määrätietoisen päätöksenteon, ja se on henkilökunnan sekä asiantuntijalautakunnan työn ohjenuora.