”Tarvitsemme eudaimonisen vallankumouksen!”, kirjoittaa apurahansaajamme Johanna Jämsä. Hedonian tuntevat kaikki, mutta mitä on eudaimonia? Entä miten eudaimoninen ajattelumalli voi olla avuksi ekokriisiin sopeutumisessa ja päihittämisessä?
Siinä missä hedonia keskittyy välittömään mielihyvään, eudaimonia tunnistaa, etteivät kaikki yhdessä hetkessä kivat kokemukset tuo onnea pitkällä tähtäimellä – ja toisaalta, ne ei-niin-mukavat kokemukset voivat edistää onnellisuutta tulevaisuudessa. Pohdin usein miksi hedonia on paljon enemmän ihmisten huulilla kuin eudaimonia. Nyt jos joskus olisi aika päivittää ihmiskunta eudaimonisteiksi, sillä maapallo tarvitsee sitä. Hedonia on niin last season.
Käsitteinä eudaimonia ja hedonia ovat kaksi erilaista vastausta siihen, mitä hyvinvointi ylipäätään on. Siinä missä hedonistinen hyvinvointikäsitys keskittyy hyvään oloon, eudaimoninen hyvinvointikäsitys menee pintaa syvemmälle: hyötyihin, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Hedonia tulee kreikan kielen sanasta hēdonē, joka tarkoittaa nautintoa. Eudaimonia puolestaan koostuu kreikan kielen sanoista eu, joka tarkoittaa hyvää, sekä daimon, joka kääntyy hyväntahtoiseksi suojelevaksi hengeksi. Daimonin on nähty olevan myös ihmisen sisin, todellinen olemus, ja eudaimonisen elämän sitä, että elää omien sisimpien arvojen mukaista elämää. Eudaimonia käännetäänkin usein kukoistamiseksi (human flourishing). Tällaista hengellistä tai myyttistä sisältöä ei kuitenkaan sisällytetä käsitteeseen tieteellisessä hyvinvointikeskustelussa.
Nykyajan ekokriisin keskellä väitän, että me tarvitsemme kokonaisvaltaista asennemuutosta pois hedonistisesta nautiskelusta. Tarvitsemme eudaimonisen vallankumouksen! Tämän päivän hedonistiset nautinnot voivat muodostua esteeksi tulevien sukupolvien, sekä myös meidän jo täällä olevien, hyvinvoinnille.
Väitöstutkimuksessani keskityn siihen, millä tavoin luonto tukee ihmisen eudaimonista hyvinvointia. Tavoitteeni on, että kun väitöskirjani on valmis, eudaimonia on käsitteenä yhtä tuttu ihmisille kuin hedonia. Käytän tutkimuksessani psykologian tohtori Carol Ryffin 1989 kehittämää eudaimonisen hyvinvoinnin määritelmää, jossa käsitteen katsotaan koostuvan kuudesta asiasta:
- itsehyväksyntä
- autonomia
- elämän merkityksellisyys
- henkilökohtainen kasvu
- positiiviset ihmissuhteet
- elämänhallinta
Minua kiehtoo loputtomiin kysymys siitä, miten luonto tukee näitä eudaimonisen hyvinvoinnin ulottuvuuksia ja se on keskeinen kysymys väitöskirjatutkimuksessani.
Sitran joulukuussa 2021 julkaisemassa muistiossa Ihminen osana elonkirjoa tuli oikeastaan täydellisesti esille se, miksi luontosuhteen taustalla piileviä arvoja ja asenteita on tärkeää tutkia:
”Luontosuhteet ja luontokäsitykset sekä niiden yhteydet sivistykseen ovat tärkeitä pohdinnan aiheita tässä ajassa, sillä perustavanlaatuisimmat muutokset lähtevät liikkeelle arvojen, ihanteiden, uskomusten ja ajattelumallien tasolta.”
Ekokriisin kannalta eudaimoninen, pidemmälle katsova, ajattelumalli on merkittävä ainakin kahdessa mielessä.
Ensiksi luonnonsuojelun motivaatiotekijöitä selvittävässä tutkimuksessa on havaittu, että luonnon eudaimoniset merkitykset ovat tärkeä syy sille, miksi ihmiset suojelevat luontoa. Jos koemme, että luonto luo tärkeän osan elämämme merkityksellisyydestä, motivaatio toimia sen puolesta on suuri.
Toiseksi, (ympäristö)vastuu täytyy alkaa hahmottaa laajemmin paikallisesti ja ajallisesti: emme ole vastuussa ainoastaan kotikylästämme, emmekä ainoastaan tänään. Globaalissa maailmassa toimillamme on kauaskantoiset seuraukset. Vastuun näkeminen laajemmin on asia, jossa eudaimoninen asenne voi meitä avittaa.
Professori, kestävyystutkija, Arto O. Salonen puhuu niin ikään paljon hyvinvoinnista ja arvoista. Hän kirjoittaa blogissaan, että objektiivisen hyvinvoinnin jo toteutuessa korostuu subjektiivinen hyvinvointi. Salonen argumentoi osuvasti, että kun fokus hyvinvointiajattelussa siirretään aineellisesta hyvästä elämän mielekkyyteen ja sosiaalisten yhteyksien luomiseen, on ekokriisin tuomat haasteetkin mahdollista ratkaista ”ilman niukkuuden, tinkimisen ja luopumisen kokemuksia”.
Kuten minä tässä blogitekstissä, haastaa Salonen siis avartamaan nykyistä hyvinvointikäsitystä, sillä hän näkee tämän yhtenä keskeisenä keinona ekokriisin päihittämiseen. Kun välittömän nautinnon sijaan keskiöön nostetaan merkitykselliseksi koettu elämä, muotoutuvat elämäntyylimmekin luontevammin linjaan kestävän kehityksen periaatteiden kanssa.
Lähteet
Ryff, C. D. (1989). Happiness is everything, or is it? Explorations on the meaning of psychological well-being. Journal of Personality and Social Psychology. 57 (6).
Salonen, Arto O.; Kurenlahti, Mikko; Jaaksi, Ari (2021). Rakkautta ja valoa – Tie hyvään tulevaisuuteen. Docendo.
van den Born, R. J. G., et al. (2018). The missing pillar: Eudemonic values in the justification of nature conservation. Journal of Environmental Planning and Management. 61 (5-6).
Kuva: Jan van Kessel (1640-1679): Still life with grapes and other fruit on a platter, a glass vase with tulips, a melon, apricots, cherries and other fruits, all on a ledge (Lähde: Wikimedia Commons)
Kirjoittaja Johanna Jämsä työskentelee väitöskirjatutkijana Maantieteen ja geologian osastolla Turun yliopistossa. Hän tekee tutkimustaan osana GreenPlace -tutkimusryhmää. Hänen tutkimustaan ”Luonnon eudaimoniset hyvinvointivaikutukset, ja miten edistää niitä kaupunkisuunnittelulla” rahoittaa Nesslingin Säätiö. Jämsä on kiinnostunut taiteen ja tieteen välisestä yhteistyöstä.
