Odotan vuoroani lavan sermien takana. Minulle kerrotaan, että menen lavalle 30 sekunnin päästä. Avustaja laskee 4, 3, 2,1, Nyt. Astun lavalle. Tiedän, että minulla on tasan kolme minuuttia aikaa kertoa tutkimuksestani Slushin satapäiselle yleisölle. Valot häikäisevät silmiäni, ja aloitan puheeni kosteikkojen suojelun puolesta. Kolmen minuutin jälkeen mikrofonini suljetaan. Joku voisi ihmetellä mitä biologi tekee Slushissa: start-up yritysten, sijoittajien ja päättäjien tapahtumassa.
Meillä kaikilla on varmasti jonkinlainen stereotyyppinen kuva tutkijasta. Suurimmalle osalle tutkija on ehkä varttuneempi mieshenkilö pienessä huoneessa pölyisten kirjojen, papereiden ja tutkimusaineistojen keskellä. Tämä mielikuva ei ehkä ole kovin kaukana todellisuudesta, sillä kaikkien aikojen 300 kuuluisan tutkijan / tieteentekijän joukosta vain noin 10 % on naisia. Heistä suurin osa on vaikuttanut vasta viime vuosikymmeninä.
Elämme kuitenkin 2010-luvulla, joten meidän olisi aika ravistella pölyjä vanhojen mielikuvien päältä. On aika luoda kuva 2010-luvun tutkijasta. Nykypäivän tutkija kohtaa työssään myös uudenlaisia haasteita. Samalla kun koko yhteiskuntamme muuttuu, uudistuu ja tehostuu, myös tutkimuksen on seurattava mukana valtavirrassa.
Viime vuosien haasteita, uudistuksia ja toisaalta toivottavasti myös mahdollisuuksia ovat olleet yliopistojen ja rahoitusmaailman uudistuminen. Valtio on leikannut yliopistoilta rahaa, jolloin tutkimuksen on löydettävä uusia kanavia rahoittaakseni yhtä perustavanlaatuisinta tarkoitustaan: tutkimusta. Ilman tutkimusta ei synny innovaatioita eikä tyydytetä ihmisen yhtä perustarvetta: tiedon janoa.
Tutkijoilla tuo tiedonjano on ehkä voimakkaampi kuin ihmisillä keskimäärin, ja siksi olemme ammattiimme suuntautuneet. Meidän tutkijoiden on kuitenkin muistettava, että suurin osa meistä tekee työtämme yhteiskunnan varoilla. Me saamme siis tehdä rakastamaamme asiaa itsemme lisäksi myös kaikkien muiden hyödyksi. Tämän vuoksi meillä on myös velvollisuus viestiä maailmalle saamistamme tuloksista, eikä jättää niitä pölyyntymään työhuoneidemme pöydille. Perimmäinen tarkoituksemme on luoda lisää tietoa, ja siitä syntyvää kehitystä maailmaan. Tiedon lisääminen eli itse tutkimus on vain yksi osa työtä. Meidän tulee myös taata, että se on kaikkien saavutettavissa. Hirveä ajatus, jonka kuulin viime keväänä on, että mitä jos kaikkiin maailman ongelmiin onkin jo löydetty ratkaisu, mutta ne vain makaavat jonain pölyisinä raportteina tutkijoiden pöydillä.
2010-luvun tutkijoina meidän tulee taistella kyseistä ajatusta vastaan, ja pikemminkin pyrkiä viestimään työstämme mahdollisimman monipuolisissa kanavissa. Tämän vuoksi minä biologina osallistuin Slushin ensimmäiseen tiedeideakilpailuun (Slush Science Pitching competition). Näin tapahtuman mahdollisuutena saada meille tutkijoille näkyvyyttä, ja lisätä yritysten, rahoittajien ja päättäjien tietoisuutta tutkimuksistamme. Tutkijoiden ei pitäisi pelätä erilaisissa tapahtumissa esiintymistä, vaan nähdä ne ennen kaikkea mahdollisuutena vaikuttaa, hehkuttaa mahtavaa työtämme ja jakaa tietoa kaikkien saataville.
Mia Vehkaoja
mia.vehkaoja(at)helsinki.fi, Twitter: @EncountersNature
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaansa ”Majavan vaikutukset valuma-alueella: ekosysteemi-insinöörin käyttö ennallistamisessa” Helsingin yliopistossa. Kirjoitus on myös julkaistu ”Ihmeellinen Luonto”-blogissa.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
