Sininen pallo on palkinto tulevaisuuden rakentajille ja toivon tekijöille. Palkinnon rahoittavat Nesslingin säätiö, Tiina ja Antti Herlinin säätiö sekä Svenska litteratursällskapet i Finland SLS tasaosuuksin.
Kolmen säätiön yhteinen Sininen pallo -palkinto on tunnustus, jonka voi saada uraauurtavasta ja skaalautuvasta teknologiasta tai tieteellisestä tutkimuksesta, joka auttaa meitä sammuttamaan kriisin.
Palkinto on suuruudeltaan 100 000 euroa, ja sen saaja tarjoaa skaalautuvia tai monistettavia ratkaisuja kaikkia meitä järisyttävän ympäristökriisin kukistamiseen. Palkinto korostaa ihmisten käyttäytymisen muutoksen merkitystä ympäristö- ja ilmastokysymyksissä. Se myönnetään ratkaisuille, jotka olemassaolollaan muuttavat kansalaisten käyttäytymistä. Palkinto myönnetään suomalaisille organisaatioille, yrityksille tai yhdistyksille, tutkimusryhmille tai mahdollisesti yksityishenkilöille, kielestä riippumatta. Ryhmille ja henkilöille, jotka toimivat ratkaisujen eteen.
Ehdokkaat palkinnon saajaksi valitsee asiantuntijaraati, joka seuraa ja arvioi alan kenttää jatkuvasti. Raati vaihtuu vuosittain. Palkinnosta päättää palkintolautakunta, johon kuuluvat sitä rahoittavien säätiöiden edustajat. Palkinto jaetaan vuosittain, ja se jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021.
Lue lisää Sininen pallo -palkinnosta.
Vuoden 2023 Sininen pallo -palkinnon voittajat ovat Kamupakin perustajat Iida Miettinen, Karri Lehtonen ja Eero Heikkinen
”Olemme häkeltyneitä ja kiitollisia merkittävästä ympäristötunnustuksesta, joka osoittaa meille, että olemme käyttäneet energiaamme oikean asian parissa. Toivomme, että tunnustus kannustaa myös muita yrittäjiä kyseenalaistamaan vakiintuneita kulutusmalleja kestävämmän ja kiertävämmän maapallon varmistamiseksi”, Kamupakin perustaja Iida Miettinen sanoo.