Uudistavan maanviljelytyön tutkiminen on avannut minulle näkymän luonnon prosessien toimintaan ja sitä kautta pakottanut pohtimaan ihmisten ja ei-inhimillisten eliöiden välisiä suhteita, kirjoittaa apurahansaajamme Galina Kallio.
Kun lähdin tutkimaan uudistavaa maataloutta, en osannut odottaa joutuvani pohtimaan sekä elämää että kuolemaa uudella tavalla. Uudistavan maanviljelytyön tutkiminen on avannut minulle näkymän luonnon prosessien toimintaan ja sitä kautta pakottanut pohtimaan ihmisten ja ei-inhimillisten eliöiden välisiä suhteita.
Kansankielellä uudistava maatalous (engl. regenerative agriculture) viittaa maaperän elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta edistäviin viljelymenetelmiin. Menetelmillä pyritään lisäämään biologisia prosesseja ja minimoimaan ulkoisia tuotantopanoksia. Näitä ovat esimerkiksi öljypohjaisiin resursseihin perustuvat kemialliset lannoitteet ja torjunta-aineet, tilan ulkopuolelta tuleva rehu ja monimutkaiseen teknologiaan perustuvat koneet kuten modernit traktorit. Uudistavassa maataloudessa sovelletaan ja kehitetään monia biologisia prosesseja edistäviä maanparannustoimenpiteitä, kuten jatkuvaa kasvipeitettä, minimaalista maanmuokkausta, laiduntamista, kompostointia, monimuotoisten lajikkeiden viljelyä ja peltometsäviljelyä. Niiden avulla lisätään multavuutta, sidotaan hiiltä maahan ja samanaikaisesti tehostetaan tuottavuutta.
Vaikka uudistavassa maataloudessa viljelijät, tutkijat, poliitikot ja kouluttajat jakavat yhteisen huolen monokulttuurisen tehomaatalouden kestämättömyydestä, toimijoiden välillä on havaittavissa eroavaisuuksia sekä toimintatapojen että tavoiteltavien asioiden suhteen. Minulle nämä erot ovat näyttäytyneet erilaisina tapoina ymmärtää ihmisten suhde “luontoon” ja ympäröiviin ekosysteemeihin. Nämä erilaiset tavat, joissa yhtäältä korostuu ihmiskeskeisyys ja toisaalta luontokeskeisyys, arvottavat – ja näin ollen tulevat oikeuttaneeksi – eri tavoin elämää ja kuolemaa.
Lähtökohtaisesti ajatellaan, että maatalouden ensisijainen tarkoitus on tuottaa ruokaa ihmisille, joilla on valta päättää siitä, miten he hallinnoivat luonnon resursseja. Samalla hyväksytään se, että eläimet, eliöt ja kasvit valjastetaan palvelemaan ihmisiä, joilla on oikeus päättää näiden elämästä ja kuolemasta. Uudistavassa maataloudessa ihmisillä ajatellaan kuitenkin olevan vastuu luonnonympäristöstä ja ekosysteemien hyvinvoinnista, sillä nämä tuottavat ihmisille korvaamattomia (ekosysteemi)palveluja. Eläimille pyritään takaamaan lajityypilliset olosuhteet ja kasveille paras mahdollinen kasvuympäristö – tehostaen samalla tuottavuutta ja taloudellista kannattavuutta.
Ihminen ekosysteemien palvelijana?
Harva uudistavan maatalouden parista toimeentulonsa saava kyseenalaistaa sitä, että ruoka on hyödyke, jota kaupataan markkinoilla. Vielä harvempi (mukaan lukien itseni) kyseenalaistaa sen, että maatalous organisoidaan ihmisten tarpeista ja toiveista käsin. Kuitenkin juuri tätä olen joutunut pohtimaan tavattuani yhä useammin uudistavan maatalouden toimijoiksi itsensä mieltäviä. Heille tärkeää ei ole ruuan tuotanto vaan ekosysteemityö. Ihmisravinto tulee tällöin ekosysteemien uudistamiseen keskittyvän työn sivussa, ikään kuin sen kylkiäisenä. Esimerkkejä tällaisesta työstä ovat metsäpuutarhaviljely, monimuotoisen kasvinsiementen geeniperimän ylläpitäminen ja kasvien lisääntymiseen keskittyvä työ sekä permakulttuurisia periaatteita ja perennalajikkeita suosiva viljely.
Usein uudistavassa ekosysteemityössä kasveilla, eliöillä ja eläimillä nähdään olevan itseisarvo. Nämä ovat siis arvokkaita riippumatta siitä, mikä niiden arvo on ihmisille. Olen törmännyt hiiret eläviksi jättäviin loukkuihin, kokemuksiin kasvien älykkyydestä, uutta elämää synnyttäviin matokomposteihin ja elävien puiden eläväksi jättämiseen. Olen törmännyt tappamisesta puhumiseen.
Nämä kohtaamiset ovat herättäneet kysymyksiä, joita hävettää sanoa ääneen: Mitä kasvit tahtovat? Tuntevatko puut? Onko lintujen elämä vähemmän arvokasta kuin ihmisten?
Jotkut uudistavan maatalouden toimijat puhuvat resonanssista, eli myötävärähtelystä. Ajatellaan siis, että ihminen resonoi luonnon kanssa, ja tämä myötävärähtely ohjaa ihmisten tapaa organisoida omaa työtä uudistavassa maataloudessa suhteessa muihin eliöihin. Yksi keskeinen ero on se, että ihmisellä ajatellaan olevan vastuu luonnonympäristölle, eli vastuu omista teoistaan myös muulle maanpäälliselle elämälle.
Kohti yhteiseloa
Olen vasta aluillaan olevan tutkimukseni kautta oivaltanut, että erilaisten luontosuhteiden ja maailmassa toimimisen tapojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta voi alkaa käsitteellistää sitä, mitä kohti eri toimijat pyrkivät uudistavassa maataloudessa, miten ja miksi. Olen myös oivaltanut sen, kuinka suuri rooli maataloudella on ollut ja on edelleen koko länsimaisen sivilisaation ja ihmiskeskeisen organisoitumisen normalisoitumisessa. Olen myös oppinut, että loppujen lopuksi tiedämme melko vähän siitä, miten luonnon ekosysteemit toimivat ja miten me voisimme toimia yhdessä niiden kanssa, osana luontoa, ei ainoastaan sen hallitsijana.
Maatalous on kautta aikojen sekä muokannut kulutustottumuksia että mukautunut niihin. Uskon, että uudistava maatalous tulee olemaan suunnan näyttäjänä sekä siinä miten ruokimme ihmiset tulevaisuudessa että siinä miten suhtaudumme ympäröiviin ekosysteemeihin, jotka ruokkivat meidät. Uudistavan maatalouden tutkimus onkin vienyt minut yhä useammin pohtimaan: miten ihmisten tulisi arvottaa muun eliö- ja kasvikunnan elämää suhteessa omaansa?
Galina Kallio tutkii uudistavaa maanviljelyä ja kumppanuusmaataloutta Aalto-yliopistossa.
Twitter: @kalliogalina
