Minä väitän: ympäristönsuojelun pohjalle voi rakentaa rauhaa

Vaikka konfliktin osapuolet eivät suostuisi sopimaan mistään muusta, saattavat he kyetä näkemään yksittäisen ympäristöongelman käytännön asiana, jonka ratkaiseminen yhdessä on välttämätöntä.

Ympäristö ja luonnonvarat ulottuvat yli valtiorajojen ja etnisten jakojen. Esimerkiksi saastumiseen liittyvät ongelmat kulkeutuvat maasta toiseen, ja pahimmillaan niillä voi olla ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja seurauksia. Siksi ympäristönsuojelu voi olla jopa keskenään konfliktissa olevien maiden yhteisen edun mukaista.

Jaetut luonnonvarat on nähty myös mahdollisuutena edistää rauhaa ja yhteisymmärrystä. Tutkimuksessa, ja yhä enemmän myös käytännön työssä, puhutaan ympäristöperustaisesta rauhanrakennuksesta (environmental peacebuilding), jonka taustalla on ajatus ympäristöstä pienimpänä yhteisenä nimittäjänä konfliktiin päätyneiden valtioiden tai ryhmien välillä. Vaikka osapuolet eivät suostuisi sopimaan mistään muusta, saattavat ne kyetä näkemään yksittäisen ympäristöongelman käytännön asiana, jonka ratkaiseminen on välttämätöntä.

Yhtenä keskeisenä pyrkimyksenä onkin saada konfliktin osapuolet “saman pöydän ääreen”. Tämän ensiaskeleen varaan voidaan vähitellen lähteä rakentamaan keskinäistä luottamusta. Eräänä varhaisena esimerkkinä mainitaan usein vuonna 1974 solmittuun sopimukseen perustuva Itämeren suojelukomissio, joka pyrki parantamaan saastuneen meren tilaa, mutta samalla toi yhteen kylmän sodan osapuolet ja loi yhden väylän kanssakäymiseen rautaesiripun läpi.

Sittemmin ympäristöasioiden pohjalle on rakennettu rauhaa muun muassa 1990-luvun konflikteista toipuvalla Länsi-Balkanilla, missä ajatus laajeni Environment and Security Initiative (ENVSEC) -hankkeeksi. Sen puitteissa muun muassa perustettiin valtiorajat ylittäviä luonnonsuojelualueita, joiden tarkoituksena oli lujittaa yhteistyötä maiden ja etnisten ryhmien välillä. Toisaalta ENVSECin on arveltu ajan mittaan ajautuneen yhä etäämmälle alkuperäisestä rauhanrakennuspyrkimyksestä yleisten ympäristöhankkeiden pariin.

Osassa ENVSEC-hankkeita ympäristöaiheiden sopivuutta rauhanvälitykseen perusteltiin lisäksi kuvailemalla niitä epäpoliittisiksi. Väittämää on käytetty muuallakin, mutta se on harhaanjohtava, sillä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyy usein merkittäviäkin taloudellisia ja poliittisia intressejä. Pahimmillaan ne saattavat ylläpitää epävakautta, kuten unikon viljely Afganistanissa tai timanttikauppa Sierra Leonessa. Luonnonvara- ja ympäristöhallinnon järjestämisen onkin joskus sanottu olevan elinehto kestävälle rauhalle.

Ympäristön poliittisuus ei siis tarkoita, etteikö sen varaan voisi rakentaa rauhaa. Poliittiset intressit tulee kuitenkin huomioida, jotta niiden tunnistaminen ja siten käsitteleminen olisi mahdollista.

Ympäristöperustaisuus ei missään nimessä voi korvata perinteisestä konfliktinratkaisua. Ei riitä, että keskellä sotatilaa aloitetaan ympäristöhanke ja odotetaan, että rauha rakentuu ikään kuin itsestään. Ympäristöön liittyvä yhteistyö voi kuitenkin olla yksi keino rauhanrakennuksen tukemiseen. Samalla se parhaimmillaan tukee konfliktista toipuvaa yhteisöä kohti kestävämpää luonnonvara- ja ympäristöhallintoa.

emma_hakala_300dpi_press

Emma Hakala

Vieraileva vanhempi tutkija, Globaali turvallisuus -tutkimusohjelma, Ulkopoliittinen instituutti

yd_silta_musta_vaaka

Ympäristödialogeja: Ympäristö konfliktien keskellä

Aika Keskiviikkona 2.10.2019 klo 16.30 – 18
Paikka: Nessling Nest, Fredrikinkatu 20 A

Ilmastonmuutos ja muut ympäristökriisit uhkaavat rauhaa eri puolilla maailmaa. Kuivuus, puhtaan veden puute, luonnonvarojen ehtyminen ja luonnonkatastrofit ovat yhä useammin sodiksikin äityvien konfliktien taustalla. Turvallisuuspolitiikassa on jo pidempään pyritty ymmärtämään, millaisia turvallisuusuhkia ympäristökriisit aiheuttavat ja miten niihin pitäisi varautua.

Myös konflikteja ratkovalla kriisinhallinnalla on oma ekologinen jalanjälkensä. YK:n päästöistä jopa puolet syntyy rauhanturvaoperaatioista. Ympäristödialogissa keskustellaan ympäristön roolista kansainvälisissä konflikteissa sekä pureudutaan erityisesti ympäristönsuojeluun osana kriisinhallintaa. Kysymme:

  • Ympäristöturvallisuudesta puhutaan ja sitä tutkitaan tällä hetkellä paljon. Millainen rooli käytännön kriisinhallinnalla on tässä keskustelussa?
  • Miten ympäristönsuojelua toteutetaan tällä hetkellä konflikteja ratkovissa operaatioissa? Miten ympäristövahinkoja korjataan ja millaisin ohjeistuksin pyritään minimoimaan sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan ekologista jalanjälkeä?
  • Voiko ympäristö auttaa konfliktien ratkomisessa ja jälkityössä? Mitä tarkoittaa ympäristöperusteinen rauhanturvaaminen, ”environmenta peacekeeping”, jossa ympäristö on lähtökohtana reunaehdon sijaan?
  • Alkaneella hallituskaudella Suomi pyrkii vahvistamaan osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Onko ympäristöllä roolia näissä pyrkimyksissä?

Ympäristöstä konfliktien keskellä keskustelevat tutkija Emma Hakala Ulkopoliittisesta instituutista, ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön tiiminvetäjä Anu Konttinen sekä WWF:n ilmastoasiantuntija ja Suomen kriisinhallintakeskuksen kestävän kehityksen ohjausryhmän puheenjohtaja Mia Rahunen. Keskustelua fasilitoi Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää.