Rules for ecological compensation. How to build the idea of ecological compensation into the current nature conservation and environmental legislation? Tavoitteena tutkimuksessa on viedä ekologisen kompensaation idea tilanteisiin, joissa sitä ei vielä ole, kuten ekosysteemipalveluihin. Oikeudellinen pohja on tunnettava hyvin, jotta voidaan kehittää jotain uutta, sellaista joka ei perustu väärinkäsityksiin. Vastuunkanto edellyttää toisinaan myös lisävelvoitteiden hyväksymistä. Tutkimuksessa käydään läpi voimassa olevan oikeuden sisältöä, kansainvälinen ulottuvuus mukaanlukien, sääntelyn kehittämismahdollisuuksia sekä haastattelututkimuksen avulla saatavaa tietoa yhteiskunnallisista näkemyksistä. Tausta-ajatuksena on systeemisen muutoksen luominen taloudellisten painotusten korostamisesta luontoarvojen painotuksen korostamiseen.Systeeminen muutos tarvitsee perusteluita, joita tämä tutkimus antaa. Tutkimus tuottaa tulkintaehdotuksia ja sääntelyn muutosehdotuksia sekä arvioi mahdollisten luontokompensaatiomarkkinoiden edellytyksiä.