Vaate on välttämättömyys, mutta myös ikoninen kulutustuote. Viidennessä Ympäristödialogeja-keskustelutilaisuudessa pohdittiin vaateteollisuuden ympäristövaikutuksia ja suhdettamme kuluttamiseen. Voiko vaatteista nauttia vastuullisesti, vai onko muoti mahdottomuus kestävään kehitykseen tähtäävässä maailmassa?
Kuuntele koko keskustelu podcastina.
Keskustelemassa olivat muodin tutkimuksen professori Kirsi Niinimäki Aalto-yliopistosta, suunnittelija Anniina Nurmi ja toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen Suomen tekstiili ja muoti ry:stä. Keskustelua veti talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu Aalto-yliopistosta.
Vaatteet, muoti ja kulutuskulttuuri aiheena tänään #ydialogeja-keskustelusarjassa. pic.twitter.com/PdQaUK7H0h
— Nesslingin Säätiö (@NesslingSaatio) 29. maaliskuuta 2017
Järvensivu avasi keskustelun huomauttamalla että vaateteollisuudella on huomattavia ympäristövaikutuksia, vaikka sitä ei lueta suurimpien päästölähteiden joukkoon.
Anniina Nurmi aloitti tuomalla esille kokemuksensa vaatesuunnittelijana ja korosti, että muotialaa tulisi lähteä purkamaan järjestelmän tasolta.
“Yritysten pitää löytää pikamuodin sijaan jokin toinen tapa tehdä kannattavaa liiketoimintaa.”
”Kuluttamisesta on tullut tavallaan harrastus. Siksi vaihtoehtomme ovat joko nykyisen kulutuskäyttäytymisen hyväksyminen ja sen mahdollistavien ratkaisujen etsiminen tai pakkokeinot ja tietoisuuden lisääminen siten, että kuluttajien käyttäytyminen muuttuu eikä kulutus enää ole harrastus”, Kirsi Niinimäki totesi.
Anna-Kaisa Auvinen sanoi uskovansa, että ihmisten suhde omistamiseen tulee muuttumaan. Haasteena yrityksille on, että aluksi vaihtoehtoisten ratkaisujen asiakaskunta on hyvin pieni.
”Pieni joukko haluaa tehdä muutoksia vastuullisuuden vuoksi, mutta massat miettivät miksi pitää luopua saavutetuista eduista”, Nurmi totesi. Siksi on tärkeää pohtia,, miten voisimme edelleen nauttia vaatteista vastuullisella tavalla.
Maailmanlaajuinen haaste
Kuidun matka langaksi ja siitä tekstiiliksi on pirstaleinen. Vaate saattaa ennen valmistumistaan kiertää maapallon ja mukana on paljon alihankintaa. Siksi tuotantoketjun avaaminen on haasteellista.
On yrityksille suuri riski, jos ne eivät tiedä millaisia ympäristökatastrofeja tuotantomaissa tapahtuu.
“Aasiassa on alueita, joilla tekstiiliteollisuus kokonaan kielletty, koska se on pilannut pohjaveden, mutta emme ole tietoisia niistä”, Niinimäki totesi.
Auvinen huomautti, että yritys, jolla on mallistossaan t-paitoja, neuleita ja farkkuja, tilaa kaikki mallit eri tehtaista. Jos yritys on pieni, myös tilauserät ovat pieniä eikä yritys voi juurikaan vaikuttaa tuotantolaitoksen toimintaan. Paras tilanne on, jos tuotantolaitos kuuluu auditointijärjestelmään tai jos yritys pystyy tekemään tilauksissa yhteistyötä isomman tilaajayrityksen kanssa.
Nurmi sanoi, että kuluttajalta globaali tuotantoketju unohtuu helposti, vaikka materiaalit tulevat nykytilanteessa lähes aina Suomen ulkopuolelta.
Tuotteet palveluiksi
Nurmen mukaan meidän olisi hyvä siirtyä kohti niin sanottua Clothing as a service -mallia, jossa vaate käsitetään tuotteen sijaan palveluksi. Ostettu vaate voi siis sisältää esimerkiksi korjauspalvelun tai ostamisen sijaan vaatteita voidaan vuokrata.
”Suomalainen ei ole hyvä ostamaan palveluja”, Auvinen totesi. Vallalla on ajattelu, jonka mukaan sellaista, minkä voi tehdä itse, ei haluta ostaa.
Niinimäki ehdotti ratkaisuksi liiketoimintamallia, jossa palvelu kuuluu tuotteeseen eikä tuo lisähintaa.
”Eräällä ruotsalaisella merkillä on ilmainen farkkujen korjaus myymälöissä. Tämä tuo lisäarvoa, vaikka asiakkaat eivät maksa korjauksesta, koska se luo yritykselle brändin ja ruokkii brändiuskollisuutta.”
Auvinen muistutti, ettei kiertotalous ole uutta:
”Mummoni teki aina verhoista hameita, nyt sille ollaan keksitty hieno nimi. Onko historia liian lähellä meitä? Kun tietty elintaso on saavutettu, ei haluta enää köyhäillä eli kierrättää”, hän jatkoi.
Vaatteet tuotetaan nykyään toisella puolella maapalloa. Kuluttajilla ei siksi ole enää tuntumaa siihen, millaisia resursseja ja työtä tuotanto vaatii.
”Silkki ja polyesteri menevät sekaisin, koska ne ovat hieman samantyyppisiä. Kuluttajat eivät arvosta tai osaa huoltaa kalliimpia materiaaleja, koska he eivät tunnista niitä”, Auvinen sanoi.
Sen sijaan Niinimäki toi esille uudet ilmiöt, kuten vaatekorjaus- ja tee-se-itse-pajat, jotka voivat korvata ostamisen tuoman tyydytyksen ja samalla ylläpitää korjaustaitoja.
Miten korjaamisesta ja uudelleenkäytöstä tehdään houkuttelevaa ja mainstreamia? #ydialogeja #CaaS
— Juuso Lautiainen (@JuusoLautiainen) 29. maaliskuuta 2017
Materiaalikehitystä ja ympäristömaksuja
Niinimäki korosti, että vaateteollisuuden ongelma on ennen kaikkea vaatteiden liian halpa hinta. Hinnassa ei näy tuotteen ympäristökuorma, ja siksi siihen tulisi lisätä ympäristömaksu. Maksu voitaisiin käyttää kierrätysjärjestelmän kehittämiseen.
Laboratorioissa kehitetään uusia kierrätysmateriaaleja tekstiiliteollisuudelle. Kokeilut pitäisi vielä saada skaalattua teollisuuden käyttöön. Erityisesti lycra on kierrätyksen kannalta hankala materiaali.
“Kiertotaloudessa osa materiaaleista olisi ehkä pakko kieltää, koska ne eivät sovellu kierrätettäviksi”, Niinimäki sanoi.
Trash2Cash-hankkeessa @AaltoUniversity selvitetään miten vaate saadaan kiertoon. Labrasta päästävä teollisuusmittakaavaan! #ydialogeja
— Ymp-tiedon foorumi (@ymparistotieto) 29. maaliskuuta 2017
Auvisen mukaan robottien kehittyminen laskee kierrätysmateriaalien hintoja. Kierrätysmateriaalista valmistetaan jo esimerkiksi öljynkeräysmattoja ja äänieristeitä. Ongelma on, että tekstiilit kierrätetään halvemmaksi tuotteeksi vain kerran.
Hinnan nostamista ja haittaveroja harkitessa tulee pitää mielessä se, että ihmiset tilaavat ja tuovat vaatteita myös ulkomailta, Auvinen huomautti. Järvensivu kommentoi keskustelua ja mainitsi mahdollisuuden tullisäätelyyn esimerkiksi EU-alueella.
Nopean muodin jälkeen
“Muoti on käsitetty viime vuosikymmeninä mahdollisuutena muuttua muodin mukaiseksi. On muitakin mahdollisuuksia ilmentää ulkomuodollaan jotain mitä haluaa, mutta onko muotia sitten enää olemassa?” Nurmi pohti ja totesi, että tulevaisuudessa muoti voitaisiin nähdä enemmän esimerkiksi taiteena.
Koristautuminen kuuluu ihmisyyteen – esim. vain vaatelainaamoissa tarjottavilla vaatteilla se voitaisiin tehdä kestävämmäksi. #ydialogeja
— Kirsi-Marja Lonkila (@kmlonkila) 29. maaliskuuta 2017
Niinimäen mielestä vaatelainaamot voivat olla suuressa roolissa tulevaisuuden muodissa:
“Nimekkäät suunnittelijat voisivat tehdä joitain vaatemallistoja, joita saisi vain lainaamoista.”
“Vastuullisuuden vaatiminen yrityksiltä on konkreettinen asia, jota kaikki voivat tehdä” Nurmi sanoi.
Ala ei kuitenkaan muutu vain kuluttajien voimalla. Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että muutos tarvitsee eri sekotoreiden yhteistyötä ja sinnikkyyttä. Ongelmat ovat niin monitahoisia, että niihin ei ole vain yhtä ratkaisua.
“Juuri siksi asia täytyy nostaa esiin keskustelemalla”, Auvinen totesi.
Ympäristödialogeja-keskustelusarja haluaa tuoda eri toimijat keskustelemaan ja löytämään ratkaisuja yhdessä. Sarja jatkuu 10. toukokuuta otsikolla ”Miten luonnosta puhutaan?”.
Seuraa ja osallistu Ympäristödialogeja-keskusteluun Twitterissä tunnisteella #ydialogeja.
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajantasalla ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.
