Kolmannessa Ympäristödialogeja-keskustelussa pureuduttiin ympäristökonfliktien sovitteluun. Voiko sovittelun menetelmiä hyödyntää ympäristökonflikteissa?
”Miksei rauhanvälityksestä tuttuja osapuolten välisen dialogin tai sovittelun keinoja käytetä vaikkapa maankäyttöön, metsävarojen hyödyntämiseen, kalastukseen, kaivosteollisuuteen, tuulivoimaan tai kaupunkisuunnitteluun liittyvissä konflikteissa”, kysyi Lasse Peltonen keskustelua pohjustaneessa blogikirjoituksessa.Keskustelun päätteeksi saatiin aikaan konsensus siitä, että sovittelua kannattaa ehdottomasti hyödyntää, eikä päästää asioita kärjistymään konfliktiksi. Yksi syy tähän on, että konfliktit tulevat kalliiksi. Myös poliittisesti kalliiksi, kuten tuore kohu pääministeri Sipilän, Terrafamen ja Ylen ympärillä osoittaa.Ennakoinnin ongelmana on monesti se, että resursseja sovittelumenetelmien hyödyntämiseen ei ole.
Eija Kirjavainen kertoi myös virkamiehen näkökulman asioiden läpiviemiseen ja sovitteluun. Kun virkamiehille on annettu tehtävä, se pitää virkavastuulla toteuttaa. Kaikki mahdolliset näkökulmat pitää ottaa huomioon ja aidosti kuunnella kaikkien osapuolten näkemyksiä. Tänä päivänä haasteen tuo se, että fakta- ja tutkimustiedolla ei ole samanlaista painoarvoa kuin ennen. Tämä laajentaa erilaisten näkemysten kirjoa ja murentaa luottamusta virkamiehiin.Saman ilmiön tunnistaa Peltonen.
”Luottamus julkiseen valtaan muerenee koko ajan, joten järjestelmän on kehityttävä. Haaste on kehittää prosesseja niin, että säilytetään parhaat piirteet ja legitimiteetti ja samalla uudistetaan käytäntöjä ja mietitään uusia ympäristökonfliktien sovittelun menetelmiä.”Sovittelu on hänen mukaansa ihmisten informointia, kuulemista, dialogia ja konsensuksen etsimistä. Erilaisia vuorovaikutuksen muotoja.
Konsensus vai pitkäjänteinen politiikka?
Sovittelu ja konsensuksen löytäminen ei ole yksinkertaista myöskään siksi, että neuvottelevien osapuolten valinta eri sidosryhmissä ei välttämättä ole helppoa. Kalastusneuvos Kirjavainen nosti esimerkiksi kalastuslain.
”Vapaa-ajan kalastajia on Suomessa noin 1,5 miljoonaa. Eivät he ole kaikki samaa mieltä. Sitten on vesialueiden omistajat ja kaupalliset kalastajat. Usein käy myös niin, että säädöksiä valmistelemassa olleet sidosryhmien edustajat joutuvat vastustamaan kiivaimmin kompromisseja, jotta säilyttäisivät kasvonsa oman ryhmänsä keskuudessa. Silti pyrimme aina konsensuspohjaisiin prosesseihin.”
